Kultakuumeen kolumni

Tuiaviin viisaus

: Kultakuumeen kolumni

Helena Kallio 6.10.2009

Kylätorin kirjalaatikosta osui käteeni taas yksi vaatimattoman oloinen taskukirja, jonka harmaassa kannessa seisoo monta riviä samannäköisiä, valkeita ukkeleita. Ennätin jo otaksua sen olevan joku miesten terveyskirja tai mikä lie laihdutusopas, mutta enpä heittänytkään sitä käsistäni asiaa tarkistamatta.

Pölyttynyt kirjanen osoittautuikin Otavalta vuonna 1981 ilmestyneeksi, M. Leikolan suomentamaksi teokseksi Papalagit ? samoalaispäällikkö Tuiavii valkoisen miehen maailmassa.

Kirjan alkajaisiksi kerrotaan papalagin tarkoittavan taivaansärkijää, minkä nimen valkoihoiset muukalaiset eli lähetyssaarnaajat kuulemma saivat alkuasukkailta saavuttuaan Samoalle purjelaivalla taivaanrannassa näkyvästä reiästä.

Takaliepeessä kerrotaan löytöni olleen 1970-luvun lopulla jonkinlainen kulttikirja. Olin silloin kymmenvuotias, joten minulta meni nähtävästi kolmisenkymmentä vuotta tämän merkillisen aarteen löytämiseen.
Teos on kokoelma Upolun saarelta kotoisin olevan kyläpäällikkö Tuiaviin Euroopan-matkan vaikutelmia. Vai onko? Samoalaispäällikön puheet saksaksi kääntänyt ja julkaistaviksi toimittanut Erich Scheurmann kertoo kirjan johdannossa, ettei Tuiavii oikeastaan tarkoittanut valkoisen miehen maailmaa ruotivia ajatuksiaan painettaviksi, vaan laati ne varoittaakseen polynesialaisia maanmiehiään lähetyssaarnaajien ja valistajien mukanaan tuoman eurooppalaisen kulttuurin vaaroista. Scheurmannin kerrotaan matkustaneen Saksan kolonisoimalle Samoalle vuonna 1914. Kirjan esipuheessa hän sanoo välittävänsä vuonna 1920 saksaksi julkaistut puheet Eurooppaan Tuiaviin tietämättä ja varmasti vastoin hänen tahtoaan. Sepittikö kirjailijana, taidemaalarina, nukketeatterintekijänä ja saarnaajana kunnostautunut Erich Scheurmann itse koko jutun?

Sitä voidaan pohtia, muttei meidän tarvitse.

Tuiaviin viisaus ei nimittäin katoa siitä mihinkään vaikka hän olisikin fiktiivinen tai vähintään puolikuvitteellinen hahmo. Kääntäen voidaan sivumennen sanoen myös todeta, että viisautta ei välttämättä saada aikaan, vaikka faktaa ja dokumenttia olisi pilvin pimein.

Onnettoman pöljältä näyttää Tuiaviin silmin omaa etuaan ja pääomaa toisten kustannuksella tavoittelevien, kaksinaamaisten, kristittyjen kalpeanaamojen elämä. He uskovat, että todellinen ihminen alkaa kaulasta ylöspäin ja pitävät syntinä niitä ruumiinosia, joilla tehdään ihmisiä koko maanpiirin iloksi. He asuvat kiviarkuissa, missä ilma kiertää huonosti eikä iho pääse rupattelemaan auringon kanssa. Heidän sielunsa ovat kiinni pyöreissä metallinpaloissa ja painavassa paperissa, joita he pyrkivät haalimaan mahdollisimman paljon itselleen. He tarvitsevat lisää ja lisää tavaroita, kunnes tavarat ripustautuvat heihin ja ryömivät heidän ylitseen kuin pienet hietamuurahaiset, heidän kasvonsa käyvät väsyneiksi ja surullisiksi, eivätkä he tanssi päivän valossa sunnuntaisin iloiten raajojensa vapaudesta. He ovat kahtia haljenneita ihmisiä, joiden aistit ja henki ovat sotajalalla keskenään. Ollakseen hyvin perillä kaikista asioista heidän täytyy joka aamu tunkea päänsä paperien tulvan eli sanomalehden väliin. Heillä ei ole koskaan tarpeeksi aikaa, vaikka he laskevat, mittaavat ja pilkkovat sitä konein, joiden sydämissä henki lyö rautaan. Aika karkaa heiltä kuin käärme märästä kädestä. Useimmat syöksyvät läpi elämän kuin ilmaan viskattu kivi, Tuiavii toteaa.

Nauraako vai itkeä?

Tämä havainnoiltaan humoristinen kirja on myös tavattoman murheellinen kertomus siitä, mihin on tultu ja missä aina vain mennään. Karseinta on, kun Tuiavii kuvaa tavanomaista "mind your own business" -elämää, joka on kaikkialla ympärillämme ja tappaa yhteytemme toiseen ihmiseen.

Veljet, mitä te ajattelette sellaisesta miehestä, jolla on niin iso maja, että sinne mahtuisi kokonainen samoalaiskylä, eikä hän anna matkalaiselle yösijaa?,Tuiavii kysyy.
Mitä mieltä olette sellaisesta miehestä, jolla on banaaniterttu kädessään, eikä hän anna ainoatakaan hedelmää nälkäänäkevälle, joka sitä pyytää? Siispä ajatelkaa: tätä papalagit tekevät joka hetki. Vaikka papalagilla olisi sata mattoa, hän ei antaisi yhtäkään sille, jolla ei ole mitään. Ennemmin hän alkaa moittia ja syyttää toista siitä, ettei tällä ole mitään. Hänellä saattaa olla maja täynnä ruokatarpeita katonrajaan saakka, eikä hän lähtisi etsimään kalpeita ja nälkäisiä, joilla ei ole mitään suuhunpantavaa.

Helena Kallio