Kultakuumeen kolumni

Mental Finland?

: Kultakuumeen kolumni

Helena Kallio 1.12.2009

Sofi Oksanen puhui tanskalaisessa tv-ohjelmassa suomalaisten masentuneisuudesta, alkoholismista ja naisiin kohdistuvasta kotiväkivallasta.

Verkkokeskusteluissa ja lehtien palstoilla nousi kova Suomi-kuvan likaamisen vastustus. Monet kommentoivat asiaa itse haastattelua näkemättä.

Oksanen muuttui äkkiä suositusta Finlandia-palkinnon saajasta epäilyttäväksi virolaiseksi, joka kehtasikin mennä yleistäen väittämään suomalaisia miehiä väkivaltaisiksi.

Katsoin tämän kohutun tv-keskustelun. Oksanen puhuu siinä suomalaisen miehisen kulttuurin väkivaltaperinteestä, joka näyttäytyy sukupuolittuneena väkivaltana ja koulusurmina. Tilastoihin nojaten hän vertaa suomalaista aseiden yleisyyttä amerikkalaiseen ja kertoo, että koti on suomalaisnaiselle vaarallinen paikka: luemmehan harva se päivä lehdistä jonkun naisen joutuneen puolisonsa surmaamaksi. Lisäksi hän arvioi suomalaisen juridisen systeemin heikoksi esitykseksi naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan estämisessä. Konkreettisena esimerkkinä oikeuskäytännön merkillisyyksistä hän mainitsee tapauksen, missä sukupuolittuneen väkivallanteon lieventäväksi asianhaaraksi esitettiin sitä, että rikoksen tekijällä oli työpaikka.

No mitä uutta? Ei niin mitään. Kaikki nuo ilmiöt on sanasta sanaan moneen kertaan ja monin suin esitetty suomalaisessa julkisuudessa, asiasisältö pitää paikkansa eikä aikaansa seuraava tanskalainenkaan ole tästä jäänyt tietämättömäksi. Ei Oksanen mitään kuplaa puhkaissut. Pohjoismainen sukupuolittunut väkivalta on jo ennestään yleisessä tietoisuudessa, eivätkä suomalaisen kulttuurin patologiset piirteet ole jääneet piiloon.

Silti tästä saatiin aikaan taas yksi viurukuoro, joka on ottanut asiakseen muka Oksasen likaaman suomalaisen miehen maineen puhdistamisen. Erityisen loukkaavana verkkoon huudelluista tavanomaisen väkivaltaisista suomalaisista solvauksista päätellen on koettu Oksasen lausunto, jonka mukaan tyypilliseltä suomalaiselta mieheltä puuttuu kieli tunteidensa ilmaisemiseen ja siksipä hän sanojen puutteessa äityy käyttämään nyrkkejään.

Hetkinen nyt kuulkaas. Oksanenhan se siinä itse asiassa taputtaa väkivaltaisia mieshenkilöitä empaattisesti päähän toistelemalla sata kertaa kuultua, toisaalla jopa puolison murjomisen oikeutuksena pidettyä kertomusta patoutuneen suomalaismiehen epätoivoisesta turvautumisesta väkivaltaan viimeisenä vaikuttamisen keinona!

Tällaisella sanallisesti avuttomaksi oletetulla miessankarilla tuppaa kuitenkin olemaan hämmästyttävän hyvä verbaalinen mielikuvitus, mitä tulee puolisoa kuvailevien haukkumasanojen kekseliäisyyteen tai kierojen oletusten ja mustasukkaisuusfantasioiden maalailuun. Mitä ruumiillisten julmuuksien kekseliäisyyteen tulee, luulenpa, että moni sukupuolittuneesta väkivallasta vähätteleviä julkisia lausuntoja jakeleva hämmästyisi ja oksentaisi, jos joutuisi todistamaan edes yhden parisuhdeväkivaltakierteen konkreettisine yksityiskohtineen - tai edes viidesosan siitä.

On päivänselvää, etteivät kaikki suomalaiset miehet ole väkivaltaisia.

Sekin on päivänselvää, että naisetkin harjoittavat väkivaltaa.

Kelle ei ole, hänet todettakoon tynnyrissä kasvaneeksi.

Sitä, että suomalaisessa kulttuurissa erinäisistä historiallisista ja kulttuurisista syistä yhä elää maskulinistisen väkivallan perinne, ei ole syytä lakaista maton alle. Huomaa, etten sanonut: maskuliinisen väkivallan. Sanoin: maskulinistisen. Sillä tarkoitan noin alkajaisiksi poikien väkivaltaan totuttamista, voimahierarkian ylläpitämistä, kovien jätkien ihailua ja maskuliinisiksi ymmärrettyjen tapojen epäharmonista etuoikeuttamista naisellisiin nähden.

Maskulinistisen väkivallan uhreiksi joutuu vuosittain pilvin pimein suomalaisia miehiä, jotka johtavat suomalaisia väkivallan uhrien kuolintilastoja. Hyvänä kakkosena tulevat puolisonsa tappamat naiset.
Mutta ihminen voi olla hyvinkin maskuliininen ilman sitoutumista toisten alistamiseen. Toistuva väkivaltaisuus on omaksuttu tyyli ja toimintamalli, josta voi oppia pois. Maskuliinisuus ja feminiinisyys voidaan olemisen tyyleinä ja tapoina nähdä inhimillisinä hyveinä, joita on sukupuolesta riippumatta syytä oppia harjoittamaan kulloisenkin tilanteen eettisten vaatimusten mukaan.

Minua huolestuttaa aivan muu kohta tuossa aavistuksen kömpelöllä englannilla käydyssä tv-keskustelussa: Oksasen mukaan suomalaisilla ei ole tarvetta englantia kummempaan kielelliseen yhteyteen pohjoismaisten naapuriensa kanssa.

Mutta Sofi hyvä! Kuten taas huomattiin, ei sukupuolittunut väkivalta ole mikään helppo aihe puitavaksi. Tämä sinunkin oivasti ilmentämäsi suomalainen tieto ja tietoisuus asiasta on merkittäviltä osin saatu aikaan juuri yhteispohjoismaisten tutkimusprojektien turvin.

Helena Kallio