Etusivu > Kulttuuri > Ilmiöitä ulkomailta
Ilmiöitä ulkomailta seuraa ulkomaisia kulttuurivirtauksia. Lisää kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.
(Kulttuuri)
Münchenissä on palautettu käyttöön rokokooteatteri, jota on vuosien mittaan uhannut monenlainen tuho. Neljän vuoden ajan korjattu Cuvilliés-teatteri avattiin kesällä osana Münchenin 850-vuotisjuhlintaa. Nyky-yleisö keskittyy teatterissa musiikkiin. Vielä 1700-luvulla pääosassa oli hallitsija, joka istui pulisevan ja ruokailevan hoviväen ympäröimänä.
Vaaliruhtinas Max III Joseph rakennutti Cuvilliés-teatterin baijerilaisen hoviväen oopperaksi 1700-luvun puolivälissä. Rokokooteatteri nousi vaaliruhtinaiden asuinkortteliin, ja suunnittelijaksi valittiin hoviarkkitehti François de Cuvilliés. Hän ei säästellyt puukaiverruksia eikä purppuraväriä.
Rokokoo on tyylinä leikillinen, ja Cuvilliés-teatterissa epäsäännöllisyys ja liioittelu on viety huippuunsa. Salillinen kullattuja simpukoita, palmunlehtiä ja kiehkuroita saa 2000-luvun kävijän haukkomaan henkeään.
Tohtori Jan Potthast istahtaa suomalaistoimittajan kanssa rappusille entisten vaaliruhtinaiden sisäpihalle suihkulähteiden viereen. Potthastin mukaan Cuvilliés-teatterilla on suuri merkitys osana Baijerin ja koko Saksan historiaa.
- Münchenin 850-vuotisjuhlinnan huippuhetkiin kuului kaupungin kauneimman teatterin avaaminen uudelleen remontin jälkeen. Cuvilliés-teatterin sali on ainutlaatuinen esimerkki rokokoosta. Teatteri on yhtä aikaa mielikuvituksellinen, kaunis ja yksilöllinen, Potthast kehuu.
Baijerin rokokoohelmi on hajotettu kahdesti
Nykyään Cuvilliés-teatteri kuuluu Baijerin helmiin. Vuosien mittaan teatterin sisukset on tosin ehditty kahdesti purkaa.
Ensin 1800-luvulla, kun Müncheniin valmistui suuri oopperatalo, ja Cuvilliés-teatterista tuli kulissivarasto. Sittemmin hoviteatteri palautettiin ennalleen.
Toisen kerran teatteri menetti sisustuksensa toisessa maailmansodassa lentopommien pelossa. Teatteritalo pommitettiinkin raunioiksi, mutta sisustus säilyi ehjänä varastossa.
Alkuperäisestä teatterista jäi jäljellä vain loistelias katsomo, mutta se päätettiin säilyttää. Sodan jälkeen Cuvilliés-teatterille rakennettiin uudet kuoret vaaliruhtinaiden asuinkortteliin, josta tehtiin museoiden ja konserttisalien tyyssija.
1700-luvun teatterissa musiikki oli sivuosassa
Cuvilliés-teatterin alun perin rakennuttanut vaaliruhtinas Max Joseph tilasi teatteriinsa oopperoita, jotka kantaesitettiin aina karnevaalien aikaan. Hoviteatterin kantaesityksistä tunnetuin on Mozartin ooppera Idomeneo.
Myös Wagnerin ooppera Tristan ja Isolde piti aikoinaan kantaesittää Cuvilliés-teatterissa. Musiikki kuitenkin jylisi pienehkössä salissa niin muhkeasti, että sitä eivät olisi yleisön eivätkä muusikkojen korvat kestäneet.
2000-luvun yleisö istuu uudelleen remontoidussa Cuvilliés-teatterissa hiljaa ja keskittyy musiikkiin. Vaaliruhtinas Max Josephin aikaan oli toisin. Silloin pääosassa oli itse Max Joseph, joka paistatteli mahtiaitiossaan peilien ja pylväiden keskellä. Hoviväki kuunteli musiikkia kaiken muun ohessa, kuvailee Cuvilliés-teatteria esittelevä tohtori Jan Potthast.
- Siihen aikaan esitysten aikana syötiin, naurettiin, vitsailtiin, juteltiin ja juotiin. Kyseessä oli tavallaan amfiteatteri, jossa tärkeintä ei ollut näyttämö, vaan hallitsijaperheen aitio, Potthast kuvailee.
Sali toistaa ihmisääntä hyvin
Cuvilliés-teatterin 1700-luvun tilausteoksista useimmat hautautuivat arkistoihin, joista niitä on tänä vuonna kaivettu esiin. Lokakuussa Cuvilliés-teatterissa kaikui musiikkia 250 vuoden takaa. Unohdettuja ooppera-aarioita esitti ranskalainen sopraano Sophie Marin-Degor yhdessä Neue Hofkapelle München -orkesterin kanssa.
Vastedes rokokoosalissa esitetään lähinnä klassista musiikkia ja teatteria. Valinta lankeaa luonnostaan, sillä Cuvilliés-teatterin lavalla ihmisääni ei juuri vahvistusta kaipaa.
Saksassa on aloittanut homoille suunnattu televisiokanava
Pertti Rönkkö | 16.12.2008
Leicesterissä on avattu läpinäkyvä teatteritalo
Eeva Lennon | 10.12.2008
Lyonissa valmistaudutaan valojen juhlaan
Anneli Vehkoo | 2.12.2008
Malesialaistaiteilija kehitti lasten kollaasityöpajoista vientituotteen
Risto Vuorinen | 27.11.2008
Saksalaiset arvostelevat Baader Meinhof Komplex - elokuvaa murhaajien ihannoinnista
Pertti Rönkkö | 24.11.2008
Marxin Pääoma myy, kun yhteiskunnalla menee huonosti
Maarit Lukkarinen | 18.11.2008
Lyon tähtää kulttuurin suurkaupungiksi
Anneli Vehkoo | 12.11.2008
Rokokooteatterissa kaikui aikoinaan laulu, puhe ja maiskutus
Anna Simojoki | 7.11.2008
Britanniassa nousi kohu julmasta pilaohjelmasta
Eeva Lennon | 03.11.2008
Etiopiassa on juhlittu 1700 vuotta vanhan kivipaaden pystytystä
Sanna Negus | 31.10.2008
München houkuttelee ongelmanuoria museoon tekemään taidetta
Anna Simojoki | 20.10.2008
Edes balettitanssijat eivät säästyneet Stasin valvonnalta
Maarit Lukkarinen | 16.10.2008
Palestiinalaisetsivän seikkailut kiinnostavat maailmalla
Sanna Negus | 14.10.2008
Booker-palkinto täyttää 40 vuotta
Eeva Lennon | 13.10.2008
Saatchin uusi galleria avautui Lontoossa
Eeva Lennon | 10.10.2008
Kings Place on Lontoon uusi kulttuurikeskus
Eeva Lennon 06.10.2008
Tiibetissä puskee esiin omaa elokuvatuotantoa
Donagh Coleman | 29.09.2008
Brechtin ja Wuolijoen näytelmä sai lämpimän vastaanoton Saksassa
Maarit Lukkarinen | 25.09.2008
Liettuassa vapaat ryhmät saavat kauan kaivatun esitystilan
Kai Ristola | 22.9.2009
Sillamäe on Stalinin ajan helmi helmi Itä-Virossa
Kai Ristola | 18.9.2008
Rostockissa esitellään suomalaista näytelmää ja musiikkia
Maarit Lukkarinen | 17.9.2008
Damien Hirst viittaa kintaalla taidevälittäjille
Eeva Lennon | 16.9.2008
Itävirolaisen Jõhvin konserttisali kerää esiintyjiä ja yleisöä
Kai Ristola | 12.9.2008
Rakveren pikkukaupunki pursuaa hulluja ideoita
Kai Ristola | 11.9.2008
Viron kulttuurielämä kurjistuu rahapulassa
Risto Vuorinen | 5.9.2008
Bayreuthin musiikkijuhlien johtajakiista on viimein päättynyt
Maarit Lukkarinen | 3.9.2008
Kuvajournalismi kohtaa todellisuuden Perpignanin festivaalilla
Ismo Nykänen, Ranska | 2.9.2008
Saksassa elvytetään koululaisten huonoa laulutaitoa
Maarit Lukkarinen | 26.08.2008
Gazaan on perustettu ensimmäinen arkeologinen museo
Sanna Negus | 22.08.2008
Tallinnassa 100 000 ihmistä kerääntyi muistelemaan Laulavaa vallankumousta
Risto Vuorinen | 20.08.2008
Bayreuth kerää myös nuoria taiteilijoita
Maarit Lukkarinen | 19.08.2008
Ranskan pöytälaatikkokynäilijät tungeksivat kirjamarkkinoille
Anneli Vehkoo | 15.8.2008
Edinburghin festivaalilla juhlitaan uudenlaista Eurooppaa
Eeva Lennon | 13.08.2008
Viron setut saivat ensimmäisen oman elokuvansa
Risto Vuorinen | 12.08.2008
York on mehevä kohde kulttuurimatkailijalle
Eeva Lennon | 04.08.2008
Graffititaide on kukkinut Roomassa heinäkuun ajan
Pirjo Pulkkinen | 30.07.2008
Berliinin näyttely etsii totuuksia myyttisestä Babylonin kaupungista
Maarit Lukkarinen | 25.07.2008
Jari Juutisen näytelmää on kehuttu ja kavahdettu Avignonissa
Marija Skara | 25.07.2008
Lontoon Tate Modernin näyttelytila kaksinkertaistuu
Eeva Lennon | 21.07.2008
BBC:n promenadikonserttien uusi johtaja jatkaa kansainvälistä linjaa
Eeva Lennon | 18.07.2008
Rististä ja hakarististä kertova näyttely kiertää Saksaa
Maarit Lukkarinen | 14.07.2008
Lontoo on maailman arkkitehtien keskus
Eeva Lennon | 11.7.2008
Ranskassa on lukuisia vaihtoehtoja Avignonille
Anneli Vehkoo | 7.7.2008
Lontoon Hayward-gallerian installaatioihin voi astua sisään
Eeva Lennon | 04.07.2008
Saksalainen poikakuoro kasvattaa uusia laulajia jo lastentarhasta lähtien
Maarit Lukkarinen | 01.07.2008
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Ääniversumi: New York according to Jack.
Hartausohjelmat: Iltahartaus 15.3.
Kulttuuriuutiset: Suomen säveltäjät -yhdistys sai uuden puheenjohtajan
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat