Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Kulttuuri > Kulttuurikommentti



Kulttuurikommentti

Kulttuurikommentti ottaa kantaa ajankohtaisiin kulttuuri-ilmiöihin.
(Kulttuuri)
Muita kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.

Kusiaisen valtuudet avaruudessa

: Kulttuurikommentti

Tuomas Karemo | 11.08.2008

Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt 40 000 euroa kehittämistukea Havukka-ahon ajattelija -elokuvalle. Ohjaaja Kari Väänänen työstää elokuvan käsikirjoitusta Veikko Huovisen kirjan pohjalta. Alustavien suunnitelmien mukaan Havukka-ahon ajattelija kuvattaisiin ensi kesänä.

Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijassa seurataan piippua polttelevan metsäläisfilosofin Konsta Pylkkäsen ajatuksenjuoksua Kainuun korpimaisemissa. Kirjan parasta antia ovat itseoppineen Konsta Pylkkäsen pohdinnat avaruudesta, atomista, atomipommista, jälkiviisaudesta ja mittarimatosista.

Herää kysymys, minkälaista elokuvaa Väänänen on 40 000 euron kehittämistuella kirjasta valmistelemassa. Jos ohjaajan suunnitelmissa on toteuttaa elokuva Markus Selinin hengessä, luvassa on tissejä, räjähdyksiä, kaahaavia nuoria ja vauhdikkaita kamera-ajoja.

Toinen vaihtoehto on se, että Väänänen aikoo kuvata Konsta Pylkkäsen ajatukset aidoissa olosuhteissa. Rahaa ja vaivaa saattaisi vaatia kirjan kohtaus, jossa Konsta pohtii, että avaruuteen mahtuu miljoona rauhankyyhkystä. Entä miten elokuvassa toimisi Konstan ajatus: "Jos maapallo olisi pannukakku, niin tulisi rotko vastaan siellä reunalla"? Tuhannet assistentit leipovat taikinaa, hermonsa menettänyt Väänänen huutaa megafoniin: "Vatkatkaa lisää!"

Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan ratkaisuja voisi hyödyntää, kun Konsta puhuu siitä, että ihmisellä on kusiaisen valtuudet avaruudessa. Kuinkahan paljon NASA veloittaa siitä, että kuvausryhmä ja kusiainen viedään raketilla avaruuteen? Konsta katselee Kainuun korvessa taivaalle, kuva siirtyy avaruuteen, jossa pieneen avaruuspukuun ahdettu kusiainen rimpuilee ja Sibeliuksen Valse triste soi taustalla.

Huovisen kirjassa Konstan Pylkkänen siis kävelee, tapaa ihmisiä, istuskelee ja antaa ajatuksen virrata. Kuinka paljon tarvitaan rahaa elokuvaan, jossa kamera kuvaa yksinäisen miehen ajattelua? Miksei Väänänen tekisi elokuvaa yksin? Yksi kamera, yksi mikrofoni, yksi kanto, jonka päällä Konsta istuu. Pääroolin esittäjä voisi kuvata, äänittää ja jopa kuiskata itse, jos repliikki unohtuu.

Ehdotan lopuksi seuraavia samanhenkisiä hankkeita: Volter Kilven Alastalon salin piipunvalintakohtaus, tehdään 12 kameralla, hankitaan parhaat piiput, mitkä rahalla saa, tähtinäyttelijät kehiin, kehittämistuki: 100 000 euroa. Antti Hyryn Maantieltä hän lähti: Mika Kaurismäki ohjaajaksi, kuvataan roadmovie hengessä Ruotsissa, Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa ja Ranskassa, kehittämistuki 300 000 euroa.


 

Kulttuurikommentti 

Okko Kamusta Sinfonia Lahden ylikapellimestari
Janne Koskinen 04.05.2009

3D-elokuvat satsaavat liikaa säikähdyksiin
Anna Simojoki | 12.12.2008

Pieni talo preerialla K-18!
JP Pulkkinen | 05.11.2008

Sydämellä syntynyt esitys
Kai Ristola | 29.1.0.2008

Suora oopperalähetys elokuvissa on uusi kulttuurin muoto
Marija Skara | 13.10.2008

Teekulttuuri on rantautumassa Suomeen, vai onko?
Tuomas Karemo | 08.10.2008

Taiteilijat töihin, kohta kauppa käy!
Anu Heikkinen | 30.09.2008

Karita Mattila ja Juha Uusitalo loistivat New Yorkissa
Inari Uusimäki | 24.09.2008

Yliopistojen avajaispuheissa luovuus esillä - ja hukassa
Kare Eskola | 2.9.2008

Orkesterit kantaesittävät lähimusiikkia
Kare Eskola | 28.8.2008

Suuressa ja mahtavassa Kiinassa ei ole sijaa kaikille
Päivi Koskinen | 12.08.2008

Kusiaisen valtuudet avaruudessa
Tuomas Karemo | 11.08.2008

Rakkauden, perheiden ja yhteiskunnallisten ongelmien kirjasyksy
Kaisa Alenius | 5.8.2008

Pasuunakilpailun finaali käydään ilman suomalaissoittajia
Joonas Turunen | 31.07.2008

Internetissäkin häiriköt ovat pitelemättömiä
Kaisa Alenius | 22.7.2008

Lontoon olympialaiset 2012 ovat panneet vauhtia Stonehengen alueen kohentamiseen
Maria Ala-Kuha | 22.07.2008

Kulttuurilehtien vaikea yhtälö
Kaisa Alenius | 3.7.2008

Taas yksi Stradivarius-tutkimus...
Kare Eskola | 3.7.2008

Kuopio tanssii ja soi tarjosi mielihyvää ja pohdittavaa
Emma Vainio |17.6.2008

Musiikkifestivaalien elinkaari - ja sen katkaiseminen
Kare Eskola | 9.6.2008

Hieno kolmiulotteisuus ei paranna huonoa elokuvaa
Kare Eskola | 5.6.2008

Ovatko musiikkioppilaitosten arviointimenetelmät aikansa eläneitä?
Katri Henriksson | 19.05.2008

Stop töhryille -projektin määrärahat nuorten taidekasvatukseen?
Emma Vainio | 15.05.2008

Suomeen saapuva Berliinin filharmonikot miettii ylikapellimestarinsa jatkoa
Janne Koskinen | 02.05.2008

Klassisella muusikolla on lääkäri lähellä
Janne Koskinen | 20.03.2008

Keskustakirjasto edustaa tulevaisuuden kirjastokonseptia
Maria Ala-Kuha | 14.03.2008

Kaija Saariahon ooppera Adriana Mater sai lauantaina Suomen ensi-iltansa Kansallisoopperassa
Janne Koskinen | 25.02.2008

Siban hulppea Don Giovanni
Paula Nurmentaus | 25.1.2008

Teatterissa ei tapeta ketään - oikeasti
Marija Skara | 20.12.2007

Mikko Franckin työsarka laajenee
Miikka Maunula | 21.11.2007

Haitari-Cats
Kai Ristola | 18.10.2007

Interaktiivista teatteria?
Marija Skara | 25.09.2007

Juhlaviikkoähky!
Paula Nurmentaus | 03.09.2007

Tarpeellinen käsikirja Waltari-harrastajalle
Maria Ala-Kuha | 28.08.2007

Hei, me nauretaan!
Kai Ristola | 20.08.2007

Lucy-fossiilin turnee epäilyttää asiantuntijoita
Emma Vainio | 07.08.2007

Ingmar Bergman - elokuvahistorian pysyvä jälki
J.P. Pulkkinen | 30.07.2007

Lauantaina julkistetaan uudet maailman seitsemän ihmettä
Maria Ala-Kuha | 6.7.2007

Astrid Lindgrenin maailma
Kai Ristola 02.07.2007

Kiven ja kallion estetiikka Kolilla
Liisa Vihmanen 11.6.2007

Pohjoismaiden neuvosto kritisoi kulttuuriministereitä laiskuudesta
Tuuli Saksala | 26.4.2007

Kulttuuriministeri tekee vaikutuksen
Paula Nurmentaus | 17.4.2007

Kulttuuri remontissa
Marija Skara | 16.4.2007

Salonen keskittyy Lontooseen
Paula Nurmentaus | 10.4.2007

Retkiä ruotsalaisbyrokratian viidakossa
Paula Nurmentaus | 27.2.2007

 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi