Etusivu > Kulttuuri > Ilmiöitä ulkomailta
Ilmiöitä ulkomailta seuraa ulkomaisia kulttuurivirtauksia. Lisää kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.
(Kulttuuri)
BBC:n promenadikonsertit eli promit alkavat jälleen. Karita Mattilan piti laulaa promien ensimmäisessä konsertissa, mutta hän on joutunut peruuttamaan esiintymisensä. Uuden johtajan saaneet promit jatkuvat syyskuun puoliväliin, ja konsertteja on kaiken kaikkiaan yli 80.
BBC:n promenadikonsertit ovat saaneet uuden johtajan. BBC:n radion kulttuurikanavan, Radio 3:n johtaja Roger Wright johtaa nyt myös maailman suurinta musiikkifestivaalia. Kansainvälinen linja jatkuu, lupaa Wright.
Promeissa vierailee tänä vuonna Daniel Barenboimin johtama West Eastern Divan -orkesteri, jossa isralilaiset ja arabimuusikot soittavat yhdessä. Berliiniin muuttanut brittikapellimestari Simon Rattle tuo promeihin Berliinin filharmonikot ja Bernard Haitink Chicagon sinfoniaorkesterin.
Suomesta ei tänä vuonna tule omaa orkesteria, mutta Jukka-Pekka Saraste johtaa täällä Oslon filharmonista orkesteria.
Tänä vuonna promeissa juhlitaan syntymäpäiväsankareita
Wright on luopunut edellisten vuosien yhdelle teemalle rakennetusta ohjelmistosta. Omien sanojensa mukaan hän suosii menneisyyden innoittamaa uudistamista.
Tämän vuoden promeissa vietetään sekä klassisten että nykysäveltäjien syntymäpäiviä ja muita merkkipäiviä.
Englantilaisen säveltäjän Vaughan Williamsin kuolemasta on kulunut 50 vuotta. Amerikkalaisen säveltäjäikonin Elliott Carterin ja ranskalainen Olivier Messiaenin syntymästä on 100 vuotta. Näitä säveltäjiä juhlitaan promeissa oikein olan takaa.
Moderneihin syntymäpäiväsankareihin kuuluu pari suomalaistakin: Einojuhani Rautavaara ja Magnus Lindberg. Rautavaaran Cantus Arcticusin soittaa Lontoon Sinfonietta-orkesteri. Magnus Lindbergin teos Voit nähdä auringon saa puolestaan Oslon filharmonisen orkesterin konsertissa Britannian ensiesityksensä.
Kansanmusiikille omistetaan yksi kokonainen päivä, ja yökonserteissa voi kuulla elektroakustista musiikkia sekä Intian klassista ragas-musiikkia. Kiinalaisen naissäveltäjän Chen Yin teos Olympiatuli saa promeissa ensiesityksensä.
Thomas Arnen Rule Britannia kuuluu ehdottomasti promien legendaariseen viimeiseen iltaan, jonka voi nähdä ja kuulla jättiläisvideoruuduilta puistoissa ympäri Britanniaa.
Kiihkokansallisuutta vai kulttuuri-identiteetin riemujuhlaa?
Kulttuuriministeri Margaret Hodge hairahtui valittamaan, että promien viimeisessä illassa on liiaksi kiihkokansallista lipun liehutusta. Viimeisen illan yleisö voidaan nykyään laskea miljoonissa, ja moni täällä koki Hodgen sanat pyhäinhäväistyksenä.
Pääministeri Gordon Brown sen sijaan riensi kiittämään BBC:n promeja brittiläisen kulttuuri-identiteetin riemujuhlana.
Saksassa on aloittanut homoille suunnattu televisiokanava
Pertti Rönkkö | 16.12.2008
Leicesterissä on avattu läpinäkyvä teatteritalo
Eeva Lennon | 10.12.2008
Lyonissa valmistaudutaan valojen juhlaan
Anneli Vehkoo | 2.12.2008
Malesialaistaiteilija kehitti lasten kollaasityöpajoista vientituotteen
Risto Vuorinen | 27.11.2008
Saksalaiset arvostelevat Baader Meinhof Komplex - elokuvaa murhaajien ihannoinnista
Pertti Rönkkö | 24.11.2008
Marxin Pääoma myy, kun yhteiskunnalla menee huonosti
Maarit Lukkarinen | 18.11.2008
Lyon tähtää kulttuurin suurkaupungiksi
Anneli Vehkoo | 12.11.2008
Rokokooteatterissa kaikui aikoinaan laulu, puhe ja maiskutus
Anna Simojoki | 7.11.2008
Britanniassa nousi kohu julmasta pilaohjelmasta
Eeva Lennon | 03.11.2008
Etiopiassa on juhlittu 1700 vuotta vanhan kivipaaden pystytystä
Sanna Negus | 31.10.2008
München houkuttelee ongelmanuoria museoon tekemään taidetta
Anna Simojoki | 20.10.2008
Edes balettitanssijat eivät säästyneet Stasin valvonnalta
Maarit Lukkarinen | 16.10.2008
Palestiinalaisetsivän seikkailut kiinnostavat maailmalla
Sanna Negus | 14.10.2008
Booker-palkinto täyttää 40 vuotta
Eeva Lennon | 13.10.2008
Saatchin uusi galleria avautui Lontoossa
Eeva Lennon | 10.10.2008
Kings Place on Lontoon uusi kulttuurikeskus
Eeva Lennon 06.10.2008
Tiibetissä puskee esiin omaa elokuvatuotantoa
Donagh Coleman | 29.09.2008
Brechtin ja Wuolijoen näytelmä sai lämpimän vastaanoton Saksassa
Maarit Lukkarinen | 25.09.2008
Liettuassa vapaat ryhmät saavat kauan kaivatun esitystilan
Kai Ristola | 22.9.2009
Sillamäe on Stalinin ajan helmi helmi Itä-Virossa
Kai Ristola | 18.9.2008
Rostockissa esitellään suomalaista näytelmää ja musiikkia
Maarit Lukkarinen | 17.9.2008
Damien Hirst viittaa kintaalla taidevälittäjille
Eeva Lennon | 16.9.2008
Itävirolaisen Jõhvin konserttisali kerää esiintyjiä ja yleisöä
Kai Ristola | 12.9.2008
Rakveren pikkukaupunki pursuaa hulluja ideoita
Kai Ristola | 11.9.2008
Viron kulttuurielämä kurjistuu rahapulassa
Risto Vuorinen | 5.9.2008
Bayreuthin musiikkijuhlien johtajakiista on viimein päättynyt
Maarit Lukkarinen | 3.9.2008
Kuvajournalismi kohtaa todellisuuden Perpignanin festivaalilla
Ismo Nykänen, Ranska | 2.9.2008
Saksassa elvytetään koululaisten huonoa laulutaitoa
Maarit Lukkarinen | 26.08.2008
Gazaan on perustettu ensimmäinen arkeologinen museo
Sanna Negus | 22.08.2008
Tallinnassa 100 000 ihmistä kerääntyi muistelemaan Laulavaa vallankumousta
Risto Vuorinen | 20.08.2008
Bayreuth kerää myös nuoria taiteilijoita
Maarit Lukkarinen | 19.08.2008
Ranskan pöytälaatikkokynäilijät tungeksivat kirjamarkkinoille
Anneli Vehkoo | 15.8.2008
Edinburghin festivaalilla juhlitaan uudenlaista Eurooppaa
Eeva Lennon | 13.08.2008
Viron setut saivat ensimmäisen oman elokuvansa
Risto Vuorinen | 12.08.2008
York on mehevä kohde kulttuurimatkailijalle
Eeva Lennon | 04.08.2008
Graffititaide on kukkinut Roomassa heinäkuun ajan
Pirjo Pulkkinen | 30.07.2008
Berliinin näyttely etsii totuuksia myyttisestä Babylonin kaupungista
Maarit Lukkarinen | 25.07.2008
Jari Juutisen näytelmää on kehuttu ja kavahdettu Avignonissa
Marija Skara | 25.07.2008
Lontoon Tate Modernin näyttelytila kaksinkertaistuu
Eeva Lennon | 21.07.2008
BBC:n promenadikonserttien uusi johtaja jatkaa kansainvälistä linjaa
Eeva Lennon | 18.07.2008
Rististä ja hakarististä kertova näyttely kiertää Saksaa
Maarit Lukkarinen | 14.07.2008
Lontoo on maailman arkkitehtien keskus
Eeva Lennon | 11.7.2008
Ranskassa on lukuisia vaihtoehtoja Avignonille
Anneli Vehkoo | 7.7.2008
Lontoon Hayward-gallerian installaatioihin voi astua sisään
Eeva Lennon | 04.07.2008
Saksalainen poikakuoro kasvattaa uusia laulajia jo lastentarhasta lähtien
Maarit Lukkarinen | 01.07.2008
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Jazzradio: Jazzin ja klassisen rajapinnoilla
Hartausohjelmat: Iltahartaus 12.3.
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat