Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Kulttuuri > Kulttuurikommentti



Kulttuurikommentti

Kulttuurikommentti ottaa kantaa ajankohtaisiin kulttuuri-ilmiöihin.
(Kulttuuri)
Muita kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.

Siban hulppea Don Giovanni

: Kulttuurikommentti

Paula Nurmentaus | 25.1.2008

Pitääkö kulttuuriväen uskoa yhtä totuutta? Omilla aivoilla ajatteleminen voi olla hauskempaa. Ainakin Sibelius-Akatemian Don Giovanni yllätti Helsingin Sanomien ynseän lehtikritiikin jälkeen.

Pääkaupunkiseudun kulttuuriväen pitäisi ajatella omilla aivoillaan eikä uskoa kaikkea mitä Helsingin Sanomissa kirjoitetaan. Suomalaisille kuitenkin sopii niin tavattoman hyvin se, että on yksi auktoriteetti tai yksi valtalehti, jonka perässä juostaan.

Kun Sibelius-Akatemia levittää näyttämölle nuorekasta intoa pursuavan Don Giovanninsa, noudattaa oopperaväki yhden kriitikon pahantuulenpuuskaa ja jättää sen näkemättä. Samoin on käynyt esimerkiksi KOM-teatterin Vanja-enolle, vaikka se on tehty samoista tarpeista kuin muutkin Komin menestystuotteet. Mutta täytyyhän Hesarin kriitikonkin joskus näyttää kyntensä, vaikka se sattuu tapahtumaan silloin, kun hän itse ei joudu minkäänlaiseen vaaraan.

Don Giovannin ohjauksessa tehdään loistavaa pilaa merkkivaate-villityksestä aina Don Giovannin Dolce & Gabbana -pöksyjä ja Donna Annan Vuitton-kuosista hametta myöten. Samaan sarjaan kuuluu tietysti Leporellon urheiluhenkinen livree-takki.

Ohjaaja Vilppu Kiljunen on ajan hermolla äkkirikastuneen nuorison elostelun kuvauksissa, joista saa lukea joka päivä iltalehdistä. Ovatko siis alastomat naiset Don Giovannin pitopöydällä mikään yllätys! Näistä aineksista saa irti riittämiin nykybarokkista efektiä ja vielä pienellä budjetilla. Parempi ratkaisu kuin tutisevat epookkiyritelmät.

Baritoni Olli Tuovinen esiintyi huippuviettelevänä ja upeasti laulavana Don Giovannina bodattuine lihaksineen ja aatelismiehen liikkeineen, joita Jussi Merikanto sattuvasti parodioi Leporellona.

Onhan selvää, että Sibelius-Akatemian oppilastuotanto ei voi olla aivan huippua, mutta mikä oopperanystävä se sellainen on, joka ei jaksa kiinnostua kehittymässä olevista äänistä, joista osa ehti juuri kunnostautua Lappeenrannan kilpailussa. Siihen vielä lisäksi hyvin kehityskelpoinen Markus Lehtisen johtama orkesteri.

Eikä Don Giovanni ainakaan ollut paikallaan pönöttävää barokkilaulantaa, kuten se liian helposti on. Kuinka paljon naurua irtosikaan yleisöstä - varsinkin niistä, jotka eivät tätä oopperaa tunteneet ennestään, sillä heille riitti hupia myös libreton nokkeluuksista.


 

Kulttuurikommentti 

Okko Kamusta Sinfonia Lahden ylikapellimestari
Janne Koskinen 04.05.2009

3D-elokuvat satsaavat liikaa säikähdyksiin
Anna Simojoki | 12.12.2008

Pieni talo preerialla K-18!
JP Pulkkinen | 05.11.2008

Sydämellä syntynyt esitys
Kai Ristola | 29.1.0.2008

Suora oopperalähetys elokuvissa on uusi kulttuurin muoto
Marija Skara | 13.10.2008

Teekulttuuri on rantautumassa Suomeen, vai onko?
Tuomas Karemo | 08.10.2008

Taiteilijat töihin, kohta kauppa käy!
Anu Heikkinen | 30.09.2008

Karita Mattila ja Juha Uusitalo loistivat New Yorkissa
Inari Uusimäki | 24.09.2008

Yliopistojen avajaispuheissa luovuus esillä - ja hukassa
Kare Eskola | 2.9.2008

Orkesterit kantaesittävät lähimusiikkia
Kare Eskola | 28.8.2008

Suuressa ja mahtavassa Kiinassa ei ole sijaa kaikille
Päivi Koskinen | 12.08.2008

Kusiaisen valtuudet avaruudessa
Tuomas Karemo | 11.08.2008

Rakkauden, perheiden ja yhteiskunnallisten ongelmien kirjasyksy
Kaisa Alenius | 5.8.2008

Pasuunakilpailun finaali käydään ilman suomalaissoittajia
Joonas Turunen | 31.07.2008

Internetissäkin häiriköt ovat pitelemättömiä
Kaisa Alenius | 22.7.2008

Lontoon olympialaiset 2012 ovat panneet vauhtia Stonehengen alueen kohentamiseen
Maria Ala-Kuha | 22.07.2008

Kulttuurilehtien vaikea yhtälö
Kaisa Alenius | 3.7.2008

Taas yksi Stradivarius-tutkimus...
Kare Eskola | 3.7.2008

Kuopio tanssii ja soi tarjosi mielihyvää ja pohdittavaa
Emma Vainio |17.6.2008

Musiikkifestivaalien elinkaari - ja sen katkaiseminen
Kare Eskola | 9.6.2008

Hieno kolmiulotteisuus ei paranna huonoa elokuvaa
Kare Eskola | 5.6.2008

Ovatko musiikkioppilaitosten arviointimenetelmät aikansa eläneitä?
Katri Henriksson | 19.05.2008

Stop töhryille -projektin määrärahat nuorten taidekasvatukseen?
Emma Vainio | 15.05.2008

Suomeen saapuva Berliinin filharmonikot miettii ylikapellimestarinsa jatkoa
Janne Koskinen | 02.05.2008

Klassisella muusikolla on lääkäri lähellä
Janne Koskinen | 20.03.2008

Keskustakirjasto edustaa tulevaisuuden kirjastokonseptia
Maria Ala-Kuha | 14.03.2008

Kaija Saariahon ooppera Adriana Mater sai lauantaina Suomen ensi-iltansa Kansallisoopperassa
Janne Koskinen | 25.02.2008

Siban hulppea Don Giovanni
Paula Nurmentaus | 25.1.2008

Teatterissa ei tapeta ketään - oikeasti
Marija Skara | 20.12.2007

Mikko Franckin työsarka laajenee
Miikka Maunula | 21.11.2007

Haitari-Cats
Kai Ristola | 18.10.2007

Interaktiivista teatteria?
Marija Skara | 25.09.2007

Juhlaviikkoähky!
Paula Nurmentaus | 03.09.2007

Tarpeellinen käsikirja Waltari-harrastajalle
Maria Ala-Kuha | 28.08.2007

Hei, me nauretaan!
Kai Ristola | 20.08.2007

Lucy-fossiilin turnee epäilyttää asiantuntijoita
Emma Vainio | 07.08.2007

Ingmar Bergman - elokuvahistorian pysyvä jälki
J.P. Pulkkinen | 30.07.2007

Lauantaina julkistetaan uudet maailman seitsemän ihmettä
Maria Ala-Kuha | 6.7.2007

Astrid Lindgrenin maailma
Kai Ristola 02.07.2007

Kiven ja kallion estetiikka Kolilla
Liisa Vihmanen 11.6.2007

Pohjoismaiden neuvosto kritisoi kulttuuriministereitä laiskuudesta
Tuuli Saksala | 26.4.2007

Kulttuuriministeri tekee vaikutuksen
Paula Nurmentaus | 17.4.2007

Kulttuuri remontissa
Marija Skara | 16.4.2007

Salonen keskittyy Lontooseen
Paula Nurmentaus | 10.4.2007

Retkiä ruotsalaisbyrokratian viidakossa
Paula Nurmentaus | 27.2.2007

 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi