Kuuntelijoiden toiveet soivat joulutauon jälkeen. Kuukauden pakinoitsijana on Riitta-Liisa Joutsenlahti Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta. Etno is happening on ehtinyt jo kolmanteen osaansa, jonka teemana ovat viestinviejät ja Kaustisen ihme. Saamelaisten kansallispäivää vietettiin 6.2. ja sen merkeissä lähetetään Pirita Näkkäläjärven toimittama ohjelma Saamelaismusiikissa nyt.
Inari Nuuteron toimittamassa Laulua kuorossa -ohjelmassa kuunnellaan suomalaista mieskuoromusiikkia sekä kysellään, minkälainen on kapellimestarin unelmakuoro. Haastateltavina ovat Yhdysvaltojen kiertueelle lähtevän YL:n puheenjohtaja Jouni Jyllinmaa sekä RSO:n ylikapellimestari Sakari Oramo. Lapin Lauluveikkojen uutta äänitettä arvioi Reijo Kekkonen.
Hannu Lintu on koonnut RSO:n konserttiin kokonaisuuden, jossa sodan kumusta kohoaa esiin yleisinhimillinen, elämänuskoa vahvista näkemys. Illan avaa Uuno Klamin Laulu Kuujärvestä Yrjö Jylhän runoon. Tämän suomalaisista sota-aiheisista teoksista vaikuttavimman solistina laulaa bassobaritoni Juha Uusitalo.
Klassisen perinteen taitajat versioivat kansanmusiikkia sekä elokuva- ja populaarisävelmiä, solistivieraana persialaisen musiikin mestari Kayhan Kalhor.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Gustav Mahlerin syntymästä. RSO avaa juhlavuoden säveltäjän harvemmin kuullulla sinfonialla nro 3. Jättimäisen teoksen edellisestä RSO-esityksestä on kulunut 15 vuotta. Kapellimestarina on Sakari Oramo ja solistina mezzosopraano Jane Irwin. Kuoro-osuuksista vastaavat Philomela ja Cantores Minores.
Tammikuussa tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä kun sellotaiteilija Arto Noras aloitti selloprofessuurin hoitamisen Sibelius-Akatemissa. Pyöreitä vuosia vietettiin konsertissa, jossa Noras esiintyi yksin ja erilaisten kokoonpanojen kanssa. Yhtyeet oli koottu Arto Noraksen entisistä oppilaista.
YLE Kulttuurin musiikkitoimittajat ja -tuottajat ovat jälleen valinneet Vuoden levyksi yhden vuoden 2009 aikana ilmestyneistä suomalaisista klassisen musiikin levyistä. Valintajoukossa oli mukana kaikkiaan 77 viime vuonna Suomessa tuotettua tai suomalaista esittävää tai luovaa säveltaidetta edustavaa klassisen musiikin levyä.
Sibelius-Akatemian tuoreen lauluprofessorin Monica Groopin ja talon rehtorin Gustav Djupsjöbackan yhteinen konsertti avaa Sibafest-festivaalin. Konsertissa soittavat myös selloprofessori Martti Rousi ja huilisti Päivi Kukkonen. Illan aikana matkataan Brahmsin laulujen vaihtuvien tunnelmien kautta Ravelin kansanmusiikkivaikutteisiin laulusävellyksiin.
Säveltäjä Robert Schumannin syntymästä tulee tänä vuonna täyteen 200 vuotta. Oulu Sinfonia juhlistaa tapahtumaa soittamalla tämän viikon konsertissaan Schumannin Manfred-alkusoiton ja 3. sinfonian lisänimeltään "Reiniläinen". Suora lähetys Oulun Madetojan salista kuullaan torstaina 28. päivä tammikuuta klo 19.03 alkaen.
1930-luku oli viulukonserttojen kultainen vuosikymmen. Syntyi tusinan verran edelleen ohjelmistossa esiintyviä teoksia. Joukon kruunu on Bartókin toinen viulukonsertto. RSO:n konsertissa sen soittaa Elina Vähälä. Kapellimestarina on Tugan Sohijev.
Helsingin kaupunginorkesterin solistivieraana soittaa tällä viikolla intialainen lyömäsoitinyhtye Sruthi Laya johtajansa Guru Karaikkudi Manin johdolla. Konsertissa saa kantaesityksensä Eero Hämeenniemen uutuusteos NEVER STOP! neljälle lyömäsoittajalle ja orkesterille. Lisäksi kuullaan Samuel Barberin rakastettu Adagio sekä Johannes Brahmsin kolmas sinfonia F-duuri. Orkesteria johtaa John Storgårds.
RSO avaa kevätkautensa sellokonserttojen kuninkaaksi kutsutulla Dvorákin konsertolla. Solistina on mestarimuusikko Marko Ylönen, jonka esiintymiset orkesterin kanssa ovat aina juhlaa. Odotettu on myös Magnus Lindbergin New Yorkin filharmonikoille säveltämän EXPO-teoksen Suomen ensiesitys.
Toimittajat Risto Nordell ja Inari Nuutero vaihtavat ajatuksiaan musiikista. Mihin suomalainen kuorolaulu on menossa? Onko kuorolaulu viihteellistymässä, mitä tarkoittaa kummallinen sanonta "suosittu kuorosäveltäjä", tarvitaanko kuorokoreografioita ja miksi Suomessa ei ole vieläkään kuin yksi ammattilaiskuoro?
Laulua kuorossa -ohjelmassa kuukauden kuorovieraana on kuoronjohtaja Dani Juris. Vuodesta 2004 lähtien kuoronjohtoa ammatikseen opiskellut Juris johtaa mm. perustamaansa Kamarikuoro Kaamosta. Maaliskuussa 2009 hän voitti Sloveniassa järjestetyn kansainvälisen nuorten kuoronjohtajien kilpailun. Ohjelman toimittaa Inari Nuutero.
Ohjelmassa kuullaan arabialaista musiikkia Palestiinasta sekä juutalaisen musiikin kaikuja eri puolilta Eurooppaa.
Ohjelmassa soi lähes unohduksiin painuneen norjalaissäveltäjä Hjalmar Borgströmin massiivinen pianokvintetto, joka on esitetty Suomessa vasta muutaman kerran. Borgström tunnettiin myös teräväkielisenä ja pelättynä musiikkikriitikkona. Esimerkiksi Jean Sibelius sai tuta Borgströmin sanan säilän useaan otteeseen.
Tapiola Sinfoniettan intendentti Hanna Kosonen on kotoisin musiikkiperheestä ja on lapsuudestaan saakka seurannut synnyinkaupunkinsa Turun musiikkielämää. Tutuksi ovat tulleet myös Naantalin musiikkijuhlat jotka kuuluivat perheen jokakesäiseen ohjelmaan. Nykyisessä työssään Hanna Kosonen seuraa ilolla oman orkesterinsa Tapiola Sinfoniettan toimintaa ja menestystä. Mielilevyjen kautta käydään läpi elämyksellisiä musiikkimuistoja lapsuudesta nykypäivään.
Tällä viikolla
Ensi viikolla
Kahden viikon kuluttua
Kolmen viikon kuluttua
Viime viikolla
Kuuntele Jazzradion ohjelmia netistä
Kuuntele konsertteja netistä!
Suomalaisen radiokulttuurin klassikko
Tietoa konserteista. RSO Live. (Avautuu RSO:n omille sivuille.)
Klassista musiikkia ympäri vuorokauden. (Avautuu Ylen Klassisen sivuille.)
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Wasa Teaterin uudeksi johtajaksi on valittu näyttelijä, ohjaaja Ann-Luise Bertell
Kansanmusiikin ilta: Toivemusiikkia, sanan säilää sekä saamelaismusiikkia
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat