Kultakuumeen kolumni

Unohdettu ulottuvuus

: Kultakuumeen kolumni

Ilpo Mansnerus 24.11.2009

Syvällisyyden käsite on kadonnut kulttuurikeskustelusta. Poliittisen tilanteen tai tieteellisen ongelman analyysia saatetaan vielä kutsua syvälliseksi, mutta taiteen sanastosta syvällisyys on sensuroitu.

Nykypuheessa taide voi olla kommunikoivaa, rajoja rikkovaa, moniarvoista, postmodernia... mitä tahansa, mutta syvyyssuuntaan viittaaminen haiskahtaa jotenkin sopimattomalta. Vastaavasti kunnon taiteilijat ovat laaja-alaisia, ennakkoluulottomia, avarakatseisia - mutta että syvällisiä: mitä se on?

Jonkin ongelman tai ilmiön laajaa, ehjää ymmärtämistä voidaan kutsua syvällisyydeksi; se on pinnan alle näkemistä, näennäisyyksien ohi. Me tunnemme käyttämämme kojeet pinnallisesti, tiedämme mitä nappia on painettava, mutta insinööri ymmärtää syvällisesti laitteen rakenteen ja toiminnan. Rakenteen ja yhteyksien ymmärtäminen on myös suuren kirjallisuuden ominaisuus Shakespearesta Dostojevskiin. Syvällisiä ovat kirjailijat, jotka ihmismieltä ja maailmaa luodatessaan räjäyttävät sovinnaisen maailmankuvan ja paljastavat todelliset syyt. Mutta entä muissa taiteissa? Millainen on syvällinen maalaus, veistos, sävellys? Tai mitä on syvällisyys esittävissä taiteissa?

Asia näyttää selvältä, kun puhutaan musiikin esittämisestä. On luontevaa, että musiikkia opetetaan esitysohjeiden avulla: tee crescendo, aksentti, hidastus... Mutta klassisen kauden säveltäjät eivät suinkaan tyytyneet pelkkiin fyysisesti mitattaviin ohjeisiin, paljon käytettiin myös luonnehdintoja, jotka viittaavat ihmismieleen: affettuoso, con amore, furioso - kiihkeästi, rakastettavasti, raivokkaasti. Oikeaa ilmettä lähestyttiin siis sekä pinnalta käsin että sisältä - sekä seurauksesta että syystä lähtien. Pintaa koskevin ohjein voidaan oivaltava oppilas johdatella syiden pariin, mutta nyanssien ja aksenttien asetteleminen voi myös opastaa esitykseen,
jossa eleet toteutuvat, mutta niiden syitä ei ymmärretä - aivan samoin kuin foneetikko voi ohjata kieltä taitamatonta ääntämään lähes oikein. Täysin oikea ilme tekstiin syntyy kuitenkin vasta kielen ymmärtämisestä, ja silloin kaava rikastuu lukemattomiksi oikeiksi vaihtoehdoiksi. Silloin esittäjä ei toista, vaan luo, hänestä tulee myötäluoja, elävä puhuja tai muusikko.

Aikaan sidotut tyylit rajaavat kehykset taiteelliselle luomiselle. Suuri osa taiteilijoista pelkästään toteuttaa odotukset ja täyttää näin ajallisen tehtävänsä yhteisön palvelijana. Vain poikkeukset jäävät elämään, taiteilijat jotka salaperäisellä tavalla luovat uutta, joko vanhaa valaisten tai uusia teitä avaten. On vaikea määritellä mitä heidän inspiraationsa tuottaa - yhtä vaikeaa kun kolmiulotteisen kuvaaminen kaksiulotteisesti, jos vastaanottajalta puuttuu kolmas ulottuvuus. Jokainen, joka on nähnyt Schjerfbeckin maalauksen pinnanalaiseen todellisuuteen, tai tajunnut Bachin musiikin syvyyden, tietää mitä tarkoitan. Mutta voiko tuota todellisuutta kuvata sanoin? Sellaiset käsitteet kuin 'syväjännitteisyys', 'nerokkuus' tai 'eettisyys' jäävät tyhjäksi puheeksi ilman elävää yhteyttä siihen, mihin ne viittaavat. Rutiiniin juuttunut mieli tyytyy kaavamaisuuteen: toritauluun ja viihteeseen. Silti syvyys on jokaisen ulottuvilla, mutta se on mielen hälinän tuolla puolen, hiljaisuudessa.

Hiljaisuutta kartetaan, mutta meteliä maailmassa riittää sekä silmälle että korvalle. On surullista katsella, miten ulkoilijat ravaavat keväisen metsän läpi jytinä korvalapuissaan, lintuja kuulematta, näkemättä kasvien heräämistä. Musiikkiteollisuus tuottaa hiljaisuuden karkotteita; niillä peitetään akustinen ympäristö ja torjutaan oman tajunnan kuuleminen. Pinnallisuutta varjellaan, sillä syvyys on haastavaa. Ja äkisti kutistunut maapallo tarjoaa pinnallisuudelle oivan maaperän. On helppoa harrastaa turismia eri kulttuurien pintakerroksissa hokien muotisanoja 'laaja-alaisuus' ja 'moniarvoisuus'. Samaan aikaan klassisen musiikin syvyysulottuvuuksiin omistautuneet tuomitaan ahtaiksi ja ennakkoluuloisiksi. Se on raskas erehdys: mielen avaruus aukeaa sisäänpäin, syvyys merkitsee myös korkeutta.

Elämme outoa aikaa, ahdasta kutsutaan laajaksi, laajaa ahtaaksi.

Ilpo Mansnerus