Kulttuurikommentti

Kaija Saariahon ooppera Adriana Mater sai lauantaina Suomen ensi-iltansa Kansallisoopperassa

: Kulttuurikommentti

Janne Koskinen | 25.02.2008

Musiikki on suurenmoista. Se vangitsee ensimmäisistä sävelistä lähtien ja tuottaa jatkuvasti syviä emotionaalisia elämyksiä. Sydänmotiivi sykkii, kuoro valittaa, linnut laulavat ja tuskaisesti sisäänpäin kiertyvä sävelaihe pysäyttää. Lopussa se yhdistyy unisonoksi, jousisoittimien toistamaksi väistämättömäksi totuudeksi, ehkä sitaatiksi Sibeliuksen neljännestä sinfoniasta.

Kaija Saariahon säveltämä musiikki on täydellistä, mutta ooppera ei silti toimi. Kun musiikki pelaa mysteerin ja unen kauneudella, niin muu toteutus vääntää teoksen väkisin niin kutsuttuun "oman aikamme todellisuuteen".

Libretisti Amin Maalouf on tarjonnut tapahtumapaikaksi entisen Jugoslavian aluetta. Haukotus. Kupolikattoinen lavastus on kuin suoraan suttuisista uutiskuvista, taas sieltä muualta, sieltä mistä ne ongelmat aina tulevat. Me pohjois- ja länsieurooppalaiset voimme edelleen nukkua yömme rauhassa. Väkivalta on ohi, kun esirippu laskeutuu.

Ja sitten. Adriana Mater olisi voinut uudistaa oopperan naiskuvaa. Miespuolisten oopperasäveltäjien vuosisatoja kestänyt naisten alistaminen olisi nyt viimein ollut ohi, kun asialla on nainen, Kaija Saariaho, äiti itsekin.

Mutta ei, oopperan aikana muistaa hyvin, että libreton takana on mies. En silti halua uskoa, että perinteitä seuraileva naiskuva johtuisi hänen sukupuolestaan. Joka tapauksessa tunteet ne taas ratkaisevat. Naispäähenkilöt Adriana ja hänen siskonsa Refka ovat kuin yksi ja sama ihminen. Refka on nainen ilman seksuaalisuutta, siis Adrianan järki, joka ei saa sanomaansa läpi, koska Adriana elää tunteidensa mukana.

Onneksi on Saariaho, joka kirjoittaa nerokasta musiikkia nimenomaan naisäänille. Taivaan lahjana on mezzosopraano Monica Groop, jonka tulkinnat ovat sydämeenkäyviä. Naisten musiikillinen vahvuus muistuu mieleen kahden miehen, Yonaksen ja Tsargon, välisessä kohtauksessa, joka ei sitten olekaan niin toimiva.

Peter Sellarsin ohjaus sekä George Tsypinin lavastus kertoo asiat niin selvästi, että oopperan Yhdysvaltojen-esityksille voi ennustaa suurta menestystä. Adrianan talo muistuttaa kaksine kupoleineen hämmentävästi naisen ruumista. Kun Tsargo ahtautuu ovesta sisään, kaikki voivat tuntea avautumisen riemua.

Ristiriidoista huolimatta Adriana Mater on antoisa taide-elämys, josta riittää keskusteltavaa. Illan parasta antia ovat musiikki ja nimiroolissa laulava mezzosopraano Monica Groop.