Maanantaista perjantaihin klo 15.05 - 15.15 ja klo 21.55 - 22.00
Joka arkipäivä ajankohtaista tietoa kulttuurista. YLE Uutisten kulttuuriuutisia löydät tekstimuodossa täältä.
(Kulttuuri)
Tilaa podcast. Mitä podcasting on?
Taiteilijoiden käytössä ollut Jokikadun kiinteistö on nyt myyty, ja viimeiset taiteilijat lähtevät sieltä kesällä.
Titanik-gallerian kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Tuike Alitalo näkee turkulaistaiteilijoiden työtilatilanteen todella huonona.
- Kun taiteilijat ovat kysyneet mitä tehdä, olen sanonut, että pystytetään teltta, Alitalo kärjistää. Pahin tilanne on pitkään Jokikadulla työskennelleillä ammattilaisilla, joiden koko elämäntyö on Jokikadulla.
Neuvottelut jatkuvat
Osa Jokikadun taiteilijoista on jo löytänyt korvaavia tiloja. Esimerkiksi taidegraafikot muuttavat Linnankiinteistöön ja kuvanveistäjät todennäköisesti Pääskyvuoren kasarmirakennukseen.
Turun kaupunki on tarjonnut Pääskyvuoren kasarmirakennusta myös muille taiteilijoille. Neuvottelut ovat kuitenkin vielä kesken.
Taiteilijoiden mielestä tarjotut työhuoneet eivät tule riittämään kuin vajaalle 20 taiteilijalle, vaikka tilan tarvitsijoita on paljon enemmän. Taiteilijat ovat myös huolissaan vuokrista, joita kasvattaa vuokrasopimukseen sisältyvät runsaat käytävätilat. Tuike Alitalon mielestä noin kymmenen euron neliövuokrat ovat taiteilijoille liian kovia.
Turun kaupungin tilalaitoksen johtaja Martti Kuitunen sanoo ymmärtävänsä taiteilijoiden huolen vuokratasosta, mutta vierittää pallon kaupungin avustustoimikunnalle, joka maksaa osan taiteilijoiden vuokrasta.
Kuitusen mukaan tilalaitos joutuu toimimaan tulosvastuullisesti ja siten perimään kustannusten mukaisia vuokria. Martti Kuitusen mielestä taiteilijoiden työtilojen laatu kohenee huomattavasti, kun he pääsevät Pääskyvuoren kasarmirakennukseen.
- Taiteilijat saavat Pääskyvuoresta yhtä paljon tilaa kuin Jokikadulla. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että taiteilijat kokevat, että tilaa tarvittaisiin enemmän.
Tilanne tiedossa jo vuonna 2003
Opetusministeriö asetti vuonna 2003 selvitysmiehen kartoittamaan taiteilijoiden työtilatilannetta. Selvityksessä todettiin, että muun muassa Turun ja Tampereen seudulle tarvitaan 100 uutta työtilaa.
Selvitysmies Esko Vesikansan mukaan Turussa ei ole ajateltu kovin pitkäjänteisesti työtilakysymystä. Turkulaiset eivät ole hakeneet Opetusministeriöltä avustusta, joka on tarkoitettu nimenomaan pysyvien työtilojen hankkeisiin.
Tuike Alitalon mielestä työtilatilanne voisi olla Turussa paljon parempi, jos kaupunki olisi herännyt ajoissa.
- Esimerkiksi Helsinki ja Tampere ovat hyödyntäneet avustuksia. Turku ei ole nostanut penniäkään niistä.
(Radion kulttuuriuutiset)
Radio 1:n Kulttuuriuutisten nettijulkaisu muuttuu
12.01.2009, klo 11.42
Kansallisooppera tarjosi eropakettia viidelle solistille
19.12.2008, klo 16.06
Aalto-yliopiston rehtoriksi Tuula Teeri
19.12.2008, klo 16.29
Sibelius-Akatemian harmonikkaopetus on enää professoria vailla
19.12.2008, klo 16.15
Kuninkaiden laakson kaivauksissa on löydetty muinaisegyptiläisiä tekstejä
18.12.2008, klo 15.51
Euroopan parlamentti kielsi kohuelokuvan esittämisen Brysselissä
18.12.2008, klo 16.12
Uuno Klami -sävellyskilpailuun saapui peräti 184 teosta
18.12.2008, klo 16.01
Opiskelijakirjasto jakoi palkintoja akateemisille oppikirjoille
18.12.2008, klo 15.58
Mäkelän Sibelius-kirjan teilaus ei saa tukea brittitutkijalta
17.12.2008, klo 14.57
Kuka kukin on -sarja kertoo suomalaisuuden historiaa
17.12.2008, klo 15.07
Talvisirkuksessa etsitään anastettua valoa
17.12.2008, klo 14.09
Yle toi äänitehosteita nettiin: ammumista, ukkosta ja naurua
16.12.2008, klo 16.40
Ensimmäinen kveeninkielinen runokokoelma on ilmestynyt
16.12.2008, klo 14.58
Kaupunki auttaa talousahdingossa olevaa Korjaamoa
16.12.2008, klo 15.50
Veijo Murtomäki teilaa Tomi Mäkelän Sibelius-kirjat
15.12.2008, klo 15.32
Yleisradion arvotaulu jäi myymättä
15.12.2008, klo 15.03
Sunnuntain aukiolo tuli tarpeeseen Turun pääkirjastossa
15.12.2008, klo 14.50
Merikeskus Vellamossa 70 000 kävijää
12.12.2008, klo 14.23
YLEn omistama arvotaulu on ehkä peräisin yhtiön kesäsaaresta
12.12.2008, klo 15.07
Designmarkkinoilla korjattuja esineitä myydään ehjinä
11.12.2008, klo 15.20
Opetusministeri Sarkomaa eroaa tehtävästään
11.12.2008, klo 15.01
Kaj Franck -palkinto Eero Aarniolle
11.12.2008, klo 14.31
Love Kirjat tulevat jälleen
11.12.2008, klo 14.23
Ateneumissa odotetaan yleisöryntäystä ensi syksyn Picasso-näyttelyyn
10.12.2008, klo 15.08
Lavastus- ja pukusuunnittelija Pekka Ojamaa on kuollut
10.12.2008, klo 15.26
Kirjastoista ja museoista rakennetaan nykyisin maamerkkejä
10.12.2008, klo 15.05
Lallukan taiteilijakoti halutaan suojella
09.12.2008, klo 15.27
Sibelius-Seura haluaisi nimikkosäveltäjänsä monipuolisemmin esiin Verkatehtaalle
09.12.2008, klo 15.14
Suomen vanhimmat kirja-aarteet siirretään verkkoon
09.12.2008, klo 16.06
Ateneumin taidemuseo sai lahjoituksena suomalaista modernismia
09.12.2008, klo 15.29
Topelius-palkinto kahden pojan ystävyyden kuvaukselle
08.12.2008, klo 13.31
Karjalan Kielen Seura kannustaa kirjoittamaan karjalaksi
08.12.2008, klo 14.42
Italiassa McDonalds -päällikkö uudistaa museoita
08.12.2008, klo 14.58
Kansallisooppera tarjoaa osalle solistikuntaansa mahdollisuutta etsiä työtä muualta
05.12.2008, klo 15.30
Keiden etuja ajavat taidetoimikuntien jäsenet?
05.12.2008, klo 13.58
Tampereella aukeaa laaja afrikkalaisen nykytaiteen näyttely
05.12.2008, klo 14.09
Putoavia enkeleitä kertoo runoilijaparin rakkaustarinan
05.12.2008, klo 15.20
Sibeliustalon urut soivat harvoin
04.12.2008, klo 15.38
Sofi Oksasen Puhdistus on voittanut Finlandia-palkinnon
04.12.2008, klo 12.14
Museovirasto haluaa säilyttää Espoon kaupungintalon
04.12.2008, klo 16.01
Anu Liivakista tulee Tallinnan Kumun uusi johtaja
03.12.2008, klo 15.15
Kirjastoissa on liian vähän korkeakoulutettua työvoimaa
03.12.2008, klo 14.46
Romaanitaide Runeberg-palkintoehdokkaiden ytimessä
03.12.2008, klo 12.30
Suomi-palkinnot monikulttuurisen Suomen rakentajille
02.12.2008, klo 13.03
Teattereissa ei huomioida muuttuvaa Suomea
02.12.2008, klo 15.47
Etusivu > Kulttuuri > Kulttuuriuutiset
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Nettipiratismista koituu satojen miljardien lasku
Hartausohjelmat: Iltahartaus 17.3.
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat