Kultakuumeen kolumni

Etanolin sovellutukset sanataiteissa

: Kultakuumeen kolumni

Juha Hurme 10.2.2009

Tipaton tammikuu on tältä vuodelta lopullisesti ja peruuttamattomasti ohitettu ajanjakso, joten on syytä puhua vakavasti ja harkitusti erilaisista etanoliliuoksista, niiden moninaisista vaikutuksista yksilöön, yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä niiden nauttimiseen liittyvästä kulttuurista.

Kansalliskirjailijamme, 175-vuotias Alexis Stenvall, joka myös Kivenä tunnetaan, on runoillut viinasta perusteellisemmin, monipuolisemmin hauskemmin ja järkyttävämmin kuin juuri kukaan maailmankirjallisuudessa.

Ihmeellinen ja rohkea eepos Seittemän miestä, jolle kustantaja keksi säyseän ja tylsän nimen Seitsemän veljestä, on muun muassa pureva pamfletti alkoholin voimasta sekä hyvässä että pahassa. Joulukaljan kihahtaminen hattuun johtaa väkivaltaiseen painiin, tulipaloon ja edelleen hurjaan, alastomaan raviin Impivaarasta vanhaan Jukolaan susien ja pakkasen tappavia hampaita karkuun. Kertomuksen ja veljesten kehityksen kannalta ratkaiseva kriisi villiintyneiden härkien piirittämällä Hiidenkivellä puhkeaa, kun umpimielinen Lauri kääntää sielunsa nurinperin imaistuaan pari naukkua liikaa kirkasta viinaa.

Entä Simeonin tapaus. Mitä muuta se on kuin alkoholistin kokovartalokuva, läpivalaisu. Ankara avaruusreissu kuuhun ja saapasnahkatorniin suoritetaan kauheassa kankkusessa, morkkiksessa ja delirium tremensissä.

Kansalliskirjailijamme on kuitenkin niin viisas mies, ettei hän sorru moralisointiin. Tästä laajakatseisuudesta aikalaiset kirjallisuuspoliisit, teosten tarkastajat ja muut Ahlqvistit häntä juuri solvasivatkin ja tuomitsivat raakuuksien ystäväksi. Älkää, hyvät kuulijat ikinä unohtako, että Seittemän miestä pantiin takavarikkoon kolmeksi vuodeksi ilmestymisensä jälkeen. Niin raivokas teos se oli ja on.

Ihanan raukea ja nousukänninen on kymmenennen luvun avaus, jossa veljekset Juhanin aloitteesta ryhtyvät hyvän satovuoden jälkeen viinanpolttoon ja rentoon ryyppäykseen. "Rupesivat nyt veljekset huvittelemaan itsiänsä, naukkien päivät aamusta iltaan, ja heidän aikansa meni kuin virran juoksu. Ja kahden, kolmen päivän päästä jo kaikui heidän korvissaan lakkaamaton, humiseva soitto, kuin kaukaisen pasuunan ääni, ja iloisesti pyöri maailma ympäri heidän silmissänsä. Paitasillaan he oljentelivat pirtissä, josta alati kuului hirveä meteli ja loiloitus?"

Eikä viinalla lotraaminen kaikkine seurausilmiöineen suinkaan rajoitu Veljeksiin. Nummisuutarin Eskon neitsytkänni, se missä hän siivet selkäänsä saa ja pyllyynsä pitkän pyrstön, on syystä unohtumaton, mutta hänen veljensä Iivari ja enonsa Sakeri edustavat totaalista paneutumista ryyppäämisen asiaan siinä näytelmässä, surkein seurauksin. Karkuri-näytelmän, uljaan Schiller-vaikutteisen tragedian, läpipaha ja kuitenkin niin ymmärrettävä Niilo on myös kova ottamaan ja puhuu ratkaisevia läpiä päähänsä viinamäellä. Eikä verisen Canzio-näytelmän rehti setämies Varro tunnu olevan ikinä ajokunnossa.

Absurdi, syvävarjoinen komedia Olviretki Schleusingenissa huipentaa Aleksis Kiven viinatematiikan Systemaattinen väkivalta ja myrkyllinen alkoholin liikakäyttö sekavuustiloineen ovat raivokas yhdistelmä, täyttä Vietnamin sotaa! Näytelmä päättyy preussilaisluutnantin kehittelemään draama- ja katkaisuterapiaan, jossa juoppohullujen sotavankien Maxin ja Fuchsin hulluutta kuljetellaan taidokkaasti, valvotuissa olosuhteisa, vielä pidemmälle, aina kaukaisessa avaruudessa sijaitsevaan hylättyjen sielujen vankileiriin, josta heidät tiputetaan shokkihoidolla, muka tappamiensa vainajien veriryypyllä, raittiuden ja itsekiellon maaperälle. Kyseinen "kymmenen miljuunin kymmenen tuhannen kymmenen sadan kymmenenkymmenen ja kymmenen pääskösen päivänlentämän" etäisyydessä sijatisevalla kurinpalautusplaneetalla tapahtuva avaruusretki ja katkaisuhoito on parasta - fantasiakirjallisuutta.

Ryyppääminen on vaarallista, opettaa A. Kivi. Lähes yhtä vaarallista kuin vääränlainen raittius.

Juha Hurme