Etusivu > Kulttuuri > Kulttuuriuutiset
Maanantaista perjantaihin klo 15.05 - 15.15 ja klo 21.55 - 22.00
Joka arkipäivä ajankohtaista tietoa kulttuurista. YLE Uutisten kulttuuriuutisia löydät tekstimuodossa täältä.
(Kulttuuri)
Tilaa podcast. Mitä podcasting on?
Aforismien suosio kasvaa. Aforismikokoelmia julkaistaan kuitenkin edelleen vähän. Perusteilla oleva Aforismiyhdistys ja meneillään oleva aforismikilpailu ovat esimerkkejä lisääntyneestä kiinnostuksesta. Lisäksi kesäkuussa järjestetään toisen kerran valtakunnalliset aforismipäivät.
Internetin Google-hakukone tarjoaa hakusanalle "aforismeja" yli 8000 osumaa. Suomi näyttäisi olevan todellinen pöytälaatikkoaforistikkojen maa. Lisäksi löytyy muun muassa palvelu, josta kännykkäänsä voi tilata päivän aforismin. Tästä huolimatta taideaforismin asema suomalaisessa kirjallisuudessa on edelleen varsin marginaalinen, muistuttaa aforismikokoelmallaan vuonna 1989 Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija Markku Envall:
"Aforismeja julkaistaan 1-2 kokoelmaa vuodessa. Se on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi runoja, mutta se on kuitenkin jonkinlainen jatkumo. Aforismeja ilmestyy paljon enemmän lehdissä ja kirjojen osana, kuin itsenäisinä kokoelmina."
Markku Envallin mukaan aforistikot tuntevat pientä katkeruuttakin mietelausekokoelmia kohtaan, joita myydään paljon esim. ylioppilaskirjoitusten aikaan.
"Se, että joku valitsee raflaavan nimen ja kokoaa maailmankirjallisuudesta mietelmiä eri teemaotsikoiden alle ja saa sillä isot markkinat, tuntuu epäreilulta. Mietelausekokoelmat ovat suosittuja, koska ne ovat käteviä lahjoja, mutta myös koska niistä on helppo poimia viisauksia esim. onnittelukortteihin. Aforistikkojen kirjoittamat alkuperäiskokoelmat ovat eliitin kirjallisuutta. Niissä ei ole helppoja lauseita vaan omaa itsenäistä katsomusta", selittää Markku Envall.
Lassi Kämäri on aforistikko ja yksi perusteilla olevan aforismiyhdistyksen isähahmoista. Hänen mukaansa aforismin piirteet, lyhyys ja oivaltavuus, ovat erittäin tyypillisiä monenlaisille tämän päivän median teksteille. Aforisminomainen kiteyttämisen taito on tarpeen niin poliitikoille kuin mainosmiehillekin. Lassi Kämäri toivottaa aforismin uuden, mediaseksikkäämmän roolin tervetulleeksi:
"Voisin nähdä, että aforismeja painetaan paitoihin ja kauppojen kasseihin. Tässä olisi markkinamiehille töitä. Hyvä aforismi ei kuitenkaan ole mikään kulutushyödyke vaan lause johon voidaan palata ja joka kestää aikaa."
Myös Markku Envall painottaa, että sukulaisuussuhde mainosten ja aforismien välillä on melko ohut:
"Ulkoista muistuttavuutta löytyy, mutta sisäisessä mielessä ero on radikaali. Kun mainokset ja poliittiset iskulauseet yrittävät saada ihmiset toimimaan, yrittää aforismi puolestaan saada ihmiset ajattelemaan. Ehkä reaktiona tähän aikaan aforismilla voisikin olla tilausta juuri hitaana ja pysäyttävänä kirjallisuuden lajina."
Osallistu keskusteluun YLE Radio 1:n keskustelupalstalla tai lue ja kommentoi Radio 1:n ohjelmia ja ohjelmiin liittyviä blogeja!
![]() | Kulttuuri |
Radio 1:n Kulttuuriuutisten nettijulkaisu muuttuu
12.01.2009, klo 11.42
Kansallisooppera tarjosi eropakettia viidelle solistille
19.12.2008, klo 16.06
Aalto-yliopiston rehtoriksi Tuula Teeri
19.12.2008, klo 16.29
Sibelius-Akatemian harmonikkaopetus on enää professoria vailla
19.12.2008, klo 16.15
Kuninkaiden laakson kaivauksissa on löydetty muinaisegyptiläisiä tekstejä
18.12.2008, klo 15.51
Euroopan parlamentti kielsi kohuelokuvan esittämisen Brysselissä
18.12.2008, klo 16.12
Uuno Klami -sävellyskilpailuun saapui peräti 184 teosta
18.12.2008, klo 16.01
Opiskelijakirjasto jakoi palkintoja akateemisille oppikirjoille
18.12.2008, klo 15.58
Mäkelän Sibelius-kirjan teilaus ei saa tukea brittitutkijalta
17.12.2008, klo 14.57
Kuka kukin on -sarja kertoo suomalaisuuden historiaa
17.12.2008, klo 15.07
Talvisirkuksessa etsitään anastettua valoa
17.12.2008, klo 14.09
Yle toi äänitehosteita nettiin: ammumista, ukkosta ja naurua
16.12.2008, klo 16.40
Ensimmäinen kveeninkielinen runokokoelma on ilmestynyt
16.12.2008, klo 14.58
Kaupunki auttaa talousahdingossa olevaa Korjaamoa
16.12.2008, klo 15.50
Veijo Murtomäki teilaa Tomi Mäkelän Sibelius-kirjat
15.12.2008, klo 15.32
Yleisradion arvotaulu jäi myymättä
15.12.2008, klo 15.03
Sunnuntain aukiolo tuli tarpeeseen Turun pääkirjastossa
15.12.2008, klo 14.50
Merikeskus Vellamossa 70 000 kävijää
12.12.2008, klo 14.23
YLEn omistama arvotaulu on ehkä peräisin yhtiön kesäsaaresta
12.12.2008, klo 15.07
Designmarkkinoilla korjattuja esineitä myydään ehjinä
11.12.2008, klo 15.20
Opetusministeri Sarkomaa eroaa tehtävästään
11.12.2008, klo 15.01
Kaj Franck -palkinto Eero Aarniolle
11.12.2008, klo 14.31
Love Kirjat tulevat jälleen
11.12.2008, klo 14.23
Ateneumissa odotetaan yleisöryntäystä ensi syksyn Picasso-näyttelyyn
10.12.2008, klo 15.08
Lavastus- ja pukusuunnittelija Pekka Ojamaa on kuollut
10.12.2008, klo 15.26
Kirjastoista ja museoista rakennetaan nykyisin maamerkkejä
10.12.2008, klo 15.05
Lallukan taiteilijakoti halutaan suojella
09.12.2008, klo 15.27
Sibelius-Seura haluaisi nimikkosäveltäjänsä monipuolisemmin esiin Verkatehtaalle
09.12.2008, klo 15.14
Suomen vanhimmat kirja-aarteet siirretään verkkoon
09.12.2008, klo 16.06
Ateneumin taidemuseo sai lahjoituksena suomalaista modernismia
09.12.2008, klo 15.29
Topelius-palkinto kahden pojan ystävyyden kuvaukselle
08.12.2008, klo 13.31
Karjalan Kielen Seura kannustaa kirjoittamaan karjalaksi
08.12.2008, klo 14.42
Italiassa McDonalds -päällikkö uudistaa museoita
08.12.2008, klo 14.58
Kansallisooppera tarjoaa osalle solistikuntaansa mahdollisuutta etsiä työtä muualta
05.12.2008, klo 15.30
Keiden etuja ajavat taidetoimikuntien jäsenet?
05.12.2008, klo 13.58
Tampereella aukeaa laaja afrikkalaisen nykytaiteen näyttely
05.12.2008, klo 14.09
Putoavia enkeleitä kertoo runoilijaparin rakkaustarinan
05.12.2008, klo 15.20
Sibeliustalon urut soivat harvoin
04.12.2008, klo 15.38
Sofi Oksasen Puhdistus on voittanut Finlandia-palkinnon
04.12.2008, klo 12.14
Museovirasto haluaa säilyttää Espoon kaupungintalon
04.12.2008, klo 16.01
Anu Liivakista tulee Tallinnan Kumun uusi johtaja
03.12.2008, klo 15.15
Kirjastoissa on liian vähän korkeakoulutettua työvoimaa
03.12.2008, klo 14.46
Romaanitaide Runeberg-palkintoehdokkaiden ytimessä
03.12.2008, klo 12.30
Suomi-palkinnot monikulttuurisen Suomen rakentajille
02.12.2008, klo 13.03
Teattereissa ei huomioida muuttuvaa Suomea
02.12.2008, klo 15.47
Kysymyksiä ja palautetta voit lähettää esimerkiksi sähköpostilla tai nettisivulla olevalla lomakkeella.
Yhteystiedot ja palaute -sivulle
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Lauantain toivotut levyt: 13.03.2010 18.10
Knalli ja sateenvarjo: Tapaus psykiatri
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005