Kultakuumeen kolumni

Lain alla ja päällä

: Kultakuumeen kolumni

Ilpo Mansnerus

Kun muutama vuosikymmen sitten opettelin ajamaan, isot pojat neuvoivat, ettei aina tarvinnut tuijottaa nopeusmittaria. Jos ajoi poliisiauton perässä, eikä poliisi ollut hälytysajossa, saattoi olla
varma ettei ainakaan ylinopeudesta sakotettaisi.

Vaikka hurjasteli poliisin kannoilla puolitoistakertaisesti yli sallitun, voi väittää, että ei tullut katsoneeksi mittaria, koska luottamus virkavaltaan on niin vankka; poliisi tiesi tämän kanssasyyllisyyden eikä puuttunut asiaan. Onhan kohtuullista edellyttää, että lainvartija on lainkuuliaisuuden mitta.

Myöhemmin olen tullut havaitsemaan, ettei tämä periaate toimi kaikissa yhteyksissä. Jos veronmaksajana yrittäisin keplotella samaan tapaan kuin valtio toimi autoveroasioissa, kanssasyyllisyyden periaate ei enää menisikään läpi - jos nimittäin kävisi yhtä köpelösti kuin valtiolle EU:ssa, että jää kiinni. Jostain syystä viranomaisten ajatusmaailmaan on iskostunut, että yhteistä etua pitää puolustaa kansalaisen etua vastaan kaikin keinoin,laillisin ja laittomin.

On tosin myönnettävä, että myös keskivertokansalainen on pikkurikollinen. Jos hänet tarkasti kontrolloiden vietäisiin tuomiolle yhden kuukauden tekosista, sakkoihin saattaisi hyvinkin upota kuukausipalkan verran. Montako kertaa nopeusmittari lipsahti yli sallitun, tuliko vastattua kännykkään kesken ajon, maksettiinko lapsenvahdille ilman veronpidätystä? Ansakuoppia riittää, mutta onneksi lain ja rangaistuksen välillä on sattuman ja terveen järjen alue, joka tekee raadollisten olentojen yhteiselämän mahdolliseksi.

Me olemme yhteiskunta, vaikka usein kutsumme yhteiskunnaksi koneistoa jolle olemme luovuttaneet vallan päättää ja panna toimeen. Organisaatio nimeltä Suomi koostuu pikku osavaltioista, joita kutsutaan kunniksi ja liittovaltiosta, jota kutsutaan valtioksi; kummallakin on verotusoikeus, omat virkamiehensä ja alituinen keskinäinen kiistansa. Kansalaiselle kuntasektori ja valtiosektori muodostavat kuitenkin yhtenäisen kokonaisuuden, esivallan, jonka tehtävänä on valvoa ja ohjata alaisiaan. Mutta mallia ei auta ottaa, koska viranomainen muistuttaa sananparren pappia, joka on kuin tienviitta: "näyttää jot 'mänkää tuon!' - mut isse jääp siihe."

Omat kokemukseni pykäläviidakkoon piiloutuneiden viranomaisten rikkomuksista lakia, lain henkeä tai järkeä vastaan ovat vähäisiä, kuten useimmilla säyseillä kansalaisilla. Muistan törmäyksen rakennusviraston kanssa, kun edellisen laman aikana hain rakennuslupaa pieneen muutokseen. Luvan hinta oli äkkiä moninkertaistunut. Kun kysyin syytä, sain kuulla hämmentävän selityksen: "Meillä on tulosvastuu, ja kun kenelläkään ei ole varaa rakentaa, on pakko laskuttaa rankemmin niitä harvoja, jotka jotakin tekevät". Laadittiin siis elvytystä estävä tulppa, joka tuolloin pysäytti minunkin suunnitelmani.

Esivallan järjenjuoksua joutui äskettäin taas epäilemään, kun kouluruuasta höylättiin pois lihat ja salaatit. Säästö oppilasta kohti on ehkä parikymmentä senttiä päivässä. Vähän myöhemmin kerrottiin, että yli ymmärryksen menevien eläkkeiden leikkaaminen EU:n keskitasolle ei kannata, koska Euroopan pomot ovat löytäneet kiertoteitä, joita pitkin pääsee vielä hillittömämpiin tuloihin. Niinpä niin, ahneus löytää uomansa. Siihen alistutaan ja asia jää ennalleen, vaikka eläkekaton toteuttamisella voitaisiin kustantaa koko kouluruokailu. Pitäähän tarkka talous maan pystyssä, ja on kai luonnollista että säästäväisyyttä harjoittavat ne, joilla on siitä eniten kokemusta, siis köyhät.

Tästä maailmasta on katoamassa yhteispeli. Hallintokoneistot eristäytyvät ja unohtavat tehtävänsä kokonaisuuden palvelijana. Johtajat pönäköityvät ja sanovat irti ystävyyden alaistensa kanssa. Ydinjoukkoa, osaajia heitellään ja pompotetaan suhdanteiden mukaan kuin karjaa. He eivät enää täysivaltaisesti edusta valtiota, yhtiötä tai laitosta, he ovat pelkkää materiaalia.

Ei mitään uutta auringon alla. Roomaa hallitsi 100-luvulla Severusten keisarisuku, joka militarisoi ja byrokratisoi valtion. Heille valtio ei ollut kansaa, vaan kansa valtiota varten. Kuolinvuoteellaan Septimius Severus evästi poikiaan: "Olkaa yksimieliset, maksakaa sotilaille, kaikkea muuta pitäkää vain ylenkatseen arvoisena."

Ilpo Mansnerus