Etusivu > Kulttuuri > Kulttuurikommentti
Kulttuurikommentti ottaa kantaa ajankohtaisiin kulttuuri-ilmiöihin.
(Kulttuuri)
Muita kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.
"Kun katsomme tähtitaivaalle, näemme itse asiassa säkenöiviä kivi", totesi Yrjö Sepänmaa Kiven ja kallion estetiikkaseminaarin avajaispuheessa maanantaina Kolilla.
Pohjois-Karjalan Kolilla alkoivat kuudennet kansainväliset ympäristöestetiikan päivät, joiden teemana on kiven ja kallion estetiikka. Joensuun yliopiston ympäristöestetiikan professori Yrjö Sepänmaa järjesti ensimmäisen seminaarin Kolilla vuonna 1994, aiheesta maisema. Seminaari on poikinut sarjan kansainvälisiä tapaamisia, joissa estetiikan ja ympäristön asiantuntijat sekä taiteen tekijät ovat vaihtaneet ajatuksia mm. pellosta, metsästä ja suosta.
Daniel Snow ja kivinen kaivo
Koli on tietysti erinomainen paikka puhua kivestä ja kalliosta, mutta sen lisäksi kansallispuistoon on pystytetty useita valokuvanäyttelyitä, jotka esittävät kiveä eri käytössä. Lisäksi esillä on yhdysvaltalaisen Daniel Snown ympäristötaideteos, jonka hän toteuttanut yhdessä Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Peltoalueen hevoshakaan on pystytetty koivun ympärille vanhoista riihen kivijalan kivistä kaksi metriä korkea kaivo. Daniel Snow on työskennellyt kiven kanssa jo 30 vuoden ajan. Hän sanoo, että kivi on halpa materiaali ja sitä löytyy kaikkialta. Daniel Snow tuli Suomeen kutsuttuna pitämään kahden viikon kurssia Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoille.
Muutenkin tuntuu siltä, että kivimateriaalin käyttö esteettisenä materiaalina näyttäisi olevan suosiossa. Kolilla on useita kiviaitoja tutkineita henkilöitä mm. Virosta, josta kiviaitoja löytyy. Suomessakin on kiviaitojen arvo huomattu, ja niitä on ryhdytty kunnostamaan. Samoin kiviaidan rakentamiskurssi, joita on jo järjestetty, ovat tulleet hetkessä täyteen.
(Liisa Vihmanen, Koli / Radion kulttuuriuutiset)
Okko Kamusta Sinfonia Lahden ylikapellimestari
Janne Koskinen 04.05.2009
3D-elokuvat satsaavat liikaa säikähdyksiin
Anna Simojoki | 12.12.2008
Pieni talo preerialla K-18!
JP Pulkkinen | 05.11.2008
Sydämellä syntynyt esitys
Kai Ristola | 29.1.0.2008
Suora oopperalähetys elokuvissa on uusi kulttuurin muoto
Marija Skara | 13.10.2008
Teekulttuuri on rantautumassa Suomeen, vai onko?
Tuomas Karemo | 08.10.2008
Taiteilijat töihin, kohta kauppa käy!
Anu Heikkinen | 30.09.2008
Karita Mattila ja Juha Uusitalo loistivat New Yorkissa
Inari Uusimäki | 24.09.2008
Yliopistojen avajaispuheissa luovuus esillä - ja hukassa
Kare Eskola | 2.9.2008
Orkesterit kantaesittävät lähimusiikkia
Kare Eskola | 28.8.2008
Suuressa ja mahtavassa Kiinassa ei ole sijaa kaikille
Päivi Koskinen | 12.08.2008
Kusiaisen valtuudet avaruudessa
Tuomas Karemo | 11.08.2008
Rakkauden, perheiden ja yhteiskunnallisten ongelmien kirjasyksy
Kaisa Alenius | 5.8.2008
Pasuunakilpailun finaali käydään ilman suomalaissoittajia
Joonas Turunen | 31.07.2008
Internetissäkin häiriköt ovat pitelemättömiä
Kaisa Alenius | 22.7.2008
Lontoon olympialaiset 2012 ovat panneet vauhtia Stonehengen alueen kohentamiseen
Maria Ala-Kuha | 22.07.2008
Kulttuurilehtien vaikea yhtälö
Kaisa Alenius | 3.7.2008
Taas yksi Stradivarius-tutkimus...
Kare Eskola | 3.7.2008
Kuopio tanssii ja soi tarjosi mielihyvää ja pohdittavaa
Emma Vainio |17.6.2008
Musiikkifestivaalien elinkaari - ja sen katkaiseminen
Kare Eskola | 9.6.2008
Hieno kolmiulotteisuus ei paranna huonoa elokuvaa
Kare Eskola | 5.6.2008
Ovatko musiikkioppilaitosten arviointimenetelmät aikansa eläneitä?
Katri Henriksson | 19.05.2008
Stop töhryille -projektin määrärahat nuorten taidekasvatukseen?
Emma Vainio | 15.05.2008
Suomeen saapuva Berliinin filharmonikot miettii ylikapellimestarinsa jatkoa
Janne Koskinen | 02.05.2008
Klassisella muusikolla on lääkäri lähellä
Janne Koskinen | 20.03.2008
Keskustakirjasto edustaa tulevaisuuden kirjastokonseptia
Maria Ala-Kuha | 14.03.2008
Kaija Saariahon ooppera Adriana Mater sai lauantaina Suomen ensi-iltansa Kansallisoopperassa
Janne Koskinen | 25.02.2008
Siban hulppea Don Giovanni
Paula Nurmentaus | 25.1.2008
Teatterissa ei tapeta ketään - oikeasti
Marija Skara | 20.12.2007
Mikko Franckin työsarka laajenee
Miikka Maunula | 21.11.2007
Haitari-Cats
Kai Ristola | 18.10.2007
Interaktiivista teatteria?
Marija Skara | 25.09.2007
Juhlaviikkoähky!
Paula Nurmentaus | 03.09.2007
Tarpeellinen käsikirja Waltari-harrastajalle
Maria Ala-Kuha | 28.08.2007
Hei, me nauretaan!
Kai Ristola | 20.08.2007
Lucy-fossiilin turnee epäilyttää asiantuntijoita
Emma Vainio | 07.08.2007
Ingmar Bergman - elokuvahistorian pysyvä jälki
J.P. Pulkkinen | 30.07.2007
Lauantaina julkistetaan uudet maailman seitsemän ihmettä
Maria Ala-Kuha | 6.7.2007
Astrid Lindgrenin maailma
Kai Ristola 02.07.2007
Kiven ja kallion estetiikka Kolilla
Liisa Vihmanen 11.6.2007
Pohjoismaiden neuvosto kritisoi kulttuuriministereitä laiskuudesta
Tuuli Saksala | 26.4.2007
Kulttuuriministeri tekee vaikutuksen
Paula Nurmentaus | 17.4.2007
Kulttuuri remontissa
Marija Skara | 16.4.2007
Salonen keskittyy Lontooseen
Paula Nurmentaus | 10.4.2007
Retkiä ruotsalaisbyrokratian viidakossa
Paula Nurmentaus | 27.2.2007
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Lauantain toivotut levyt: 13.03.2010 18.10
Knalli ja sateenvarjo: Tapaus psykiatri
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat