Kultakuumeen kolumni

Suvaitsemattomuuden aalto

: Kultakuumeen kolumni

Ilpo Mansnerus 25.3.2008

Suvaitsevainen katselee maailmaa yläpuolelta. Avaramielisesti hän suvaitsee kaikenlaista, mitä pohjimmaltaan vieroksuu tai minkä vaistomaisesti torjuu.

Mutta rajansa kaikella: yleisesti tuomitaan esimerkiksi kuoliaaksi kivittäminen ja naisten ympärileikkaus, vaikka ne kuuluvat kiinteästi joihinkin paikallisiin kulttuureihin, ja niitä voisi puolustaa monikulttuurisuuteen vedoten. Ihmisten hyväksikäyttö on kautta maailman yleinen käytäntö - ja siis suvaittavissa - silti useimmat kavahtavat, kun hyväksikäyttö kohdistuu lapsiin. Avaramielisen avaruudella on siis alarajansa, ja hyvä niin, koska ihmislajin eloonjääminen on yhteisten itseisarvojen varassa.

Suvaitsevuudella on kuitenkin myös katto, yläpuolinen raja, jota harvemmin havaitaan. Humanisti, kääntäjä Arto Kivimäki puntaroi äskettäin suomalaisten suhdetta kulttuuriin ja kiteytti hupaisan havainnon: "Fyysistä kuntoa kehittäneelle urheilijalle suodaan mieluusti mitaleita ja palkintotontteja, mutta henkisten kykyjen kehittäjä leimataan porukan petturiksi - elitistiksi, joka nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja pitää heitä tyhminä." Suvaitsevuudella on siis tarkoin vartioitu raja yläpuolellaan: sitä mikä ylittää keskiarvon ei suvaita, se ammutaan alas joko demokratiaan vedoten tai erilaisin syytöksin. Viime aikoina on jopa väitetty, että inhimillisten arvojen korostaminen on ihmisarvon loukkaus, koska silloin tölväistään niitä, jotka eivät ihmisen arvoihin ylety.

Varas näkee kaikissa varkaan, matalamielinen näkee mataluutta kaikkialla. Siksi korkea henkinen taso, ilmenipä se tieteessä, taiteessa tai etiikan alueella, tuomitaan yleisesti teeskentelyksi, pohjimmaltaan matalamieliseksi itsensä ylentämiseksi. Tätä 'muka hienoa' vastaan heitetään brutaali kulttuuri, joka syyttäjien mielestä on aitoa ja rehellistä, kun taas korkeakulttuurin varsinaisena pontimena nähdään tekopyhyys ja pyrkimys sosiaaliseen ylemmyyteen. Elitismi on siis vakava syytös, vaikka se alkuaan merkitsi vain kuulumista oman toimialueensa parhaimmistoon lahjakkuuden ja uutteruuden nostamana.

Urheilijoita ei syytetä elitismistä, vaikka heidänkin suorituksensa kohottavat heidät huimasti keskiarvon yläpuolelle. Miksi? - Riittäisikö selitykseksi samastumisen mahdollisuus? Lähes jokainen sohvaperunakin voi kuvitella itsensä urheilusankareiden joukkoon, jos silloin aikoinaan oli viitsinyt...

Sen sijaan on vaikeaa samastua tekijöihin, joiden toiminnan syyt ja tulokset jäävät tuntemattomiksi. On helpompi samastua Matti Nykäseen kuin Einsteiniin. Taidemusiikin soittajat arvostavat musiikkia, jossa kokematon, penseä korva kuulee pelkkiä merkityksettömiä ääniä. Itsekeskeinen johtopäätös on, että muusikot joko hienostelevat tai teeskentelevät ? ja ainakin he elävät kunnon ihmisten siivellä, jos yhteiskunta heitä tukee. Reaktio on ymmärrettävä aineelliseen retkahtaneena aikanamme. Onhan pakko myöntää, että aineellisen ylittävät arvot ovat kaukana sekä sosiaalidemokratiasta että markkinataloudesta ? ja noiden napojen ympärille järjestyvät myös politiikan arvot. Korkeakulttuuria harrastavan poliitikon suosio saattaa olla vaarassa: vesipalloilija Lipponenkaan ei ole koskaan tullut korostaneeksi, että hän rakastaa cembalomusiikkia ja Mozartin oopperoita.

Suvaitsemattomuus kaikkea korkeaa ja ylevää kohtaan on niin ehdotonta, että nuo sanat ovat melkein kadonneet kielestä: milloin olette nähneet sanan 'ylevä' muussa kuin ironisessa merkityksessä? Asiallisessa tekstissä tuskin voi käyttää sellaisia käsitteitä kuin 'myötätunto' ja 'jalous' - tai 'rakkaus', mikäli sillä ei tarkoiteta pariutumista. Se mitä ei suvaita, katoaa vähitellen kielestäkin. Jos joku yrittää viitata klassisen musiikin ylevyyteen ja syvyyteen, hän syyllistyy mystifioinnin ja pateettisuuden lisäksi myös ylätyyliin, jota yleisesti pidetään alatyylisenä.

Kun ihmisen pyrkimysten huippu typistetään, alisessa maailmassa syntyy uusi arvohierarkia ja terminologia, jolla tasapäistetty taide siunataan. Suvaitseva, laaja-alainen, moniarvoinen, kaikkiruokainen, avaramielinen ja demokraattinen ovat termejä, joilla risteillään horisontaalisesti sinne tänne pitkin pallomme pintaa. Vaakatason ryntäilyssä mikään ei ehdi juurtua, saati kasvaa korkeutta.

Vertikaalista suunnasta vaietaan: syvä ja korkea eivät kuulu globaalin pikakulttuurin käsitteisiin.

Ilpo Mansnerus