Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Dokumentit > Todellisia tarinoita



Todellisia tarinoita

Voit kuunnella radiodokumentteja myös netistä.

Joulun lahjoja

: Todellisia tarinoita

Keskiviikkona 23.12.2009 klo 12.35 - 13.25, toinen lähetys su 27.12. klo 23.10

Perheessä jokaisella on jouluun suhde, mutta erilainen. Äiti ja toinen tyttäristä rakastavat joulua ja sen valmistelua. He aloittavat puuhat ajoissa. Toinen tytär ei kestä jouluun liittyvää touhua ja tekee omansa ilman stressiä. Silti tyttären poika vihitään joulun taikaan tarinoilla ja tuoksuilla.

Perhe on viettänyt jouluja maailmalla yhdessä ja erikseen, omalla joukolla ja ystävien kanssa. Hilpeät muistot, äänet ja maut tulvahtavat mieleen, kun äiti ja tyttäret istuvat monet joululeipomukset kantaneen keittiön pöydän ääreen. Mukaan on tarttunut tapoja, esineitä ja joulureseptejä Puolasta, Islannista ja Pohjanmaalta. Yhdistääkö joulussa muistojen ja vanhan reseptivihon lisäksi enää mikään äitiä ja sisaria?
Toteutus: Aune Waronen, Kristiina Hurmerinta, Pentti Männikkö ja Hannu Karisto.

Joulun lahjojen jälkeen kuullaan Jääkukka
Jääkukka on pieni kuulokuva, jossa kylmyys ja lämpö kohtaavat. Mies tekee ikkunaan maalausta ja nainen haluaa tietää, miten illuusio syntyy. Toteutus Aune Waronen ja Hannu Karisto.



Kuuntele netistä:

Todellisia tarinoita: Talous - ihmisen luoma luonnonlaki
Kulttuuri 10.3.2010 klo 13.05 | Kuunneltavissa 13 tuntia
Talous on ihmisen luoma järjestelmä. Silti ihminen ei hallitse taloutta, vaan talous hallitsee ihmistä. Taloutta ennustetaan kuin säätä ja se kaataa hallituksia. Sampsa Oinaala lähtee tutkimusmatkalle talouteen ja yrittää ymmärtää, mistä tässä kaikessa on kysymys. Kuinka pitkään nykyinen talousjärjestelmä jatkuvan kasvun vaatimuksineen voi säilyä? Toteutus: Sampsa Oinaala, Kai Rantala ja Hannu Karisto.
» Kuuntele
 

Todellisia tarinoita

Kuuntele radiodokumentteja netistä

Kuuntele Todellisia tarinoita
internetistä.

 

Vakiolähetysajat:

Todellisia tarinoita

Keskiviikkoisin klo 12.35 - 13.25
Sunnuntaisin klo 23.10 - 24.00 (toinen lähetys)

 

Ääniversumi

Ääniversumi - uteliaille korville

Ääni-ilmaisun ulottuvuuksia. Sijoittuu musiikin, dokumentin ja draaman välimaille ja rajamaastoon. Maanantaisin klo 22.05 - 23.05.

 

Todellisia tarinoita

Todellisia tarinoita vuodesta 1990

Todellisia tarinoita on vuodesta 1990 ollut Yleisradion radiodokumenttien päänäyttämö. Pitkä radiodokumentti on dokumenttigenren vaativin muoto.

 
 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi