Kulttuurikommentti

Teatterissa ei tapeta ketään - oikeasti

: Kulttuurikommentti

Marija Skara | 20.12.2007

Kansallisteatterin Tuntematon sotilas -näytelmä on herättänyt runsaasti keskustelua. Esitystä on kritisoitu väkivaltaiseksi ja synkäksi, ja sitä on tulkittu niin historian kuin nykypäivänkin valossa. Teatteria ja näyttelemisen luonnetta kommentoi Marija Skara.

Kun Brutus hiippailee teatterinlavalla kohti Ceasaria, vain hullu huutaa yleisöstä "varo Ceasar!". Järjissään oleva teatteriyleisö nimittäin tietää, että veriteko näytellään - arkikielisesti ilmaistuna se teeskennellään.

Järjissään oleva teatteriyleisö ei myöskään ryntää kaduille puukottamaan kaikkia Ceasar-nimisiä keisareita tai kostamaan Brutuksille.

Miksi siis niin moni nähtyään - tai näkemättään - Kristian Smedsin Kansallisteatteriin dramatisoiman Tuntemattoman sotilaan on puhunut väkivallan ihannoinnista, kaiken ampumisesta ja tappamisesta? Miksi nämä ihmiset keskustelevat itsenäisyyden perumisesta ja tappamisesta?

Kysymys on mielenkiintoinen, eritoten kun näytelmän nähneet voivat tarkkaan muistellessaan todeta, ettei näytelmä lopu tappamiseen.

Kakofonista kohukohtausta, jossa luodinreikiä on projisoitu maanjohtohenkilöiden kuvien päälle, seuraa rauhallinen hetki. Sotilaita esittävät näyttelijät astelevat lavan reunalle, tuijottavat yleisöä ja jättävät Finlandian soidessa aseensa kasaan.

- Voi, tekisipä joku toisesta maailmansodasta esityksen, joka ei ole synkkä tai väkivaltainen! Olisipa Tuntematon sellainen, ettei kukaan edes teeskentelisi kuolevansa! Ovatko kaikki sankareita, jos oikein silmin katsoisimme?

Eivät ole.

Riitaoja-reppanakaan ei ollut, mutta ehkä hänellä oli jokin oikea oivallus siitä, ettei sota ollut jees. Tappaminen ei ole kivaa.

Vakavasti; mielestäni on hyvä asia, että suomalaisesta taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Mutta menevätkö puurot ja rätit taas sekaisin? Mikä on menneisyyttä ja mikä nykyisyyttä? Mikä on teatteria ja mikä on todellisuutta?

Jos näemme näyttämöllä iloa, emmekö me naura? Jos näemme näyttämöllä vääryyttä - emmekö me kärsi? Jos näyttämöllä on väkivaltaa - emmekö me vastusta?

Ja vastustammeko väkivaltaa väkivallalla vai kuten Kristian Smedsin dramatisoimassa Tuntemattomassa sotilaassa riisumalla aseemme?