Kultakuumeen kolumni

KiVat sulle

: Kultakuumeen kolumni

Helena Kallio 16.6.2009

Sain kutsun tilaisuuteen, jossa Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli kertoi kiusaamisen vastaisesta KiVa Koulu -hankkeesta lasten ja nuorten kouluhyvinvoinnin edistäjänä.

Esitelmänsä aluksi Salmivalli kuvasi koulukäytäntöön suuntautuvan tutkimuksen motivaatiopohjaa kertomalla, miten vielä noin vuosikymmen sitten oli kuunnellut avutonta, erään kymmenvuotiaan pojan pahenevasta kiusaamiskierteestä huolestunutta opettajaa, joka kertoi koulukaverien hyppineen välitunnilla pojan vatsan päällä, kunnes tämä oli oksentanut.

Kuvittelepa oma lapsesi siihen tilanteeseen. Jos ei sinulla ole omaa lasta, älä anna sen häiritä. Voithan kuvitella, että olisi, ja hän oksentaisi kesken koulupäivän kaverien käsittelystä mitenkuten selvittyään. Se olisi sitä paitsi vielä vähäistä sisäelinten survoutumisriskiin nähden.

Kiusaaminen ei ole piristävää herjanheittoa, sinänsä harmittomia, toiminnallisia leikkejä tai karaisuhoitoa. Se on väkivaltaa, jolla on toimintakulttuurin osaksi normalisoiduttuaan tapana yltyä omalla painollaan.

Väkivallan normalisoitumisen vastustamiseksi ja sitä tuottavien toimintatapojen purkamiseksi on kiinnitettävä huomio siihen, minkälaisessa ideologisessa ilmapiirissä ja toimintakulttuurissa se mahdollistuu.

Mediassa törmää harva se päivä pahanteon luonnollistamiseen esimerkiksi vietteihin ja laumakäyttäytymiseen perustuvien, sosiaalidarwinististen ja populaaripsykologisten selitysmallien avulla. Kaikki eivät onneksemme niele näitä fasistiseen ideologiaperintöön, alistuneeseen maailmanasenteeseen, ihmistieteiden luonnontieteelliseen vesittämiseen ja yleiseen älylliseen löyhyteen perustuvia selityksiä.

Jotkut puurtavat yhä paremman kulttuurin luomiseksi.
Salmivalli kertoi KiVa Koulu -hankkeen pilottivaiheen tuloksista. Tilannetta kartoittava kyselytutkimus paljasti kiusaamisen uhkaavan vakavasti lasten ja nuorten hyvinvointia kansainvälisissä mittauksissa opintosuorituksilla loistavissa kouluissamme. Kaikkia Suomen läänejä edustavissa 117 peruskoulussa toteutettiin käytännöllinen, kiusaamisenvastainen ohjelma, jonka rakentamiseksi konsultoitiin asiantuntevia tutkijoita, kiusaamiseen puuttumismetodien kehittäjiä, toiminnallisten menetelmien osaajia, opettajia, lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan.

Kiusaamista vastustava käytännön ohjelma onnistui kuulemma erinomaisesti. Ennätin suhaista muistiinpanoihini joitakin merkittäviä lukuja Salmivallin esitelmästä. Hän kertoi, että jos kiusatuksi tulemisen ja kiusaamisen riski KiVa Koulu -ohjelmalla jatkaa puolittumistaan, kuten se on tähän asti tehnyt, kaikkiaan noin 30 000 koulukiusatusta 15 000:n elämä paranee jatkossa ratkaisevasti. Hankkeen kustannukset ovat kuulemma kahdeksan euroa per nuppi. Hanke jatkuu syksyllä 1400 koulussa.

Palattuani Salmivallin esitelmää kuuntelemasta kotiin kysyin opettajapuolisoltani, onko KiVa Koulu -projekti tuttu. Hän kertoi vastikään osallistuneensa alullepanevaan koulutukseen. Sain luettavakseni siellä jaetun vihkosen, jossa kerrotaan millä moninaisin tavoin kiusaaminen ilmenee, esitellään hankkeen sisältöä, opetusmateriaalia ja ohjataan opettajaa toimimaan. Kiusaamisen vastainen opetus on KiVa Koulu -ohjauksen myötä integroitavissa sopivien oppiaineiden tuntiopetukseen. Vihkosesta löytyi myös selkeä ja havainnollinen osio, jossa neuvotaan opettajille, miten toimia kiusaamisen ilmetessä asiaan puuttumisesta jälkiseurantaan.

Ohjeissa en havainnut mitään sen kummallisempaa kuin perusoikeudenmukaisuuteen, suoraan kommunikaatioon, itsensä ja toisten kunnioittamiseen ja kasvattajan vastuuseen perustuvan käytännön toimintamallin. Enpä voi olla ihmettelemättä, miksi opettajia perehdytetään tähän kaikkeen erillisessä projektissa. Miksei se kuulu heidän peruskoulutukseensa?

Tiedonkäsitystämme dominoi intellektuaalinen oppiminen. Niinpä valtavirran pedagogiikka jalostaa erinomaisia suorittajia, joiden päähän tietoa kaadetaan ilman että heille välttämättä muodostuu alkeellistakaan eettistä käsitystä siitä, mitä sillä on tekemistä heidän tunteidensa ja tekojensa, maailmallisten suhteidensa, saati ihanteiden ja hyvään suuntautumisen kanssa.

Kysyn vaan, mitä niille 15 tuhannelle tapahtuu, jotka KiVa Koulu -ohjelmasta huolimatta joutuvat sietämään kiusaamista. Monellako heistä pyörii jo verikosto mielessä?

Kaikki me kasvattajat olemme koulukiusaamisesta vastuussa.

Niin kauan kuin pelkomme, laiskuutemme, väsymyksemme tai sopeutuvaisen tottelevaisuutemme vuoksi pidämme kiusaamista abstraktiona, jota ei tarvitse ajatella ennen kuin se osuu kohdalle, jolta voi mukavuudenhalussaan sulkea silmänsä tai jonka vastustamiseen ei tarvitse tietoisesti lastaan kasvattaa, olemme kaikki enemmän tai vähemmän toisten vatsalla hyppijöitä.

Helena Kallio