Kulttuurikommentti

Sydämellä syntynyt esitys

: Kulttuurikommentti

Kai Ristola | 29.1.0.2008

Suomen kansallisteatterin syksyn uutuus Kulkurin laulut on kavalkadi Tauno Palon tunnetuksi tekemistä lauluista. Kansallisteatteri oli Tauno Palon kotinäyttämö, ja tänä syksynä on kulunut 100 vuotta hänen syntymästään.

Ei ole aivan tavatonta, että Suomen kansallisteatterissa lauletaan. Jokaiselle viime vuosikymmenelle on mahtunut ainakin yksi musiikkipainotteinen esitys: on Kansallisteatteri laulaa 90-luvulta, Offenbachin Pariisilaiselämää sitä edeletäneeltä vuosikymmeneltä ja sitten tietysti Tukkijoella.

Nyt kun laululle on taas käyty, sitä kestää katsella ja kuunnella.

Ensin on tähtitaivas ja näyttämön eteen kaartuva pitkä portaikko, 13 näyttelijää ja kahdeksan muusikkoa. Sitten kajahtaa yhteislauluna Kulkurin valssi. Mikäs muu, sillä Toivon Särkän vuonna 1941 ohjaama Kulkurin valssi, pääosissa Ansa Ikonen ja Tauno Palo, oli katsotuin kotimainen elokuva kunnes Tuntematon sotilas syrjäytti sen vuonna 1955. Kulkurin valssin tunnusmelodia on osa suomalaisten yhteistä muistia.

Miten kaikki onkin niin vaivattoman oloista: ilman välijuontoja eteenpäin rullaavaa musiikkikavalkadia kuljettavat näyttelijöiden sooloina, duoina, trioina, kvartetteina ja kuorona esittämät tulkinnat Tauno Palon esittämistä ja levyttämistä tunnetuista ja vähän tuntemattomammista lauluista.

Jukka-Pekka Palo on suora linkki Kulkurin laulujen sankariin. Tauno Palon äänenväri soi hänen tulkitsemassaan Otto Donnerin sävellyksessä Yökohokit keskellä viljaa ja kotiarkiston kelanauhalta löytyneessä tuntemattoman tekijän rallissa Kengännauhat.

Suurta draamaa luo Kristiina Haltun mustassa iltapuvussaan esittämä Pieni sydän. Kapellimestari Tuomas Kesälä on löytänyt sen tekstistä sovitukseensa aivan uusia ulottuvuuksia rakentamalla siirtymiä pienestä isoon. Soila Komilta kuullaan verevä Sakilaistytön valitus; Karin Paciuksen kuulas Kultakalat on jälleen Kulkurin kannel- levyn helmi, Otto Donnerin sävellys Aale Tynnin runoon.

Arto af Hällström on ohjannut esitystä kuljettamaan säästeliäästi pieniä kuvaelmia sinne missä sellaisille on paikka: Petri Liski on juuri oikea velmu milloin Ventti-Villenä, milloin pollarina tai Koiranpennun kupletin sutkina sulhona.

Tuomas Kesälä antaa sovituksissaan tilaa muusikoille: koko esityksen loppulaulu Erotessa kohoaa hurjaan orkesterin ja kitaristi Janne Halosen siivittämään lentoon.

Kulkurin laulut on sydämellä syntynyt esitys.