Etusivu > Kulttuuri > Kulttuurikommentti
Kulttuurikommentti ottaa kantaa ajankohtaisiin kulttuuri-ilmiöihin.
(Kulttuuri)
Muita kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.
Suomen kansallisteatterin syksyn uutuus Kulkurin laulut on kavalkadi Tauno Palon tunnetuksi tekemistä lauluista. Kansallisteatteri oli Tauno Palon kotinäyttämö, ja tänä syksynä on kulunut 100 vuotta hänen syntymästään.
Ei ole aivan tavatonta, että Suomen kansallisteatterissa lauletaan. Jokaiselle viime vuosikymmenelle on mahtunut ainakin yksi musiikkipainotteinen esitys: on Kansallisteatteri laulaa 90-luvulta, Offenbachin Pariisilaiselämää sitä edeletäneeltä vuosikymmeneltä ja sitten tietysti Tukkijoella.
Nyt kun laululle on taas käyty, sitä kestää katsella ja kuunnella.
Ensin on tähtitaivas ja näyttämön eteen kaartuva pitkä portaikko, 13 näyttelijää ja kahdeksan muusikkoa. Sitten kajahtaa yhteislauluna Kulkurin valssi. Mikäs muu, sillä Toivon Särkän vuonna 1941 ohjaama Kulkurin valssi, pääosissa Ansa Ikonen ja Tauno Palo, oli katsotuin kotimainen elokuva kunnes Tuntematon sotilas syrjäytti sen vuonna 1955. Kulkurin valssin tunnusmelodia on osa suomalaisten yhteistä muistia.
Miten kaikki onkin niin vaivattoman oloista: ilman välijuontoja eteenpäin rullaavaa musiikkikavalkadia kuljettavat näyttelijöiden sooloina, duoina, trioina, kvartetteina ja kuorona esittämät tulkinnat Tauno Palon esittämistä ja levyttämistä tunnetuista ja vähän tuntemattomammista lauluista.
Jukka-Pekka Palo on suora linkki Kulkurin laulujen sankariin. Tauno Palon äänenväri soi hänen tulkitsemassaan Otto Donnerin sävellyksessä Yökohokit keskellä viljaa ja kotiarkiston kelanauhalta löytyneessä tuntemattoman tekijän rallissa Kengännauhat.
Suurta draamaa luo Kristiina Haltun mustassa iltapuvussaan esittämä Pieni sydän. Kapellimestari Tuomas Kesälä on löytänyt sen tekstistä sovitukseensa aivan uusia ulottuvuuksia rakentamalla siirtymiä pienestä isoon. Soila Komilta kuullaan verevä Sakilaistytön valitus; Karin Paciuksen kuulas Kultakalat on jälleen Kulkurin kannel- levyn helmi, Otto Donnerin sävellys Aale Tynnin runoon.
Arto af Hällström on ohjannut esitystä kuljettamaan säästeliäästi pieniä kuvaelmia sinne missä sellaisille on paikka: Petri Liski on juuri oikea velmu milloin Ventti-Villenä, milloin pollarina tai Koiranpennun kupletin sutkina sulhona.
Tuomas Kesälä antaa sovituksissaan tilaa muusikoille: koko esityksen loppulaulu Erotessa kohoaa hurjaan orkesterin ja kitaristi Janne Halosen siivittämään lentoon.
Kulkurin laulut on sydämellä syntynyt esitys.
Okko Kamusta Sinfonia Lahden ylikapellimestari
Janne Koskinen 04.05.2009
3D-elokuvat satsaavat liikaa säikähdyksiin
Anna Simojoki | 12.12.2008
Pieni talo preerialla K-18!
JP Pulkkinen | 05.11.2008
Sydämellä syntynyt esitys
Kai Ristola | 29.1.0.2008
Suora oopperalähetys elokuvissa on uusi kulttuurin muoto
Marija Skara | 13.10.2008
Teekulttuuri on rantautumassa Suomeen, vai onko?
Tuomas Karemo | 08.10.2008
Taiteilijat töihin, kohta kauppa käy!
Anu Heikkinen | 30.09.2008
Karita Mattila ja Juha Uusitalo loistivat New Yorkissa
Inari Uusimäki | 24.09.2008
Yliopistojen avajaispuheissa luovuus esillä - ja hukassa
Kare Eskola | 2.9.2008
Orkesterit kantaesittävät lähimusiikkia
Kare Eskola | 28.8.2008
Suuressa ja mahtavassa Kiinassa ei ole sijaa kaikille
Päivi Koskinen | 12.08.2008
Kusiaisen valtuudet avaruudessa
Tuomas Karemo | 11.08.2008
Rakkauden, perheiden ja yhteiskunnallisten ongelmien kirjasyksy
Kaisa Alenius | 5.8.2008
Pasuunakilpailun finaali käydään ilman suomalaissoittajia
Joonas Turunen | 31.07.2008
Internetissäkin häiriköt ovat pitelemättömiä
Kaisa Alenius | 22.7.2008
Lontoon olympialaiset 2012 ovat panneet vauhtia Stonehengen alueen kohentamiseen
Maria Ala-Kuha | 22.07.2008
Kulttuurilehtien vaikea yhtälö
Kaisa Alenius | 3.7.2008
Taas yksi Stradivarius-tutkimus...
Kare Eskola | 3.7.2008
Kuopio tanssii ja soi tarjosi mielihyvää ja pohdittavaa
Emma Vainio |17.6.2008
Musiikkifestivaalien elinkaari - ja sen katkaiseminen
Kare Eskola | 9.6.2008
Hieno kolmiulotteisuus ei paranna huonoa elokuvaa
Kare Eskola | 5.6.2008
Ovatko musiikkioppilaitosten arviointimenetelmät aikansa eläneitä?
Katri Henriksson | 19.05.2008
Stop töhryille -projektin määrärahat nuorten taidekasvatukseen?
Emma Vainio | 15.05.2008
Suomeen saapuva Berliinin filharmonikot miettii ylikapellimestarinsa jatkoa
Janne Koskinen | 02.05.2008
Klassisella muusikolla on lääkäri lähellä
Janne Koskinen | 20.03.2008
Keskustakirjasto edustaa tulevaisuuden kirjastokonseptia
Maria Ala-Kuha | 14.03.2008
Kaija Saariahon ooppera Adriana Mater sai lauantaina Suomen ensi-iltansa Kansallisoopperassa
Janne Koskinen | 25.02.2008
Siban hulppea Don Giovanni
Paula Nurmentaus | 25.1.2008
Teatterissa ei tapeta ketään - oikeasti
Marija Skara | 20.12.2007
Mikko Franckin työsarka laajenee
Miikka Maunula | 21.11.2007
Haitari-Cats
Kai Ristola | 18.10.2007
Interaktiivista teatteria?
Marija Skara | 25.09.2007
Juhlaviikkoähky!
Paula Nurmentaus | 03.09.2007
Tarpeellinen käsikirja Waltari-harrastajalle
Maria Ala-Kuha | 28.08.2007
Hei, me nauretaan!
Kai Ristola | 20.08.2007
Lucy-fossiilin turnee epäilyttää asiantuntijoita
Emma Vainio | 07.08.2007
Ingmar Bergman - elokuvahistorian pysyvä jälki
J.P. Pulkkinen | 30.07.2007
Lauantaina julkistetaan uudet maailman seitsemän ihmettä
Maria Ala-Kuha | 6.7.2007
Astrid Lindgrenin maailma
Kai Ristola 02.07.2007
Kiven ja kallion estetiikka Kolilla
Liisa Vihmanen 11.6.2007
Pohjoismaiden neuvosto kritisoi kulttuuriministereitä laiskuudesta
Tuuli Saksala | 26.4.2007
Kulttuuriministeri tekee vaikutuksen
Paula Nurmentaus | 17.4.2007
Kulttuuri remontissa
Marija Skara | 16.4.2007
Salonen keskittyy Lontooseen
Paula Nurmentaus | 10.4.2007
Retkiä ruotsalaisbyrokratian viidakossa
Paula Nurmentaus | 27.2.2007
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Ylen uusi päivittäisdraama tapahtuu sekä televisiossa, radiossa että internetissä
Kultakuume: Charlie Parkerin musiikki elää
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat