Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Jumalainen heinäkuu



Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE

"Jos kirnuat kermaa, tulee voita, jos väännät nenää, tulee verta, jos lietsot vihaa, tulee sota."

: Jumalainen heinäkuu

Heinäkuu 2007

Heinäkuussa 2007 Yle Radio 1 tarjosi erilaisia näkökulmia kirkkoon ja jumalaan. Edelleen on joitakin heinäkuun aikana lähetettyjä ohjelmia kuunneltavissa ja/tai luettavissa netissä. Vielä voi mm. tutustua hiippakuntadekaani Kaarlo Kallialan sarjaan kristinuskoon sana sanalta. Neljän teologin Raamatusta valitsemiat tekstejä kuultiin Heinäkuun mietelauseissa. "On päivänselvää, että uskonnolliset traditiot ja uskovaisten yhteisöt ovat saaneet aivan uutta, odottamatonta poliittista merkitystä vuoden 1989 tapahtumien jälkeen." Näin sanoo saksalainen filosofi Jürgen Habermas. Hänen ja mm. italialaisen kirjailijan Claudio Magrisin ajatuksiin voi tutustua Puheenvuoroja-sarjan ohjelmissa.


Jürgen Habermas. Kuva: APG

Uskon ja järjen rauhallinen rinnakkaiselo vai keskinäinen kamppailu?

: Puheenvuorot

Pirkko Peltonen-Rognoni | 25.7.2007

Menevätkö uskonto ja järki yksiin vai tappelevatko ne keskenään? Aiheesta keskustelevat saksalainen filosofi Jürgen Habermas ja saksalainen paavi Benediktus XVI. Toimittajana Pirkko Peltonen Rognoni.


Jumalaisen heinäkuun puheenvuoroja

: Puheenvuoroja

Keskiviikkoisin klo 11.40 - 11.55, toinen lähetys torstaina klo 18.00

Onko uskonnolla ja uskonnollisilla arvoilla sellainen vaikutus talouteen kuin uskontososiologi Max Weber (1864 -1920) on väittänyt? Entä puhuvatko järki ja uskonto toinen toisistaan, vai puhuvatko ne toistensa kanssa?


Kalle Holmberg on  Axelsson, korpraali ja vanginvartija 29. ja 30.7. lähetettävässä Vaaditun lehmän yö -kuunnelmassa. Kuva: YLE

Saarnaa, draamaa ja komediaa

: Radioteatteri esittää

Heinäkuussa maanantaisin klo 19.03 ja sunnuntaisin klo 15.00

Heinäkuun kuunnelmissa on vakavaa sanomaa - saarnaa suorastaan, mutta myös draamaa ja komediaa Jumalainen heinäkuu -teeman ympäriltä.


Käsky päivässä heinäkuun ajan - pienoiskuunnelmasarja Iso Hanuri

: Jumalainen heinäkuu: Iso Hanuri, kymmenen käskyä ja viisi uutta

Maanantaista perjantaihin 9. - 27.7.2007 klo 10.57 - 11.00 ja uusintana klo 15.10 - 15.13 ja klo 21.52 - 21.55

Iso Hanuri on iso kauppakeskus, jonka ekumeenisessa Hiljaisuuden huoneessa päivystää asiakkaiden ja työntekijöiden henkisenä tukena pastori Teresa Huumo.


Jumalaisia teoksia ja tulkintoja

: Jumalainen heinäkuu

Heinäkuussa eri aikoina

Jumalaisen heinäkuun musiikkiohjelmissa tutustutaan mm. Wagnerin Nibelungin sormus -oopperasarjaan.


 Hindulainen temppeli. Kuva: Steve Allen/Brand X

Aasian ja Lähi-idän uskonnoista

: Puheohjelmia

Eri aikoina

Shubh Surin toimittama kaksiosainen ohjelmakokonaisuus tarkastelee maailman vanhinta uskontoa, hindulaisuutta. Ensimmäisessä osassa kerrotaan hinduismin olemuksesta ja taustatietoja hindujen eri jumalista ja jumalattarista (lauantaina 30.6. klo 13.00, toinen lähetys ma 2.7. klo 9.06)


Kuuntele netistä: Yksi jumala!

: Tieteen ohjelmasarja

Kuunneltavissa/ladattavissa netissä

Ajatus yhdestä, muut poissulkevasta Jumalasta ei laskeutunut vuorelta kivitauluja kantaen. Se syntyi paljon myöhemmin ja välähdyksiä oli nähty aiemmin. Ajatus yhdestä jumalasta kasvoi, kehittyi ja sai monia muotoja, paremmin ja huonommin menestyneitä. Siitä tuli kulttuurimme johtava voima ja voima, jonka nimissä on tapettu miljoonia. Tätä kiehtovaa kertomusta seurataan 9-osaisessa ohjelmasarjassa. Ohjelmat on toimittanut Jarkko Tirkkonen. Kesällä 2005 Radio 1:ssä lähetetty tiedesarja on edelleen kuunneltavissa/ladattavissa netissä.


Nappikuulokkeet ja säilytysrasia. Kuva: Eila Haikarainen/YLE

Podcasting

: YLE Radio 1:n omalle koneelle tilattavat ohjelmat

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.


 

Jumalainen heinäkuu

Musiikkia, tiedettä, taidetta, kulttuuria

Jumalaisen heinäkuun etusivulle

 

Jumalainen heinäkuu

Näkökulmia kirkkoon ja jumalaan

Heinäkuussa Radio 1 paneutuu koko kanavan laajuudella kirkkoon ja jumalaan.

 

Kristinusko sana sanalta

Ristipistoja - Kristinusko sana sanalta

Jumalaisen heinäkuun palava pensas. Kuva: YLE Sanakirja maalikoille kirkosta. Hiippakuntadekaani Kaarlo Kalliala pohtii kristillistä sanastoa.

 

Jumalainen mietelause

Eri teologien valitsemia raamatunlauseita

Jumalaisen heinäkuun palmun oksa. Kuva: YLE Jumalaisen heinäkuun toisesta päivästä alkaen Radio 1:ssä kuullaan Jumalaisia mietelauseita.

 

Jumalainen juonne

Heinäkuun musiikkiohjelmien Jumalainen juonne

Musiikkia inkojen rituaalimusiikista Franz Lisztiin.

 

Päivän virsi

Heinäkuun arki-iltapäiviin kuuluu Päivän virsi

Arkisin klo 16.45 - 16.50.

 

Tiedotus

Tulosta itsellesi kesän esite

YLE Radio 1:n kesän esite (pdf)
(Esitteen voi tilata myös postitse painotuotteena osoitteesta yle.radio1@yle.fi. Esite on maksuton)

 
 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi