Kultakuumeen kolumni

Onko kulttuurijournalismi kuolemassa?

: Kultakuumeen kolumni

Otso Kantokorpi 31.3.2009

Lähiaikoina on parikin lehtialan vaikuttajaa lukenut madonlukuja kulttuurijournalismille. Entinen taloustoimittaja ja nykyinen kustantaja Niklas Herlin kiinnitti Uuden Suomen kolumnissaan 'Kulttuuri vajoaa' (2.3.) huomiotaan siihen, miten Markku Pölösen tuoreinta elokuvaa markkinoitiin Helsingin Sanomissa siteeraamalla samassa lehdessä ilmestynyttä negatiivista kritiikkiä.

Tästä Herlin saa pääteltyä, että "kulttuuritoimittaminen on huono virka" ja vielä ettei kulttuuritoimittajaa lueta: "Yksittäisen kulttuurijutun lukijamäärä on erittäin pieni. Vähätkin lukijat ovat kulttuuritoimittajan tuttuja." Kulttuuritoimittaja ovat Herlinin mukaan myös lahjottuja ja he "loukkaantuvat, jos järjestävä taho ei mieli, kieli ja tarjoa riittävästi".

Herlinin omituisesti argumentoitu juttu on sekä logiikaltaan käsittämätön että loukkaava ainakin niitä kulttuuritoimittajia kohtaan, joita hän omistamamassaan lehdessä julkaisee. Muiden ei tarvitse ehkä niinkään välittää.

Aamulehden päätoimittaja, aikoinaan kulttuuritoimittajana vaikuttanut Matti Apunen palasi asiaan muutaman viikon kuluttua. Pääkirjoituksessaan 'Kulttuurijournalismin muistolle' (21.3.) hän vierailee entisen esimiehensä Erkka Lehtolan haudalla ja toteaa, että sinne "päättyi eräs ajanjakso, kulttuuritoimitusten uhon ja suuruuden aika". Apusen mukaan kulttuurijournalismi menetti taistelutahtonsa 1990-luvulla. Nykyään se ei tuota edes uutisia vaan "sisäsiistiä sanailua". Apusen mukaan "nykyinen kulttuurijournalismi puhuu resursseista, tekniikasta, oopperan ilmapiiristä, Mannerheim-elokuvan rahoituksesta, resursseista, popmusiikin vientituesta ja vielä vähän resursseista".

Apusenkin omituisesti argumentoitu juttu on sekä logiikaltaan käsittämätön että loukkaava ainakin niitä kulttuuritoimittajia kohtaan, joita hän päätoimittamassaan lehdessä julkaisee. Muiden ei tarvitse ehkä niinkään välittää.

Herliniltä ja Apuselta tuntuu jäävän moni asia huomaamatta. Esimerkiksi se, miten kulttuuritoimittajien käytössä olevan palstatilan määrä on pienentynyt koko ajan noista suuruudenajoista. Ei silloin, kun Apunen oli vielä aktiivitoimittaja, vaadittu 1500 merkin juttuja, joihin ei oikeastaan enää mahdu mitään muuta kuin se kuvaileva uutinen ja tylsä tuoteseloste.

Huomaamatta jää myös se tosiasia, että juuri he itse ovat olleet näitä kurjistumisen reunaehtoja muokkaamassa. Muistan vielä oikein hyvin sen ajan, kun esimerkiksi kuvataiteen harrastajan oli syytä ainakin silloin tällöin hakeutua Aamulehden pariin - vaikka se olikin toisen kaupungin paikallislehti. Apusen aikana sitä vaaraa ei ole juurikaan ollut. Aamulehden kulttuuripitoisuus on 2000-luvun aikana vähentynyt huomattavasti.

Aivan samoin on ehtinyt käydä Herlinin omistamalle verkkolehti Uudelle Suomelle; sen vasta puolitoistavuotisen historian aikana on jo ehditty vähentää kulttuurijuttujen määrää ja piilottaa 'kulttuuri' vähän syvemmälle lehden rakenteeseen - ensin pitää mennä 'vapaalle' ja sieltä 'kulttuuriin'.

Se, että kulttuurijournalismi on sekä henkilöitynyt että viihteellistynyt ja kokonaisuutena tarkastellen pinnallistunut, ei ole pelkästään kulttuuritoimittajien vika. He eivät valitettavasti kirjoita ainoastaan sitä, mitä haluavat - niin kuin silloin uhon ja suuruuden päivinä. Herlinit ja apuset käskevät heitä kirjoittamaan tietyistä asioista ja tietyllä tavalla ja antavat nuo 1500 merkin rajat, jotka omalta osaltaan johtavat kulttuurijournalismin marginalisoitumiseen.

Kyllä niitä osaavia ja uhmakkaitakin toimittajia olisi, jos heille annettaisiin mahdollisuus. Ja uusiakin varmaan tulisi, jos jonkinlainen lupaus tulevaisuudesta olisi olemassa.

Otso Kantokorpi