Etusivu > Kulttuuri > Ilmiöitä ulkomailta
Ilmiöitä ulkomailta seuraa ulkomaisia kulttuurivirtauksia. Lisää kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.
(Kulttuuri)
Lontoossa on avattu viikonloppuna uusi kulttuurikeskus Kings Place. Pohjois-Lontoossa sijaitsevassa keskuksessa on kaksi konserttisalia ja kaksi suurta taidegalleriaa.
Lontooseen ei ole rakennettu uutta konserttisalia kahteenkymmeneen kuuteen vuoteen. Entuudestaan Lontoossa on kaksi merkittävää taidekeskusta: 50-luvulla rakennettu valtava South Bank Center Thamesin etelärannalla ja 80-luvulla avattu Barbican Lontoon Cityn kupeessa.
Viikonloppuna toimintansa aloittanut Kings Place sijaitsee Pohjois-Lontoossa aivan eurojunan pääteaseman Kings Crossin ja St. Pancrasin aseman takana.
Kings Place on pienempi kuin Southbank tai Barbican, mutta uusi keskus on sitäkin kodikkaampi ja miellyttävämpi. Kuusikerroksisessa valoisassa rakennuksessa on kaksi konserttisalia ja kaksi suurta taidegalleriaa. Galleriat on sijoitettu niin, että pohjakerroksen konserttisaleihin menevät musiikin ystävät voivat matkan varrella nähdä myös kuvataidetta.
Kaksi lontoolaisorkesteria London Sinfonietta ja Orchestra of the Age of Enlightment eli Valistuksen ajan orkesteri ovat saaneet kodin Kings Placesta. Puulta tuoksuvissa konserttisaleissa on tilaa yhteensä yli kuudellesadalle kuulijalle. Akustiikka on loistelias, joka nuotti kuuluu.
Yksi avajaisviikonlopun konserteista oli Robert Schumanin Adagio ja Allegro sellisti Mathew Barleyn ja pianisti Stephen de Pledgen soittamana. Kulttuurikeskuksen avajaisia juhlistettiin kymmenillä konserteilla.
Ohjelmatarjonta syyskaudella on runsasta ja vaihtelevaa. Maanantaisin järjestetään väittelyjä kulttuurista, politiikasta ja luonnontieteistä. Joka tiistai voi kuunnella kokeellista musiikkia. Sunnuntaisin on kamarimusiikin vuoro.
Tänä syksynä tutustutaan perusteellisemmin Beethovenin Mozartin ja Haydnin musiikkiin. Korkeakulttuurin lisäksi, on tarjolla rockia, jazzia ja kulttuuritapahtumia koko perheelle.
Lokakuun lopussa alkaa kitarafestivaali. Marraskuussa esitellään norjalaista kulttuuria. Siinä yhteydessä kuullaan norjalaista jazzia sekä Terje Isungsetin ja Lena Nymarckin jäämusiikkia, jossa käytetään materiaalina ja innoitteena jäätikköjen ja liikkuvan jään nauhoitettua ääntä. Norjalaisten Isglem Duo esittää myös saamelaismusiikkia. Jo nyt on toisessa Kings Placen galleriassa norjalaisen kuvanveistäjän Nicolaus Widerbergin lasista ja pronssista tehtyjen veistosten näyttely.
Eeva Lennon. Lontoo.
Saksassa on aloittanut homoille suunnattu televisiokanava
Pertti Rönkkö | 16.12.2008
Leicesterissä on avattu läpinäkyvä teatteritalo
Eeva Lennon | 10.12.2008
Lyonissa valmistaudutaan valojen juhlaan
Anneli Vehkoo | 2.12.2008
Malesialaistaiteilija kehitti lasten kollaasityöpajoista vientituotteen
Risto Vuorinen | 27.11.2008
Saksalaiset arvostelevat Baader Meinhof Komplex - elokuvaa murhaajien ihannoinnista
Pertti Rönkkö | 24.11.2008
Marxin Pääoma myy, kun yhteiskunnalla menee huonosti
Maarit Lukkarinen | 18.11.2008
Lyon tähtää kulttuurin suurkaupungiksi
Anneli Vehkoo | 12.11.2008
Rokokooteatterissa kaikui aikoinaan laulu, puhe ja maiskutus
Anna Simojoki | 7.11.2008
Britanniassa nousi kohu julmasta pilaohjelmasta
Eeva Lennon | 03.11.2008
Etiopiassa on juhlittu 1700 vuotta vanhan kivipaaden pystytystä
Sanna Negus | 31.10.2008
München houkuttelee ongelmanuoria museoon tekemään taidetta
Anna Simojoki | 20.10.2008
Edes balettitanssijat eivät säästyneet Stasin valvonnalta
Maarit Lukkarinen | 16.10.2008
Palestiinalaisetsivän seikkailut kiinnostavat maailmalla
Sanna Negus | 14.10.2008
Booker-palkinto täyttää 40 vuotta
Eeva Lennon | 13.10.2008
Saatchin uusi galleria avautui Lontoossa
Eeva Lennon | 10.10.2008
Kings Place on Lontoon uusi kulttuurikeskus
Eeva Lennon 06.10.2008
Tiibetissä puskee esiin omaa elokuvatuotantoa
Donagh Coleman | 29.09.2008
Brechtin ja Wuolijoen näytelmä sai lämpimän vastaanoton Saksassa
Maarit Lukkarinen | 25.09.2008
Liettuassa vapaat ryhmät saavat kauan kaivatun esitystilan
Kai Ristola | 22.9.2009
Sillamäe on Stalinin ajan helmi helmi Itä-Virossa
Kai Ristola | 18.9.2008
Rostockissa esitellään suomalaista näytelmää ja musiikkia
Maarit Lukkarinen | 17.9.2008
Damien Hirst viittaa kintaalla taidevälittäjille
Eeva Lennon | 16.9.2008
Itävirolaisen Jõhvin konserttisali kerää esiintyjiä ja yleisöä
Kai Ristola | 12.9.2008
Rakveren pikkukaupunki pursuaa hulluja ideoita
Kai Ristola | 11.9.2008
Viron kulttuurielämä kurjistuu rahapulassa
Risto Vuorinen | 5.9.2008
Bayreuthin musiikkijuhlien johtajakiista on viimein päättynyt
Maarit Lukkarinen | 3.9.2008
Kuvajournalismi kohtaa todellisuuden Perpignanin festivaalilla
Ismo Nykänen, Ranska | 2.9.2008
Saksassa elvytetään koululaisten huonoa laulutaitoa
Maarit Lukkarinen | 26.08.2008
Gazaan on perustettu ensimmäinen arkeologinen museo
Sanna Negus | 22.08.2008
Tallinnassa 100 000 ihmistä kerääntyi muistelemaan Laulavaa vallankumousta
Risto Vuorinen | 20.08.2008
Bayreuth kerää myös nuoria taiteilijoita
Maarit Lukkarinen | 19.08.2008
Ranskan pöytälaatikkokynäilijät tungeksivat kirjamarkkinoille
Anneli Vehkoo | 15.8.2008
Edinburghin festivaalilla juhlitaan uudenlaista Eurooppaa
Eeva Lennon | 13.08.2008
Viron setut saivat ensimmäisen oman elokuvansa
Risto Vuorinen | 12.08.2008
York on mehevä kohde kulttuurimatkailijalle
Eeva Lennon | 04.08.2008
Graffititaide on kukkinut Roomassa heinäkuun ajan
Pirjo Pulkkinen | 30.07.2008
Berliinin näyttely etsii totuuksia myyttisestä Babylonin kaupungista
Maarit Lukkarinen | 25.07.2008
Jari Juutisen näytelmää on kehuttu ja kavahdettu Avignonissa
Marija Skara | 25.07.2008
Lontoon Tate Modernin näyttelytila kaksinkertaistuu
Eeva Lennon | 21.07.2008
BBC:n promenadikonserttien uusi johtaja jatkaa kansainvälistä linjaa
Eeva Lennon | 18.07.2008
Rististä ja hakarististä kertova näyttely kiertää Saksaa
Maarit Lukkarinen | 14.07.2008
Lontoo on maailman arkkitehtien keskus
Eeva Lennon | 11.7.2008
Ranskassa on lukuisia vaihtoehtoja Avignonille
Anneli Vehkoo | 7.7.2008
Lontoon Hayward-gallerian installaatioihin voi astua sisään
Eeva Lennon | 04.07.2008
Saksalainen poikakuoro kasvattaa uusia laulajia jo lastentarhasta lähtien
Maarit Lukkarinen | 01.07.2008
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Lauantain toivotut levyt: 13.03.2010 18.10
Knalli ja sateenvarjo: Tapaus psykiatri
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat