Etusivu > Kulttuuri > Kultakuumeen kolumni
Kultakuumeessa tiistaisin.
Kultakuumeen kolumnisteina ovat Helena Kallio, Otso Kantokorpi ja Juha Hurme.
(Kulttuuri)
Tilaa podcast. Mitä podcasting on? Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.
Tipaton tammikuu on tältä vuodelta lopullisesti ja peruuttamattomasti ohitettu ajanjakso, joten on syytä puhua vakavasti ja harkitusti erilaisista etanoliliuoksista, niiden moninaisista vaikutuksista yksilöön, yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä niiden nauttimiseen liittyvästä kulttuurista.
Kansalliskirjailijamme, 175-vuotias Alexis Stenvall, joka myös Kivenä tunnetaan, on runoillut viinasta perusteellisemmin, monipuolisemmin hauskemmin ja järkyttävämmin kuin juuri kukaan maailmankirjallisuudessa.
Ihmeellinen ja rohkea eepos Seittemän miestä, jolle kustantaja keksi säyseän ja tylsän nimen Seitsemän veljestä, on muun muassa pureva pamfletti alkoholin voimasta sekä hyvässä että pahassa. Joulukaljan kihahtaminen hattuun johtaa väkivaltaiseen painiin, tulipaloon ja edelleen hurjaan, alastomaan raviin Impivaarasta vanhaan Jukolaan susien ja pakkasen tappavia hampaita karkuun. Kertomuksen ja veljesten kehityksen kannalta ratkaiseva kriisi villiintyneiden härkien piirittämällä Hiidenkivellä puhkeaa, kun umpimielinen Lauri kääntää sielunsa nurinperin imaistuaan pari naukkua liikaa kirkasta viinaa.
Entä Simeonin tapaus. Mitä muuta se on kuin alkoholistin kokovartalokuva, läpivalaisu. Ankara avaruusreissu kuuhun ja saapasnahkatorniin suoritetaan kauheassa kankkusessa, morkkiksessa ja delirium tremensissä.
Kansalliskirjailijamme on kuitenkin niin viisas mies, ettei hän sorru moralisointiin. Tästä laajakatseisuudesta aikalaiset kirjallisuuspoliisit, teosten tarkastajat ja muut Ahlqvistit häntä juuri solvasivatkin ja tuomitsivat raakuuksien ystäväksi. Älkää, hyvät kuulijat ikinä unohtako, että Seittemän miestä pantiin takavarikkoon kolmeksi vuodeksi ilmestymisensä jälkeen. Niin raivokas teos se oli ja on.
Ihanan raukea ja nousukänninen on kymmenennen luvun avaus, jossa veljekset Juhanin aloitteesta ryhtyvät hyvän satovuoden jälkeen viinanpolttoon ja rentoon ryyppäykseen. "Rupesivat nyt veljekset huvittelemaan itsiänsä, naukkien päivät aamusta iltaan, ja heidän aikansa meni kuin virran juoksu. Ja kahden, kolmen päivän päästä jo kaikui heidän korvissaan lakkaamaton, humiseva soitto, kuin kaukaisen pasuunan ääni, ja iloisesti pyöri maailma ympäri heidän silmissänsä. Paitasillaan he oljentelivat pirtissä, josta alati kuului hirveä meteli ja loiloitus?"
Eikä viinalla lotraaminen kaikkine seurausilmiöineen suinkaan rajoitu Veljeksiin. Nummisuutarin Eskon neitsytkänni, se missä hän siivet selkäänsä saa ja pyllyynsä pitkän pyrstön, on syystä unohtumaton, mutta hänen veljensä Iivari ja enonsa Sakeri edustavat totaalista paneutumista ryyppäämisen asiaan siinä näytelmässä, surkein seurauksin. Karkuri-näytelmän, uljaan Schiller-vaikutteisen tragedian, läpipaha ja kuitenkin niin ymmärrettävä Niilo on myös kova ottamaan ja puhuu ratkaisevia läpiä päähänsä viinamäellä. Eikä verisen Canzio-näytelmän rehti setämies Varro tunnu olevan ikinä ajokunnossa.
Absurdi, syvävarjoinen komedia Olviretki Schleusingenissa huipentaa Aleksis Kiven viinatematiikan Systemaattinen väkivalta ja myrkyllinen alkoholin liikakäyttö sekavuustiloineen ovat raivokas yhdistelmä, täyttä Vietnamin sotaa! Näytelmä päättyy preussilaisluutnantin kehittelemään draama- ja katkaisuterapiaan, jossa juoppohullujen sotavankien Maxin ja Fuchsin hulluutta kuljetellaan taidokkaasti, valvotuissa olosuhteisa, vielä pidemmälle, aina kaukaisessa avaruudessa sijaitsevaan hylättyjen sielujen vankileiriin, josta heidät tiputetaan shokkihoidolla, muka tappamiensa vainajien veriryypyllä, raittiuden ja itsekiellon maaperälle. Kyseinen "kymmenen miljuunin kymmenen tuhannen kymmenen sadan kymmenenkymmenen ja kymmenen pääskösen päivänlentämän" etäisyydessä sijatisevalla kurinpalautusplaneetalla tapahtuva avaruusretki ja katkaisuhoito on parasta - fantasiakirjallisuutta.
Ryyppääminen on vaarallista, opettaa A. Kivi. Lähes yhtä vaarallista kuin vääränlainen raittius.
Juha Hurme
Haluan tutustua Eila Pelliseen
Otso Kantokorpi 9.3.2010
Kumma sunnuntai
Helena Kallio 2.3.2010
Kun jätättää 6 tuntia, 16 minuuttia
Otso Kantokorpi 16.2.2010
Avatar askarruttaa
Helena Kallio 9.2.2010
Taiteilijan päivä
Katri Henriksson 2.2.2010
Onko taiteella äidinkieltä?
Otso Kantokorpi 26.1.2010
Quo vadis, mihin suuntaan?
Helena Kallio 19.1.2010
Miksi puhtauden kaipuu olisi fasismia?
Otso Kantokorpi 12.1.2010
Kenen häpeä?
Helena Kallio 29.12.2009
Sahara
Ilpo Mansnerus 22.12.2009
Minä rakastan
Otso Kantokorpi 8.12.2009
Mental Finland?
Helena Kallio 1.12.2009
Unohdettu ulottuvuus
Ilpo Mansnerus 24.11.2009
Alexis Stenvallin unohdettu proosateos
Juha Hurme 17.11.2009
Teen samalla kun lepään
Otso Kantokorpi 10.11.2009
Keskittymiskysymys
Helena Kallio 3.11.2009
Laatu keppihevosena
Ilpo Mansnerus 27.10.2009
Tehdään maailmaan kahva
Juha Hurme 20.10.2009
Vain rahoista ja riidoista?
Otso Kantokorpi 13.10.2009
Tuiaviin viisaus
Helena Kallio 6.10.2009
Kovaa peliä Bretagnessa
Helena Kallio 8.9.2009
Palvellaan
Ilpo Mansnerus 1.9.2009
Kuka meissä puhuu?
Otso Kantokorpi 18.8.2009
Gunvald
Helena Kallio 11.8.2009
Käenrieska esittää haasteen
Ilpo Mansnerus 4.8.2009
Himmeä maa
Juha Hurme 30.6.2009
Isoisän haudalla
Otso Kantokorpi 23.6.2009
KiVat sulle
Helena Kallio 16.6.2009
Vallan viettelys
Ilpo Mansnerus 9.6.2009
Vaalipuhe
2.6.2009 Juha Hurme
Kun ajattelen Tuksua
Otso Kantokorpi 26.5.2009
Isän nimeen
Helena Kallio 19.5.2009
Katujen taiteesta
Otso Kantokorpi 28.4.2009
Muun muassa hedelmöityshoidoista
Juha Hurme 13.1.2009
Lauluun puhjenneet puut
Helena Kallio 21.4.2009
Lain alla ja päällä
Ilpo Mansnerus
Yliluonnollista kartellen
Juha Hurme 7.4.2009
Onko kulttuurijournalismi kuolemassa?
Otso Kantokorpi 31.3.2009
Joseph Schultzin kädet
Helena Kallio 24.3.2009
Kansakunnan varaventtiili
Ilpo Mansnerus 17.3.2009
Aleksis Kiven keli
Juha Hurme 10.3.2009
Oluttietous vs. korpputietous
Otso Kantokorpi 3.3.2009
Uneton yö Euroopassa
Helena Kallio 24.2.2009
Ihme ja kumma
Ilpo Mansnerus 17.2.2009
Etanolin sovellutukset sanataiteissa
Juha Hurme 10.2.2009
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Stieg Larssonin Millennium-trilogialle Hollywood-sopimus
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat