Etusivu > Kulttuuri > Ilmiöitä ulkomailta
Ilmiöitä ulkomailta seuraa ulkomaisia kulttuurivirtauksia. Lisää kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.
(Kulttuuri)
Saksalaisesta Punainen armeijakunta -terroristijärjestöstä kertova elokuva Baader Meinhof Komplex on suututtanut terroristien uhrien omaiset. He syyttävät elokuvan tekijöitä uhrinäkökulman unohtamisesta sekä murhaajien nostamisesta äärivasemmistolaisten nuorten idoliksi.
Elokuvaa katsomaan tulleet äärivasemmistolaiset nuoret hurraavat ja taputtavat murhille ja pommi-iskuille, mutta osa iäkkäimmistä katsojista poistuu kesken esityksen, koska omasta maailmanvallankumouksesta unelmoivat vasemmistolaiset häiritsevät aplodeillaan elokuvan seuraamista. Baader Meinhof Komplex - elokuva antaa heidän mielestään tapahtumista vääristyneen kuvan, koska asioita tarkastellaan enemmän tekijöiden kuin uhrien näkökulmasta.
Vuonna 1972 Saksan Tukholman suurlähetystössä murhatun sotilasasiamies Andreas von Mirbachin poika Claes von Mirbach kertoo saksalaislehtien haastatteluissa, etteivät terroristit ampuneet hänen panttivangiksi otettua isäänsä siististi pamauttamalla, kuten elokuvassa annetaan ymmärtää. Punaisen armeijakunnan edustajat raahasivat miehen sidottuna rappukäytävään, ampuivat hänet lähietäisyydeltä ja heittivät haavoittuneen mutta yhä elossa olleen uhrinsa pää edellä alakerrokseen.
Mirbach kertoo ymmärtävänsä, ettei toimintaelokuvaan saada mahtumaan uhrien todellisia kärsimyksiä oikeissa mittasuhteissa, mutta juuri tästä syystä kerronnan painopiste olisi pitänyt olla murhattujen puolella.
Elokuvan kylmäverisistä tappajista antamaa liian positiivista kuvaa arvostelee myös Michael Buback, jonka valtakunnansyyttäjänä toimineen isän Siegfried Bubackin RAF murhasi 1977. Vastikään aiheesta itse kirjan kirjoittaneen Bubackin mielestä elokuva on selkeästi "tekijäfilmi", joka ei selitä, miksi valkokankaalla kauniina, älykkäinä ja viehättävinä esitetyt ihmiset jatkoivat murhaamista, vaikka viimeistään liikkeen perustajan ja päätekijän Andreas Baaderin kuoleman jälkeen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tajuta, ettei mielettömyys voi enää jatkua.
Elokuvan vahvasta tekijäperspektiivistä pahoitti mielensä myös RAF:n 1977 murhaaman pankkiirin Jürgen Ponton leski Ignes Ponto. Vastalauseeksi hän palautti liittopresidentin hänelle vuonna 1988 myöntämän Saksan ansioristin. Ponton leski perusteli protestiaan sillä, että vaikka Saksassa on joutunut tottumaan RAF:n uhrien loukkaavaan käsittelyyn, niin nyt valmistunut elokuva edustaa kokonaan uutta ulottuvuutta murhattujen nöyryyttämisessä.
Lisäksi Ponto muistuttaa, että elokuvan tekijät vaikenevat kokonaan DDR:n aktiivisesta roolista punaisen armeijakunnan toiminnassa. Hän moittii myös Saksan valtiota, joka ei ole saanut aikaiseksi muistomerkkiä punaisen armeijakunnan 34 uhrille.
Vaikka RAF lopetti toimintansa 1999, niin henki elää. Eräät vankilasta vapautuneet ex-terroristit ovat kohonneet uudestaan Saksan äärivasemmistolaisten idoleiksi. He eivät epäröi asettua maailmanvallankumouksesta haaveilevien vasemmistoautonomien mielenosoituskulkueen kärkeen tai suostua puhujaksi radikaalia muutosta hinnalla millä hyvänsä ajavien äärivasemmistolaisten iltamissa.
Vaikka RAF on liukumassa jo historiaan, niin Berliinin väkivaltaiset vasemmistoautonomit polttavat Berliinissä harva se yö bemareita ja mersuja eivätkä kaihda myöskään polttopulloiskuja. Punaisen armeijakunnan henki elää nykyisessä Saksassa ravinnerikkaassa maaperässä, eikä uusin aiheesta tehty elokuva intoa ainakaan laimenna.
Saksassa on aloittanut homoille suunnattu televisiokanava
Pertti Rönkkö | 16.12.2008
Leicesterissä on avattu läpinäkyvä teatteritalo
Eeva Lennon | 10.12.2008
Lyonissa valmistaudutaan valojen juhlaan
Anneli Vehkoo | 2.12.2008
Malesialaistaiteilija kehitti lasten kollaasityöpajoista vientituotteen
Risto Vuorinen | 27.11.2008
Saksalaiset arvostelevat Baader Meinhof Komplex - elokuvaa murhaajien ihannoinnista
Pertti Rönkkö | 24.11.2008
Marxin Pääoma myy, kun yhteiskunnalla menee huonosti
Maarit Lukkarinen | 18.11.2008
Lyon tähtää kulttuurin suurkaupungiksi
Anneli Vehkoo | 12.11.2008
Rokokooteatterissa kaikui aikoinaan laulu, puhe ja maiskutus
Anna Simojoki | 7.11.2008
Britanniassa nousi kohu julmasta pilaohjelmasta
Eeva Lennon | 03.11.2008
Etiopiassa on juhlittu 1700 vuotta vanhan kivipaaden pystytystä
Sanna Negus | 31.10.2008
München houkuttelee ongelmanuoria museoon tekemään taidetta
Anna Simojoki | 20.10.2008
Edes balettitanssijat eivät säästyneet Stasin valvonnalta
Maarit Lukkarinen | 16.10.2008
Palestiinalaisetsivän seikkailut kiinnostavat maailmalla
Sanna Negus | 14.10.2008
Booker-palkinto täyttää 40 vuotta
Eeva Lennon | 13.10.2008
Saatchin uusi galleria avautui Lontoossa
Eeva Lennon | 10.10.2008
Kings Place on Lontoon uusi kulttuurikeskus
Eeva Lennon 06.10.2008
Tiibetissä puskee esiin omaa elokuvatuotantoa
Donagh Coleman | 29.09.2008
Brechtin ja Wuolijoen näytelmä sai lämpimän vastaanoton Saksassa
Maarit Lukkarinen | 25.09.2008
Liettuassa vapaat ryhmät saavat kauan kaivatun esitystilan
Kai Ristola | 22.9.2009
Sillamäe on Stalinin ajan helmi helmi Itä-Virossa
Kai Ristola | 18.9.2008
Rostockissa esitellään suomalaista näytelmää ja musiikkia
Maarit Lukkarinen | 17.9.2008
Damien Hirst viittaa kintaalla taidevälittäjille
Eeva Lennon | 16.9.2008
Itävirolaisen Jõhvin konserttisali kerää esiintyjiä ja yleisöä
Kai Ristola | 12.9.2008
Rakveren pikkukaupunki pursuaa hulluja ideoita
Kai Ristola | 11.9.2008
Viron kulttuurielämä kurjistuu rahapulassa
Risto Vuorinen | 5.9.2008
Bayreuthin musiikkijuhlien johtajakiista on viimein päättynyt
Maarit Lukkarinen | 3.9.2008
Kuvajournalismi kohtaa todellisuuden Perpignanin festivaalilla
Ismo Nykänen, Ranska | 2.9.2008
Saksassa elvytetään koululaisten huonoa laulutaitoa
Maarit Lukkarinen | 26.08.2008
Gazaan on perustettu ensimmäinen arkeologinen museo
Sanna Negus | 22.08.2008
Tallinnassa 100 000 ihmistä kerääntyi muistelemaan Laulavaa vallankumousta
Risto Vuorinen | 20.08.2008
Bayreuth kerää myös nuoria taiteilijoita
Maarit Lukkarinen | 19.08.2008
Ranskan pöytälaatikkokynäilijät tungeksivat kirjamarkkinoille
Anneli Vehkoo | 15.8.2008
Edinburghin festivaalilla juhlitaan uudenlaista Eurooppaa
Eeva Lennon | 13.08.2008
Viron setut saivat ensimmäisen oman elokuvansa
Risto Vuorinen | 12.08.2008
York on mehevä kohde kulttuurimatkailijalle
Eeva Lennon | 04.08.2008
Graffititaide on kukkinut Roomassa heinäkuun ajan
Pirjo Pulkkinen | 30.07.2008
Berliinin näyttely etsii totuuksia myyttisestä Babylonin kaupungista
Maarit Lukkarinen | 25.07.2008
Jari Juutisen näytelmää on kehuttu ja kavahdettu Avignonissa
Marija Skara | 25.07.2008
Lontoon Tate Modernin näyttelytila kaksinkertaistuu
Eeva Lennon | 21.07.2008
BBC:n promenadikonserttien uusi johtaja jatkaa kansainvälistä linjaa
Eeva Lennon | 18.07.2008
Rististä ja hakarististä kertova näyttely kiertää Saksaa
Maarit Lukkarinen | 14.07.2008
Lontoo on maailman arkkitehtien keskus
Eeva Lennon | 11.7.2008
Ranskassa on lukuisia vaihtoehtoja Avignonille
Anneli Vehkoo | 7.7.2008
Lontoon Hayward-gallerian installaatioihin voi astua sisään
Eeva Lennon | 04.07.2008
Saksalainen poikakuoro kasvattaa uusia laulajia jo lastentarhasta lähtien
Maarit Lukkarinen | 01.07.2008
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Eve Mantu: Eve Mantu on vammainen.
Reseptori: Arkkiatri Risto Pelkonen ja Leena Mattila keskustelevat.
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat