Kultakuumeen kolumni

Vain rahoista ja riidoista?

: Kultakuumeen kolumni

Otso Kantokorpi 13.10.2009

Tänä vuonna on keskusteltu kulttuurijournalismista enemmän kuin vuosiin. Anna-Liisa Haavikko muun muassa haastatteli Helsingin Sanomien kulttuuriosaston entistä esimiestä Heikki Hellmania YLE:n Julkinen sana -ohjelmassa elokuun lopulla.

Hellman ruoti tuolloin lehtien kulttuurisivujen muuttunutta tilannetta esimerkiksi juttujen sisällön ja tyylilajin suhteen muun muassa siten, että "raha ja riidat legitimoivat kulttuurijournalismia". Rahoista ja riidoista kirjoittaminen ikään kuin osoittaisi, että kulttuurijournalistitkin ovat oikeita journalisteja.

Näin se varmaan osittain onkin. Picasson näyttelyssä kiinnostaa kubismin syntyä enemmän näyttelyn tuleva kävijämäärä: tuleeko Edelfeltin ennätys vihdoin lyötyä? Ars Fennica -näyttelyssä kiinnostaa voittaja paljon enemmän kuin ne neljä kakkoseksi jäävää ressukkaa: saahan voittaja kuvataiteilijalle huikeat 34 000 euroa. Paavo Haavikko -elämäkerrassa kiinnostaa pojan Heikki Haavikon riitely kirjoittajan ja kustantajan kanssa enemmän kuin se, että kohteena on kuitenkin yksi 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoistamme. Pekka Herlinin elämäkerrassa kiinnostaa pojan Niklas Herlinin rohkeus nimittää isäänsä kusipääksi ja ihmishirviöksi sen sijaan, että miettisimme talouden rakenteita. Niin kuin suurin osa pojista ei pitäisi isäänsä kusipäänä? Heillä ei vain ole omaa lehteä, missä julistaa ikipuberteettiaan. Jari Tervon romaanissa Koljatti kiinnostaa siitä muka noussut kohu oikealla nimellä kuvattujen poliitikkojen loukkaamisesta eikä esimerkiksi Tervon kerrontatyylin mahdolliset hienoudet tai romaanin viiltävä analyysi. Tarkemmin miettien tämä kohu paljastuu tosin pelkäksi mainostempuksi, koska se keksittiin kustantajakonsernin omistamassa iltapäivälehdessä ennen kuin kirja on kunnolla ehtinyt edes kauppoihin. No, silläkin mainostempulla tehtiin kuitenkin Tervolle enemmän myyntilukuja ja rahaa - ja ne voidaankin sitten taas uutisoida, kun Tervo paljastui vuoden myydyimmäksi kirjaksi. Ja siitäkin voidaan taas sitten julkisesti kulttuurijournalismin nimissä riidellä, kun se ei saanut Finlandia-palkintoa. Käytiinkö Tervoa vastaan ajojahtia?

Ensin Tervon aiheuttama kohu ei minua paljon hetkauttanut. Eihän siitä juttua tehnyt toimittaja - jonka nimeä en muuten huomannut edes katsoa - edes voi olla ihan oikea toimittaja, koska eihän Ilta-Sanomatkaan ole enää vuosiin ollut ihan oikea lehti. Tämä ei muuten ole mikään kärjistys, vaan näin ajattelen vakavissani. Molemmat iltapäivälehtemme ovat jotain, jota baarissa selaillaan puolihuolimattomasti ja joista parhaimmillaan voi alkaa jonkinlainen keskustelu. Keskustelu ei kuitenkaan liity juttuihin sinänsä vaan niissä käsiteltyihin kummallisiin aiheisiin, ja argumentit alkavat löytyä hiljalleen keskustelun myötä. Juttujen kirjoittajien esiin tuomat argumentit eivät juurikaan kiinnosta - saati että kukaan edes muistaisi myöhemmin heidän nimiään.

Iltapäivälehdille on käynyt vähän kuin televisiolle, josta on tullut se olohuoneen takan korvike. Siellä johonkin taloon suljettu blondi vilauttaa tissejään luoden vain illuusiota siitä, että jollain tavoin tässä ollaan tekemisissä ulkomaailman kanssa, vaikka oikeasti tekisi mieli mennä jo nukkumaan, jotta jaksaisi huomenna tehdä töitä. Iltapäivälehtiä puolestaan selaillaan työmatkoilla tai baarissa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Bussissa lehti sitä paitsi suojaa kanssamatkustajilta. Baarissa sillä voi tappaa aikaa, kun odotellaan kavereita tai kun joudutaan niitä odotellessa istumaan jonkun puolitutun kanssa. Sellaisen, jonka kanssa ei oikein keksi mitään puhumista.

Päivälehdillekin on käymässä hiljalleen samalla tavalla. Ei ole siis ihme, että kulttuurijournalismi kuolee. Mutta saahan siitä ainakin uutisen. Riitaan ei taida olla aineksia, kun ei rahaa ole mukana ollut enää vuosiin.

Otso Kantokorpi