Kultakuumeen kolumni

Käenrieska esittää haasteen

: Kultakuumeen kolumni

Ilpo Mansnerus 4.8.2009

Jos ihminen säilyttää sen älykkään ja avoimen suhtautumisen maailmaan, jota myös lapsenmieleksi kutsutaan, ulkomaailma on täynnä
ihmeitä.

Jokainen ilmiö on pohjimmiltaan arvoitus, ja maailma on täynnä salaperäisiä merkityksiä konkreettisen takana. Mutta miten helppoa onkaan menettää lapsen näkevät silmät! Vakava, kunnianarvoisa aikuinen ohittaa kaiken jolla ei ole merkitystä pyrkimysten ja pyyteiden maailmassa, hän hallitsee maailmaa käsittein ja selityksin - mutta juuri hallinta näivettää kokemuksen, koska rajoittunut hallinta pätee vain rajoittuneessa maailmassa.

Aikuinen esittää haasteita lapselle: opi esineiden nimet, opi syömään lusikalla, opi lukemaan; ja lapsi vastaa haasteisiin innokkaasti ja hämmästyttävän tehokkaasti. Lapsi harjoittaa taitojaan ja älyään ja itsenäistyy nopeasti. Mutta korostuneessa hallinnan vaatimuksessa piilee ansa. Siemen on kylvetty sille sokeudelle, jossa ilmiöt hautautuvat käsitteiden taakse ja maailman merkitykset muotoutuvat yksinomaan tarpeiden pohjalta. Aikuinen näkee auringonlaskun, toteaa: "kas, kaunis auringonlasku" , ja jatkaa omista asioistaan huolehtimista pelimaailmassa, johon hänen mielensä on sidottu. Siksi, aikuisen lapselle esittämiä haasteita keskeisemmin, lapsi esittää haasteen aikuiselle.

Muistan kun ensimmäistä kertaa elämässäni, ehkäpä nelivuotiaana, näin käenrieskan, keltaisen, herkän kevätkukan, jonka olemukselle nimi ei tee oikeutta. Se ei ollut yleinen kukka 40-luvun Savonlinnassa ja jotenkin varhaiskevään karuissa kehyksissä kukka lumosi minut. Sen jälkeen tuo muistikuva on aina ollut minun ja käenrieskan välissä ja joka kevät se muistuttaa syvästä näkemisestä, joka lapselle on luontaista. Koen sen haasteena: minne ihme katoaa?

Ei epäilystä: käenrieska on entisellään, vastaanottava mieli ei vain tavoita sen olemusta, joka nelivuotiaalle oli ilmeinen. Lapselle ei ole rajaa katsojan ja kohteen välillä; sama herkkyys vallitsee molemmin puolin. Mutta muutos alkaa pian. On tapana sanoa, että maailma muuttuu latteaksi, tylyksi ja kovaksi; mutta kaikki nuo määreet ovat subjektien ominaisuuksia, yksilöinä ja yhteisöinä. Pärjäämisen ja joksikin tulemisen paineessa, ristiriitaisen
kasvatuksen repimänä mieli on loputon taistelutanner. Taistelija suojautuu, eristyy ja keskittyy kamppailuunsa. Hän pönkittää asemaansa, vahvistaa itsetuntoaan ja rajaa itsensä. Mieli koneellistuu ja täyttyy jatkuvalla melulla, josta tyhjenevä pää tulee riippuvaiseksi. Siihen on jo totuttu, että ihminen elää oman itsensä varjossa.

Minun on siis alistuttava siihen, että löytääkseni uudelleen käenrieskan olemuksen ei hyödytä jalostaa uutta, entistä kauniimpaa kukkaa. Esteet eivät ole ulkomaailmassa, sehän on selvää; eivät edes alueilla joilla kautta historian on taisteltu maailman muuttamiseksi. Poliittiset mullistukset ovat vain merkityksetöntä vallan uusjakoa.Vai uskooko joku että täydellisinkään organisaatio muuttaisi taivaaksi paikan, jossa pirut pitävät majaa; tai että kaoottinen enkeliparvi olisi kadotukseen tuomittu.

Yhteiskunnan kehitys muistuttaa kemiallista kiteenmuodostusta, jossa yhdisteet hakeutuvat tiettyyn muotoon olemuksensa mukaisesti. Ulkoinen pakko taipuu lopulta kiteytymisen lakien edessä; jos siis haluamme muutoksia aineen organisoitumiseen, astian vaihto ei riitä: on muutettava aineen koostumusta. Niin yksinkertaista se on.

Jotkut idealistit ovat oivaltaneet tämän ja yltyneet muokkaamaan lähimmäisiään aatteensa mukaisiksi. On vaikea arvioida olisiko onnistuttu jos takana ei olisi petos - onko poliittista aatetta, joka menestyessään ei muuttuisi vallan valepuvuksi? Mutta elävä olento ei mahdu muottiin. Tämän todistivat jo antiikin kreikkalaiset tarinassa Prokrusteen vuoteesta:
Prokrustes piti majataloa valtatien varrella. Hän otti matkailijat vastaan vieraanvaraisesti, tarjosi ruokaa ja illan päätteeksi yösijan. Hänellä oli kuitenkin outo pyrkimys perfektioon: mikäli nukkuja ei mahtunut sänkyyn, hän leikkasi ylijäävät osat, mutta jos nukkuja oli sänkyä lyhyempi, hänet venytettiin sänkyyn sopivaksi.

Ilpo Mansnerus