Kultakuumeen kolumni

Keskittymiskysymys

: Kultakuumeen kolumni

Helena Kallio 3.11.2009

Päätimme tässä eräänä lauantaina miehen ja pojan kanssa ajella uimahallille.
Matkalla voisi kaikessa rauhassa rupatella ja kuulostella, mitä kullekin kuuluu, minä tuumasin.

Pojasta ei kuitenkaan saanut juttuseuraa. Hän uppoutui takapenkillä virtuaalitaistelun tuoksinaan mummun lahjoittamalla pelikonsolillaan. Minä pidin moista mukana kannettavaa viihdelaatikkoa tarpeettomana rahankuluna ja hilavitkuttimena, kunnes edistysmielinen äitini ilmoitti ykskantaan, että pitäähän se hankkia, kun serkkupojillakin on sellaiset, ja lähti kaupoille. No, äidilläni ei todellakaan ole tapana sekaantua asioihini, joten kun hän jotakin lapsenlapsensa suhteen päättää, arvelen hänellä olevan syynsä ja koetan suostua mukisematta.

Oliko mummu siis oikeassa? Pyrinkö minä toisinaan kiristämään pipoa turhan tiukalle kulutuksen uneen vaivuttavan kulttuurin torjunnassani? Sanopa se. Minä sanon vain, että kerran alettu pelaaminen näkyy olevan vietävän houkuttelevaa puuhaa. Mitä moisen toiminnan normalisoituminen oikeastaan tekee ihmiselle?

Poika varustautui sentään ystävällisesti uimahallireissulle korvakuulokkein varjellakseen meidän muiden lauantairauhaa pelin piukutukselta. Hyvä, olisi siis tuokio aikaa seurustella ja syventyä keskustelemaan puolison kanssa. Tyypilliseen tapaan mieleeni ei vain pulpahtanut kuin työasioita? vaan onkos se nyt sitten hauskaa, jos nainen vain jauhaa suorituksiaan, ja varsinkin niiden puutteita? Olisiko parempi vain istua hiljaa ja sivellä vaivihkaa rakastetun polvea?

Maltoin mieleni, ja aloite keskusteluun tulikin puolisolta ajaessamme eräänlaisen miestentarvikeliikkeen ohi. En nyt viitsi tässä ruveta nimiä mainitsemaan, mutta se oli sellainen iso liike, mistä saa ostaa kaikenmoista auto- ja moottoritilpehööriä, urheilu- ja retkivarustetta.
- Aina sitä hoetaan, ettei naiset voi vastustaa shoppailua, puoliso hymähti.
- Mutta tosiasia on se, ettei miehen tarvitse kuin astua moiseen kauppaan niin se keksii kaikenlaista, mitä on ihan pakko saada.
- Niinku esimerkiks mitä?, minä kysyin.
- Niinku vaikka noi tommoset täytettävät samettiteeret.
- Mitkä?
? No sellaset täytettävät teerenkuvat, joita voi käyttää metsällä.
Ahaa. Syysloma kajasti jo metsämiehen horisontissa.
- Jaa samettiset teerenkuvat? satutko tuntemaan jonkun, joka on langennu semmosiin?

Näin oli puolisolle päässyt käymään. No, voisihan sitä mies pahempiakin asioita tunnustaa. Asiaan liittyvät painavammat moraaliset kysymykset sivuuttaen kiinnostuin kysymään, millä moiset houkutuslinnut sitten oikein täytetään.

Ne täytetään kuulemma perinteisesti kuivilla saniaisilla.

Saniainen on muuten puolison äidinkielellä ormbunke, suoraan suomennettuna käärmeenpunkka. Kasvin nimeen siis liittyy mielikuva lehtien suojissa lepäilevästä vaarasta. Kansanomainen suomenkielinen nimi kalmankoura taas kietoo saniaisen vielä kohtalokkaampaan ilmapiiriin.
Jännittävää. Luulenpa, että jos oikein antaudutaan tarkkailemaan, kaikki muuttuu niin eläväksi ympärillämme, ettei lisäviihdykettä kenties kaivatakaan?

Eräät ovat arvatenkin eri mieltä. Takapenkiltä kuului pelin ähellystä.

Saapuessamme uimahallin parkkipaikalle silmiini sattui pihan laidalla tönöttävä sähkökaappi, jonka kylkeen oli spreijattu jotakin mustalla maalilla. Viestiä tavatessani puoliso palasi ostosasiaan ja kertoi markkinatehosteiden toimivuuden osoittavan, että meidät ihmiset on yksinkertaisin keinoin helppo saada ostamaan ja kuluttamaan kaikenlaista tarpeetonta. Siihen tarvitaan kuulemma vain punaista väriä, seksimielikuvia ja puuduttavaa musiikkia.

Onpa murheellista, jos me tosiaan olemme noin helposti jymäytettävissä.
Noin puhellen tulimme siihen tulokseen, että kaupallisen elämän vastustaminen on oikeastaan vain keskittymiskysymys. Jos tekee mieli ostella, voi pysähtyä kysymään itseltään, tarvitsenko minä tätä ylimäärää, ja voisinko täyttää mieleni jollakin ravitsevammalla. Yksinkertaisempaa tietysti on silloin, kun ei edes ole millä mällätä.

Onneksi maailmankaikkeudella on tapana auttaa meitä hyvään suuntaan heti kun pyrimme näkemään itsemme kriittisessä valossa, heräämään ja kyseenalaistamaan typerät käytännöt.

Jos ei muuta, niin tiellemme osuu edes jonkun suttaajan merkittävä todistus: "Luo, älä osta!", sähkökaappiin kirjoitettu viesti kehotti.

Helena Kallio