Etusivu > Kulttuuri > Kultakuumeen kolumni
Kultakuumeessa tiistaisin.
Kultakuumeen kolumnisteina ovat Helena Kallio, Otso Kantokorpi ja Juha Hurme.
(Kulttuuri)
Tilaa podcast. Mitä podcasting on? Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.
Sain kutsun tilaisuuteen, jossa Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli kertoi kiusaamisen vastaisesta KiVa Koulu -hankkeesta lasten ja nuorten kouluhyvinvoinnin edistäjänä.
Esitelmänsä aluksi Salmivalli kuvasi koulukäytäntöön suuntautuvan tutkimuksen motivaatiopohjaa kertomalla, miten vielä noin vuosikymmen sitten oli kuunnellut avutonta, erään kymmenvuotiaan pojan pahenevasta kiusaamiskierteestä huolestunutta opettajaa, joka kertoi koulukaverien hyppineen välitunnilla pojan vatsan päällä, kunnes tämä oli oksentanut.
Kuvittelepa oma lapsesi siihen tilanteeseen. Jos ei sinulla ole omaa lasta, älä anna sen häiritä. Voithan kuvitella, että olisi, ja hän oksentaisi kesken koulupäivän kaverien käsittelystä mitenkuten selvittyään. Se olisi sitä paitsi vielä vähäistä sisäelinten survoutumisriskiin nähden.
Kiusaaminen ei ole piristävää herjanheittoa, sinänsä harmittomia, toiminnallisia leikkejä tai karaisuhoitoa. Se on väkivaltaa, jolla on toimintakulttuurin osaksi normalisoiduttuaan tapana yltyä omalla painollaan.
Väkivallan normalisoitumisen vastustamiseksi ja sitä tuottavien toimintatapojen purkamiseksi on kiinnitettävä huomio siihen, minkälaisessa ideologisessa ilmapiirissä ja toimintakulttuurissa se mahdollistuu.
Mediassa törmää harva se päivä pahanteon luonnollistamiseen esimerkiksi vietteihin ja laumakäyttäytymiseen perustuvien, sosiaalidarwinististen ja populaaripsykologisten selitysmallien avulla. Kaikki eivät onneksemme niele näitä fasistiseen ideologiaperintöön, alistuneeseen maailmanasenteeseen, ihmistieteiden luonnontieteelliseen vesittämiseen ja yleiseen älylliseen löyhyteen perustuvia selityksiä.
Jotkut puurtavat yhä paremman kulttuurin luomiseksi.
Salmivalli kertoi KiVa Koulu -hankkeen pilottivaiheen tuloksista. Tilannetta kartoittava kyselytutkimus paljasti kiusaamisen uhkaavan vakavasti lasten ja nuorten hyvinvointia kansainvälisissä mittauksissa opintosuorituksilla loistavissa kouluissamme. Kaikkia Suomen läänejä edustavissa 117 peruskoulussa toteutettiin käytännöllinen, kiusaamisenvastainen ohjelma, jonka rakentamiseksi konsultoitiin asiantuntevia tutkijoita, kiusaamiseen puuttumismetodien kehittäjiä, toiminnallisten menetelmien osaajia, opettajia, lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan.
Kiusaamista vastustava käytännön ohjelma onnistui kuulemma erinomaisesti. Ennätin suhaista muistiinpanoihini joitakin merkittäviä lukuja Salmivallin esitelmästä. Hän kertoi, että jos kiusatuksi tulemisen ja kiusaamisen riski KiVa Koulu -ohjelmalla jatkaa puolittumistaan, kuten se on tähän asti tehnyt, kaikkiaan noin 30 000 koulukiusatusta 15 000:n elämä paranee jatkossa ratkaisevasti. Hankkeen kustannukset ovat kuulemma kahdeksan euroa per nuppi. Hanke jatkuu syksyllä 1400 koulussa.
Palattuani Salmivallin esitelmää kuuntelemasta kotiin kysyin opettajapuolisoltani, onko KiVa Koulu -projekti tuttu. Hän kertoi vastikään osallistuneensa alullepanevaan koulutukseen. Sain luettavakseni siellä jaetun vihkosen, jossa kerrotaan millä moninaisin tavoin kiusaaminen ilmenee, esitellään hankkeen sisältöä, opetusmateriaalia ja ohjataan opettajaa toimimaan. Kiusaamisen vastainen opetus on KiVa Koulu -ohjauksen myötä integroitavissa sopivien oppiaineiden tuntiopetukseen. Vihkosesta löytyi myös selkeä ja havainnollinen osio, jossa neuvotaan opettajille, miten toimia kiusaamisen ilmetessä asiaan puuttumisesta jälkiseurantaan.
Ohjeissa en havainnut mitään sen kummallisempaa kuin perusoikeudenmukaisuuteen, suoraan kommunikaatioon, itsensä ja toisten kunnioittamiseen ja kasvattajan vastuuseen perustuvan käytännön toimintamallin. Enpä voi olla ihmettelemättä, miksi opettajia perehdytetään tähän kaikkeen erillisessä projektissa. Miksei se kuulu heidän peruskoulutukseensa?
Tiedonkäsitystämme dominoi intellektuaalinen oppiminen. Niinpä valtavirran pedagogiikka jalostaa erinomaisia suorittajia, joiden päähän tietoa kaadetaan ilman että heille välttämättä muodostuu alkeellistakaan eettistä käsitystä siitä, mitä sillä on tekemistä heidän tunteidensa ja tekojensa, maailmallisten suhteidensa, saati ihanteiden ja hyvään suuntautumisen kanssa.
Kysyn vaan, mitä niille 15 tuhannelle tapahtuu, jotka KiVa Koulu -ohjelmasta huolimatta joutuvat sietämään kiusaamista. Monellako heistä pyörii jo verikosto mielessä?
Kaikki me kasvattajat olemme koulukiusaamisesta vastuussa.
Niin kauan kuin pelkomme, laiskuutemme, väsymyksemme tai sopeutuvaisen tottelevaisuutemme vuoksi pidämme kiusaamista abstraktiona, jota ei tarvitse ajatella ennen kuin se osuu kohdalle, jolta voi mukavuudenhalussaan sulkea silmänsä tai jonka vastustamiseen ei tarvitse tietoisesti lastaan kasvattaa, olemme kaikki enemmän tai vähemmän toisten vatsalla hyppijöitä.
Helena Kallio
Haluan tutustua Eila Pelliseen
Otso Kantokorpi 9.3.2010
Kumma sunnuntai
Helena Kallio 2.3.2010
Kun jätättää 6 tuntia, 16 minuuttia
Otso Kantokorpi 16.2.2010
Avatar askarruttaa
Helena Kallio 9.2.2010
Taiteilijan päivä
Katri Henriksson 2.2.2010
Onko taiteella äidinkieltä?
Otso Kantokorpi 26.1.2010
Quo vadis, mihin suuntaan?
Helena Kallio 19.1.2010
Miksi puhtauden kaipuu olisi fasismia?
Otso Kantokorpi 12.1.2010
Kenen häpeä?
Helena Kallio 29.12.2009
Sahara
Ilpo Mansnerus 22.12.2009
Minä rakastan
Otso Kantokorpi 8.12.2009
Mental Finland?
Helena Kallio 1.12.2009
Unohdettu ulottuvuus
Ilpo Mansnerus 24.11.2009
Alexis Stenvallin unohdettu proosateos
Juha Hurme 17.11.2009
Teen samalla kun lepään
Otso Kantokorpi 10.11.2009
Keskittymiskysymys
Helena Kallio 3.11.2009
Laatu keppihevosena
Ilpo Mansnerus 27.10.2009
Tehdään maailmaan kahva
Juha Hurme 20.10.2009
Vain rahoista ja riidoista?
Otso Kantokorpi 13.10.2009
Tuiaviin viisaus
Helena Kallio 6.10.2009
Kovaa peliä Bretagnessa
Helena Kallio 8.9.2009
Palvellaan
Ilpo Mansnerus 1.9.2009
Kuka meissä puhuu?
Otso Kantokorpi 18.8.2009
Gunvald
Helena Kallio 11.8.2009
Käenrieska esittää haasteen
Ilpo Mansnerus 4.8.2009
Himmeä maa
Juha Hurme 30.6.2009
Isoisän haudalla
Otso Kantokorpi 23.6.2009
KiVat sulle
Helena Kallio 16.6.2009
Vallan viettelys
Ilpo Mansnerus 9.6.2009
Vaalipuhe
2.6.2009 Juha Hurme
Kun ajattelen Tuksua
Otso Kantokorpi 26.5.2009
Isän nimeen
Helena Kallio 19.5.2009
Katujen taiteesta
Otso Kantokorpi 28.4.2009
Muun muassa hedelmöityshoidoista
Juha Hurme 13.1.2009
Lauluun puhjenneet puut
Helena Kallio 21.4.2009
Lain alla ja päällä
Ilpo Mansnerus
Yliluonnollista kartellen
Juha Hurme 7.4.2009
Onko kulttuurijournalismi kuolemassa?
Otso Kantokorpi 31.3.2009
Joseph Schultzin kädet
Helena Kallio 24.3.2009
Kansakunnan varaventtiili
Ilpo Mansnerus 17.3.2009
Aleksis Kiven keli
Juha Hurme 10.3.2009
Oluttietous vs. korpputietous
Otso Kantokorpi 3.3.2009
Uneton yö Euroopassa
Helena Kallio 24.2.2009
Ihme ja kumma
Ilpo Mansnerus 17.2.2009
Etanolin sovellutukset sanataiteissa
Juha Hurme 10.2.2009
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Hartausohjelmat: Aamuhartaus 19.3.
Kulttuuriuutiset: Stieg Larssonin Millennium-trilogialle Hollywood-sopimus
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat