Etusivu > Kulttuuri > Kultakuumeen kolumni
Kultakuumeessa tiistaisin.
Kultakuumeen kolumnisteina ovat Helena Kallio, Otso Kantokorpi ja Juha Hurme.
(Kulttuuri)
Tilaa podcast. Mitä podcasting on? Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.
Sitä ihmettelee, mihin tässä pitäisi perehtyä ymmärtääkseen mistä on tultu, missä mennään ja mihin ollaan menossa. Yrittää pysyä tolkuissaan omista, maan ja maailman asioista.
Täällä pohjoisessa marginaliassa vain aika ja voimat tahtovat mennä työnhakuun ja arjen kamppailuun. Mutta tämän kirjan ennättää kyllä lukea vaikka unettomana yönä.
Kustantamo Savukeitaan kapteeni Ville Hytönen lykkäsi Tampereen kirjamessuilla tuoreen runokirjansa kaupanpäällisiksi käteeni asiallisen antologian. Sen nimi on Uusi Atlantis, alaotsikko Puheenvuoroja Euroopan utopioista ja dystopioista, toimittaneet mainittu Hytönen ja Pauli Rautiainen.
Teos on sivistynyttä, suhteellisen yleistajuista pohdintaa maanosamme aatteista, ihanteista ja paheista, historiasta, suhteista ja tulevaisuudennäkymistä sekä paikastamme tässä Euroopassa, sen Unionissa.
Siinä kirjoittavat monen sukupolven tekijät Outi Nyytäjästä 80-luvulla syntyneisiin kansalaisaktivisteihin, kirjailijoihin ja tutkijoihin. Ihmettelen vain, eikö mukaan olisi löytynyt myös jokunen näkemystä omaava nuori nainen. Mitähän heillä olisi ollut sanottavaa?
Kulttuurisesti eläväinen Eurooppa näyttäytyy esipuheessa niin historiallis-filosofisena abstraktiona, maantieteellisenä alueena, rakenteena kuin valtakuntanakin. Eurooppa on idea, synteesi ja elävä paradoksi.
Eurooppalainen on kirjan määritelmien mukaan ihanteidensa raatelema nostalginen utopisti ja kaipaava tunneihminen. Hän on hyväntahtoinen humanisti ja intellektuelli, ikuinen itsensä etsijä, faustinen ihminen, järkeensä luottava yksilö. Hän on älyllisesti aktiivinen, kriittinen ja skeptinen. Tai sitten hän kuuluu suruttomien sopeutujien enemmistöön. Hän on myös imperialisti, kolonialisti ja itsensä pettäjä. Hänen ihanteensa ovat uljaat, hänen tekonsa hirveät.
Mitä kirjoittajat enteilevät Euroopassa tapahtuvaksi? Poimin joitakin puhuttelevia huomioita.
"Kurja Eurooppa!", Tommi Melender manaa osoittaen eurooppalaisten ihannekuvien, vapauden, demokratian, sivilisaation ja kristillisyyden tahriintumista vereen. "Aristoteleen logiikka ja Paavalin etiikka eivät ole kestäneet tämän onnettoman maanosan armottoman todellisuuden edessä. Jos yhteisellä kulttuuriperinnöllä olisi ollut riittävästi koheesiovoimaa, Euroopan poliittista arkkitehtuuria ei olisi tarvinnut rakentaa pelon varaan", Melender kirjoittaa.
Tähän on lisättävä, ettei eetoksemme rakentaminen Aristoteleen ja Paavalin varaan olekaan niitä parhaita eurooppalaisia vetoja. On toki ollut ja on muita ja rakentavampia juonteita, ajattelijoita ja totuuden palvelijoita. Ehkäpä ei ollutkaan niin, että näiden heppujen logiikka ja etiikka eivät kestäneet armottoman todellisuuden edessä, vaan olivat nimenomaan tekemässä sitä sellaiseksi.
Melender identifioituu toiveikkaasti vanhaksi, valistuneeksi eurooppalaiseksi ja meinaa, että jos vanha Eurooppa on pelastuakseen, se pelastuu juuri omilla aivoillaan ajattelevien yksilöiden toimesta.
Outi Nyytäjä havainnoi demokratian hapertumista. Politiikka on irrotettu ideologioista, eurooppalainen yhteinen hallinto on kansalaisille lähinnä interpassiivinen Tamagochi ja tavallinen kansalainen lilluu demokratian rakenteista irrotettuna oudossa itsetyydytyksen tilassa. Yhteisö pelaa raaistuvan väkivallan säännöillä. Joko Roomaa taas rakennetaan ja hallintohirmu isä Ubua tuodaan sisään?
Kristiina Koivunen varoittaa Turkin kurdikonfliktin voivan johtaa kansanmurhaan Euroopan laidalla. Hän ihmettelee perustellusti, onko EU:n perehtymättömyys tai velttous Turkin ongelmien suhteen jopa tahallista. Kansanmurha vahingoittaisi kaikkia osapuolia, Koivunen muistuttaa.
Eero Tarasti sanoo Euroopan ideaa etsiessään, että ihminen on myyttinen olento, eikä tämä ulottuvuus meistä tieteellisen järkeisuskon jalkoihin kuollut. Allekirjoitan! Kriittinen kysymys sitten onkin, mitä ja kenen myyttiä kukakin elää tai pannaan elämään.
Ville Ropposen Uralilainen utopia menee henkisen perimäni ja samansuuntaisten ajatusitujeni tähden suoraan sydämeeni. Vastikään ilmestyneessä proosarunoelmassani laulelen vanhojen pyyntikulttuurien perään. Ropponen hahmottelee muun muassa virolaisen kirjailijan ja filosofin Uku Masingin avulla uralilaisen kielialueen vaihtoehtoista filosofiaa. Synteettinen maailmankuva, sukupuoleton kieli ja uralilaisten vähemmistöjen rauhanomaiset, animistiset kulttuurit voisivat näyttää tietä viisaampaan maailmanjärjestykseen.
Onko se mahdollista? Jo mahdollisuus kuvitella järjestys toisin antaa voimaa elää ja rakentaa maailmaa.
Helena Kallio
Haluan tutustua Eila Pelliseen
Otso Kantokorpi 9.3.2010
Kumma sunnuntai
Helena Kallio 2.3.2010
Kun jätättää 6 tuntia, 16 minuuttia
Otso Kantokorpi 16.2.2010
Avatar askarruttaa
Helena Kallio 9.2.2010
Taiteilijan päivä
Katri Henriksson 2.2.2010
Onko taiteella äidinkieltä?
Otso Kantokorpi 26.1.2010
Quo vadis, mihin suuntaan?
Helena Kallio 19.1.2010
Miksi puhtauden kaipuu olisi fasismia?
Otso Kantokorpi 12.1.2010
Kenen häpeä?
Helena Kallio 29.12.2009
Sahara
Ilpo Mansnerus 22.12.2009
Minä rakastan
Otso Kantokorpi 8.12.2009
Mental Finland?
Helena Kallio 1.12.2009
Unohdettu ulottuvuus
Ilpo Mansnerus 24.11.2009
Alexis Stenvallin unohdettu proosateos
Juha Hurme 17.11.2009
Teen samalla kun lepään
Otso Kantokorpi 10.11.2009
Keskittymiskysymys
Helena Kallio 3.11.2009
Laatu keppihevosena
Ilpo Mansnerus 27.10.2009
Tehdään maailmaan kahva
Juha Hurme 20.10.2009
Vain rahoista ja riidoista?
Otso Kantokorpi 13.10.2009
Tuiaviin viisaus
Helena Kallio 6.10.2009
Kovaa peliä Bretagnessa
Helena Kallio 8.9.2009
Palvellaan
Ilpo Mansnerus 1.9.2009
Kuka meissä puhuu?
Otso Kantokorpi 18.8.2009
Gunvald
Helena Kallio 11.8.2009
Käenrieska esittää haasteen
Ilpo Mansnerus 4.8.2009
Himmeä maa
Juha Hurme 30.6.2009
Isoisän haudalla
Otso Kantokorpi 23.6.2009
KiVat sulle
Helena Kallio 16.6.2009
Vallan viettelys
Ilpo Mansnerus 9.6.2009
Vaalipuhe
2.6.2009 Juha Hurme
Kun ajattelen Tuksua
Otso Kantokorpi 26.5.2009
Isän nimeen
Helena Kallio 19.5.2009
Katujen taiteesta
Otso Kantokorpi 28.4.2009
Muun muassa hedelmöityshoidoista
Juha Hurme 13.1.2009
Lauluun puhjenneet puut
Helena Kallio 21.4.2009
Lain alla ja päällä
Ilpo Mansnerus
Yliluonnollista kartellen
Juha Hurme 7.4.2009
Onko kulttuurijournalismi kuolemassa?
Otso Kantokorpi 31.3.2009
Joseph Schultzin kädet
Helena Kallio 24.3.2009
Kansakunnan varaventtiili
Ilpo Mansnerus 17.3.2009
Aleksis Kiven keli
Juha Hurme 10.3.2009
Oluttietous vs. korpputietous
Otso Kantokorpi 3.3.2009
Uneton yö Euroopassa
Helena Kallio 24.2.2009
Ihme ja kumma
Ilpo Mansnerus 17.2.2009
Etanolin sovellutukset sanataiteissa
Juha Hurme 10.2.2009
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Hartausohjelmat: Aamuhartaus 18.3.
Uutissirkus: Suuri arvolähetys
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat