Etusivu > Kulttuuri > Kultakuumeen kolumni
Kultakuumeessa tiistaisin.
Kultakuumeen kolumnisteina ovat Helena Kallio, Otso Kantokorpi ja Juha Hurme.
(Kulttuuri)
Tilaa podcast. Mitä podcasting on? Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.
Olen alkanut viime aikoina laihduttaa lisäämällä päivittäistä liikuntaani eli kävelyä. Mutta ei syytä huoleen, en aio puhua mitään laihduttamisesta tai keski-ikäisen miehen kriisiytyvästä elämästä.
Pelkkä kävely on aika tylsää, ja koska kävelen luonnon sijaan kaupungilla, yritän löytää uusia havainnoitavia urbaaniin kulttuuriin liittyviä asioita. Nyt olenkin löytänyt ihan uuden maailman: tarra- ja sapluunataiteen. Graffitejahan kaupungissa on ollut jo pitkään, ja niistä on käyty myös loputonta eipäs-juupas-keskustelua, jonka argumentit ovat aika vähäisiä ja alkavat nopeasti toistaa itseään.
Vaikka olenkin tyypillinen graffitien puolustaja, en ole kokenut suurinta osaa perinteisistä graffiteista kovinkaan kiinnostavina. Isommat maalaukset toistavat melko orjallisesti yhdysvaltalaisia esikuviaan, ja silloin kun ei ole asiaan kovin vihkiytynyt, alkavat ne nopeasti näyttää tylsän samanlaisilta ja maneerisilta kuin kukkataulut konsanaan. Mitä taas tulee reviirimerkkauksen kaltaisin tageihin, täyttävät ne usein tunnusmerkit sille sanalle, jonka käyttöä olen katutaiteen osalta useimmiten varonut: suurin osa niistä on mielestäni yksinkertaisesti 'töhryjä', koska vain harva niistä on visuaalisesti järin kiinnostava. Ne ovat myös vähän huvittavia, koska eivät meidän kaupunkimme jakaudu sellaisiin reviireihin kuin kaupungit Yhdysvalloissa. Tagit ovat vähän kuin turhaa nurkkiin kuseskelua.
Toisaalta on todettava, että ranskalaisen mainostilaa myyvän jättifirman JCDecauxin massiivinen läsnäolo Helsingissä ei tee minua yhtään sen iloisemmaksi. Kuulun siihen joukkoon ihmisiä, jotka kysyvät: "Onko raha ainoa tapa saada viestinsä näkyviin yhteisessä kaupunkitilassamme?" Tai siis jatkokysymyksenä: "Onko tuo tila yhteistä?"
Nyt on pakko jopa palata lapsuuteni maaseudulle ja muistella puhelinpylväitä, joihin nitojalla pantiin lappu lähestyvästä huutokaupasta tai iltamatilaisuudesta työväentalolla. Ja pani sinne joku tietenkin lapun, jossa luki "Jeesus tulee. Oletko valmis?" Ja sekin sai olla rauhassa.
Viime viikolla kävelin Kalliossa. Joku oli kirjoittanut huopakynällä sähkökaappiin "Jeppe on herra." Tuli ihan lapsuus mieleen. Mutta vieressä oli tarra, joka varsinaisesti herätti minut. Pienessä tarrassa luki: "Täytyy herätä et vois nukahtaa." Voi olla, että kyseessä on hyvinkin kliseinen lause tai jopa joku kuuluisa sitaatti, jota en nyt vain tiedä, mutta hyvän olon se jätti. Tuli sellainen vähän haikean runollinen fiilis ja aloin heti kehittää mielessäni tarinaa ihmisestä, joka tarran oli kiinnittänyt. Ei siis mitään kirjallisen täsmällistä tarinaa vaan jotain epämääräistä samastumista jonkun toisen kaupungilla liikkuneen ihmisen kanssa. Ja eiköhän vähän matkan päässä liikennemerkin varressa sijainneessa tarrassa lukenut: "Älä pelkää vaan leiju." Kävely alkoi siis käydä jo varsin runolliseksi.
Nurkan takana jouduin sitten jo miettimän vähän enemmän. Tarra totesi: "Tietysti me jäädään & lisäännytään kun te elätätte aina." En oikein vieläkään ymmärrä tarran selvästikin poliittista sanomaa. Onko kirjoittaja mahdollisesti kriittinen sitä ajatusta vastaan, että ihminen jotenkin suotta uusintaa lajin olemassaoloa elättämällä tulevia sukupolvia? Haluaisiko hän ihmiskunnan katoavan?
Sitten ovat vielä kaikki ne pienet kuvat, joissa on usein ihmishahmoja. Moni niistä on surumielinen, moni varsin arvoituksellinen. Ajateltavaa kävelyretkillä ainakin riittää, vaikkei kaikkea aina ymmärtäisikään. Yksin ollessaankin tuntee olevansa ihmisten kanssa - toisin kuin Henkan ja Maukan tai Lindexin mainosten kuvaamien hahmojen maailmassa, jolla visuaalista ympäristöäni yritetään laillisesti ja rahan voimalla hallita.
Otso Kantokorpi
Haluan tutustua Eila Pelliseen
Otso Kantokorpi 9.3.2010
Kumma sunnuntai
Helena Kallio 2.3.2010
Kun jätättää 6 tuntia, 16 minuuttia
Otso Kantokorpi 16.2.2010
Avatar askarruttaa
Helena Kallio 9.2.2010
Taiteilijan päivä
Katri Henriksson 2.2.2010
Onko taiteella äidinkieltä?
Otso Kantokorpi 26.1.2010
Quo vadis, mihin suuntaan?
Helena Kallio 19.1.2010
Miksi puhtauden kaipuu olisi fasismia?
Otso Kantokorpi 12.1.2010
Kenen häpeä?
Helena Kallio 29.12.2009
Sahara
Ilpo Mansnerus 22.12.2009
Minä rakastan
Otso Kantokorpi 8.12.2009
Mental Finland?
Helena Kallio 1.12.2009
Unohdettu ulottuvuus
Ilpo Mansnerus 24.11.2009
Alexis Stenvallin unohdettu proosateos
Juha Hurme 17.11.2009
Teen samalla kun lepään
Otso Kantokorpi 10.11.2009
Keskittymiskysymys
Helena Kallio 3.11.2009
Laatu keppihevosena
Ilpo Mansnerus 27.10.2009
Tehdään maailmaan kahva
Juha Hurme 20.10.2009
Vain rahoista ja riidoista?
Otso Kantokorpi 13.10.2009
Tuiaviin viisaus
Helena Kallio 6.10.2009
Kovaa peliä Bretagnessa
Helena Kallio 8.9.2009
Palvellaan
Ilpo Mansnerus 1.9.2009
Kuka meissä puhuu?
Otso Kantokorpi 18.8.2009
Gunvald
Helena Kallio 11.8.2009
Käenrieska esittää haasteen
Ilpo Mansnerus 4.8.2009
Himmeä maa
Juha Hurme 30.6.2009
Isoisän haudalla
Otso Kantokorpi 23.6.2009
KiVat sulle
Helena Kallio 16.6.2009
Vallan viettelys
Ilpo Mansnerus 9.6.2009
Vaalipuhe
2.6.2009 Juha Hurme
Kun ajattelen Tuksua
Otso Kantokorpi 26.5.2009
Isän nimeen
Helena Kallio 19.5.2009
Katujen taiteesta
Otso Kantokorpi 28.4.2009
Muun muassa hedelmöityshoidoista
Juha Hurme 13.1.2009
Lauluun puhjenneet puut
Helena Kallio 21.4.2009
Lain alla ja päällä
Ilpo Mansnerus
Yliluonnollista kartellen
Juha Hurme 7.4.2009
Onko kulttuurijournalismi kuolemassa?
Otso Kantokorpi 31.3.2009
Joseph Schultzin kädet
Helena Kallio 24.3.2009
Kansakunnan varaventtiili
Ilpo Mansnerus 17.3.2009
Aleksis Kiven keli
Juha Hurme 10.3.2009
Oluttietous vs. korpputietous
Otso Kantokorpi 3.3.2009
Uneton yö Euroopassa
Helena Kallio 24.2.2009
Ihme ja kumma
Ilpo Mansnerus 17.2.2009
Etanolin sovellutukset sanataiteissa
Juha Hurme 10.2.2009
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Stieg Larssonin Millennium-trilogialle Hollywood-sopimus
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat