Kultakuumeen kolumni

Oluttietous vs. korpputietous

: Kultakuumeen kolumni

Otso Kantokorpi 3.3.2009

Kolme viikkoa sitten en tiennyt, että betaglukaani on vesiliukoinen kauran kuitu, joka pitää verensokerin ja kolesterolin alhaisina. Itse asiassa en kolme viikkoa sitten edes tiennyt, että sellaista sanaa kuin 'betaglukaani' on edes olemassa.

Nykyään lueskelen kaupassa käydessäni jo ihan rutiininomaisesti tuotepakkausten kyljistä tällaisia sanoja. Ja on niitä muitakin: 'maitohappobakteeri' ja 'kasvisteroli'.

Sitten on niitä pieniä merkkejä. Minä esimerkiksi seuraan Suomen Sydänliiton Sydänmerkkiä, jossa lukee "Parempi valinta", ja tiedän jopa, että sellainen merkki myönnetään tuotteelle, jos se täyttää liiton vaatimukset rasva-, sokeri- ja natriumpitoisuuksille. Olen muun muassa jo oppinut, että levitettävien rasvojen joukossa on neljä tuotetta, jotka ovat saaneet Sydänmerkin. Yhtä niistä minullakin on jääkaapissani.

Eilen onnistuin ostamaan tuotteen, jossa oli peräti neljä pikkuista merkkiä. Yksi piti tarkistaa oikein suurennuslasilla. Opin jopa uuden sanankin: 'probioottinen'.

Tupakanpoltonkin olen lopettanut aikoja sitten - tarkemmin ottaen 22 vuorokautta taaksepäin. Enkä ole korvannut riippuvuutta toisella: en syö purukumia tai amerikkalaista mielialalääkettä enkä lätki itseeni laastareita. Loppu mikä loppu. Tulihan sitä tehtyä jo 39 vuotta.

Alkoholia olen nauttinut kolmen viikon aikana yhden viinipullollisen verran. Olueen en ole koskenutkaan, koska oletan sen olevan terveydentilani kannalta huonoin vaihtoehto. Tämä on toistaiseksi vain oletus, koska mikään netistä löytynyt kommentti ei ole vielä vakuuttanut minua, ei edes se viime vuoden lokakuussa uutisoitu brittiläinen 5 000 tuhannella miehellä tehty tutkimus, jonka mukaan pari oluttuoppia päivässä vähensi merkittävästi kakkostyypin diabeteksen riskiä.

Kaiken taustalla on se, että sain sydäninfarktin kolmisen viikkoa sitten. Olin suorittanut diagnoosin ja olin menossa terveyskeskukseen tutkituttamaan keuhkokuumeeksi äitynyttä flunssaani, kun tuuperruin 200 metrin matkalla vähän yli puolivälin jälkeen hankeen. Eihän minulla mitään keuhkokuumetta ollut vaan sepelvaltimotaudista johtuva sydämen vajaatoiminta. Henki loppui kesken. Siinä minä makasin ja luulin tukehtuvani. Kuset oli housuissa, ja se tietenkin jo ennakkoon hävetti. Muutenkin itketti ja pelotti - vähän kuitenkin miehekkäästi: ehdin jo nimittäin miettiä, että "Tässäkö se nyt saatana sitten oli?" Mitään hienoja filminauhoja elämäni kulusta en nähnyt. Liekö keksittyä koko juttu? Onneksi sain kuitenkin soitettua ambulanssin.

No mitä tästä kaikesta on nyt sitten opittu? Ei oikeastaan vielä yhtään mitään. On ensinnäkin tosi vaikea tietää, keneen uskoa. Tuttavapiirinikin antaa auliisti omia keskenään ristiriitaisia neuvojaan.

Ja miten käy identiteettini? Olen aina ollut baarien mies. Onneksi baarissa kehtaa nykyään juoda lasin viiniäkin - mikäli se nyt sitten on terveellisempää kuin olut. On myös aina ollut jotenkin hauska suhtautua paheisiinsa jotenkin älyllisesti tai ainakin edes tiedollisesti. Jostain syystä on mukava suositella Viroon lähtevälle kaverille Sillamäe München Vaskne -olutta, meripihkanväristä pastöroimatonta lageria, jossa on 6,3 % alkoholia ja joka on mielestäni Viron paras olut. Mutta jostain toisesta syystä en halua keskustella kenenkään kanssa Oululaisen uusista Kaurakorpuista, jossa on 17 % runsaskuituista kauralesettä ja joka on mielestäni Suomen paras kaurakorppu.

On tässä siis mietittävää. Miksi oluttieto on kiinnostavampaa kuin korpputieto? Tätä pitää miettiä oikein tarkasti. Ja mietittäväähän riittää muutenkin. Mitä esimerkiksi vastaan myöskin baareissa viihtyvälle kaverilleni, joka kutsui minua uimahalliin harrastamaan vesijuoksua? Vesijuostessakin voi kuulemma keskustella kaiken maailman asioista niin kuin baareissa. Uskoisikohan tuota?

Otso Kantokorpi