Etusivu > Dokumentit > Todellisia tarinoita
Voit kuunnella radiodokumentteja myös netistä.
Vanhemmat eri puolilla Suomea ovat käyneet sitkeitä ja väsyttäviä taisteluja kyläkoulunsa säilyttämisen puolesta. Myös Koveron kylällä Pohjois-Karjalassa käydään kiivasta keskustelua koulun ja koko kylän olemassaolosta. Henki on, että nyt periksi ei anneta.
Kyläkoulun merkityksiä ja olemassaoloa tutkaillaan ohjelmassa seuraamalla lakkautusprosessia. Ohjelmassa ajatuksiaan esiin tuovat mm. oppilaiden vanhemmat Riitta-Miina Piipponen, Sirpa Ylhäinen, Anne Meriläinen ja Aki Parviainen, koulun entinen oppilas Laura Lee Kamppila ja sivistystoimentarkastaja Kari Lehtola.
Toteutus Lea Tajakka, Kai Rantala ja Hannu Karisto.
Keskiviikkoisin klo 12.35 - 13.25
Sunnuntaisin klo 23.10 - 24.00 (toinen lähetys)
Ääni-ilmaisun ulottuvuuksia. Sijoittuu musiikin, dokumentin ja draaman välimaille ja rajamaastoon. Maanantaisin klo 22.05 - 23.05.
Todellisia tarinoita on vuodesta 1990 ollut Yleisradion radiodokumenttien päänäyttämö. Pitkä radiodokumentti on dokumenttigenren vaativin muoto.
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Hartausohjelmat: Aamuhartaus 19.3.
Kulttuuriuutiset: Stieg Larssonin Millennium-trilogialle Hollywood-sopimus
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat