Kultakuumeen kolumni

Avatar askarruttaa

: Kultakuumeen kolumni

Helena Kallio 9.2.2010

Jäin tässä Avatarin nähtyäni mietiskelemään tuon satumaisen sci-fi-fantasian sukupuolisymboliikkaa.
Rampautunut amerikkalainen merijalkaväen sotilas Jake Sully saapuu ihmeelliselle Pandora-planeetalle. Sinne rakennettua armeijan ja tieteen tukikohtaa johtaa länsimaisen yhteiskunnan kolminaisuus: Voima, Raha ja Tiede.

Näitä edustavat viimeisen päälle maskulinistinen eversti, rikkauksia himoava moraaliton nuorukainen sekä kokenut, tutkimuksia johtava tiedenainen. Kolonialistisen valloitussodan uhka leijuu ilmassa; armeijan tukeman rahavallan tavoitteena on päästä käsiksi arvokkaaseen älymetalliin, jota on maaperässä planeetan alkuperäiskansan eli Na'vi-heimon pyhän maailmanpuun alla. Tiedeyksikön johtajakin pyrkii omalla tavallaan ottamaan haltuunsa Na'vien maagista luontoyhteyttä näytteiden ja biologisten käsitteiden avulla, vaikka vastustaakin sotaa.

Jake Sully pannaan siirtymäkapseliin, mihin hänen ihmiskroppansa jää makaamaan sillä välin, kun hänen tajuntansa sulautuu Na'vien kaltaiseen, pitkään, siniseen avatar-kehoon, joka on risteytetty hänen edesmenneen veljensä ja alkuperäiskansan dna:sta. Sullyn tehtävä on soluttautua humanoidien joukkoon ja päästä perille näiden salaisuuksista. Ennen pitkää hän rakastuu Pandoran ihmeelliseen metsään sekä Na'vien tietäjä-äidin ja päällikköisän tyttäreen Neytiriin, joka Pocahontaksen lailla opettaa miehen kansansa tavoille. Seuraamme Parsifal-muunnelmaa, kehityskertomusta, jossa mies etsii salaista Graalia ja joutuu rakkauden välityksellä kasvamaan moraalisena subjektina ja punnitsemaan arvojärjestyksensä.

Elokuvan hälyttävä sanomahan on ajankohtaisen ilmiselvä: imperialistinen maailmanvalloitus ja luonnon riisto johtavat maapallon tuhoon. Luonnon herruuteen itsensä nostanut teknologinen huippukeksijä ja sodanlietsoja tuhoaa elämän ympäriltään ja häviää ahneuteensa. Parempaa mahdollisuutta maskulinistisen destruktion sijaan Avatarissa etsitään muinaisesta viisaudesta, luonnonkansojen panteismista ja holistisesta Gaian, äiti maan ja kaikkeuden yhteyden pyhittämisestä. Mukana väikkyvät itäisen filosofian ja pytagoralaisten harmoniaoppi sekä stoalaisten kosminen järjestys, jonka Marcus Aurelius kiteyttää sanoen: Kaikki on yhteydessä keskenään ja yhdistävä side on pyhä.

Naisen ja naisellisen halveksunta symbolisessa sukupuolihierarkiassa on keskeinen juonne siinä epätasapainoon johtaneessa maailmanjärjestyksessä, jonka tuhoisuutta elokuva alleviivaa. Muinainen, kadotettu viisaus tai patriarkaalisen monoteismin myötä halkaistun jumaluuden täydentävä puolisko, jonka yhtenä nimenä on Sofia, näyttäytyy myyteissä, filosofioissa ja uskonnoissa feminiinisenä hahmona. Kreikkalaisen taruston Pandora on Aatamin mahdottomaksi leimatun, alistumattoman puolison Lilitin sukulainen, naishahmo, joka päästi lippaastaan vitsaukset maailmaan. Elokuvan everstille, vanhan liiton miehelle, Pandoran planeetta metsineen edustaakin tuntematonta helvettiä. Mutta Pandoran lippaaseen jäi myytin mukaan toivo, jota seikkailun rampautunut, miehisen kunnian kentillä haavoittunut ja itsensä kyseenalaistamaan joutunut sankari havahtuu tavoittelemaan. Hahmotellaanko elokuvassa siis viisaan, elämää kunnioittavan panteismin myötä myös uutta heteroseksuaalista tasapainoa?

Na'vi-heimon nainen, joka opastaa miespäähenkilön paremman maailman lähteille, on androgyyni, ulkoisesti heimoveljestään vain vähän eroava hahmo, taitava urheilija ja metsästäjä. Aluksi hän pitää ihmissotilasta kypsymättömänä kakarana, mutta johtaa tämän rankassa treenissä vastuulliseen na'vilaiseen miehuuteen. Sitä joutuu kysymään, säilytetäänkö tässä edelleen ruumiillisesti vahvan subjektin yksipuolinen ihannointi? Käskyjä tottelevasta sotilaasta tulee kuitenkin naisellisen oppaansa elämää kunnioittavan arvojärjestyksen löydettyään omilla aivoillaan ajatteleva, toisiin elollisiin yhteydessä oleva olento.

Vatikaani on kuulemma kiiruhtanut lyttäämään moisen elokuvan, jossa luonnonpalvonta esitetään suotuisassa valossa. Liekö Da Vinci -koodinkaan sukupuolisanoma siellä suurta läpimurtoa tehnyt.

Minua pikkasen jää askarruttamaan, mistä ja kuinka ekologisin keinoin elokuvan hurja rahoitus kerättiin, mihin sen mahetsu tuotto käytetään ja kuka siivosi elokuvateatterin popkornien, karkkipapereiden ja pahvimukien peittämän katsomon tämän eettisesti ravistelevan elämyksen jäljiltä?

Helena Kallio